lauantai 6. elokuuta 2016

Teki sielunsa sopukoista

Aamuyhdeksältä yksihampainen mies tilaa kahvilasta votkaa spritella. Tyydyn kahviin ja lörtsyihin.
Aurinko on kuuma, vesi kylmä ja tuuli ylhäällä koivuissa.
Yksinäinen kalastaja.
Kun teltan oven avaa, vain järvi, jonka tuuli rypyttää.
Luen sienistä ja ihmisistä, löydetään mutkittelevat tiet, autoradiossa vanhat iskelmät.
Veijo Rönkkösen patsaspuistossa elämä saa uudet mittasuhteet. Että mies tekee viidenkymmenen vuoden aikana betonista 565 veistosta, viimeisenä pienen rumpalipojan, joka paraatin etunenässä laulaen marssii kohti tuntematonta. "Hullu on vapaa tekemään mitä haluaa." Näin hän sanoi, teki sielunsa sopukoista ja minä kiitän ja kumarran.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Telttapaikka, omenasiideriä ja venevajat


Paljon kuvia mieheltä, kiitos.

Herätään siihen, kun teltan ulkopuolella pieni poika laulaa: "Aa, kesän lapsi mä oon..."
Haukka nukkuu joka kerta samalla sähkölangalla ja heinät keinuvat tuulessa.

Sileät kalliot, aina sama telttapaikka, omenasiideriä, venevajat, hylkeenpyytäjien vanha asuinpaikka.
Saaret kuin tummanharmaita valaita vaaleanharmaassa vedessä.
Syödään kalakeittoa ja toivotaan, että paksu kirja ja nämä päivät eivät loppuisi koskaan.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Tallinna V - viikko voi tuntua kahdelta


Ostetaan valkoisia paprikoita ja avomaan kurkkuja. Kauppa on täynnä erilaisia pirukkaita, valitaan kaali ja porkkana.
Aamuisin ja iltaisin luen Anita Konkan Unennäkijän muistelmia ja kirja kiinnittyy tähän kaupunkiin, ikkunasta avautuvaan näkymään, puutaloihin, teräksiseen pesusoikkoon, omenapuuhun, kukkiviin pioneihin ja liljoihin,
Naapurin mustaponihäntäpäinen mies polttaa portin pielessä tupakkaa, kun juon aamukahvia laakeasta kupista. Kävellään paljon ja enemmän. Ostan rasvaa kuivapoolsele nahale. Ymmärrän sanoja sieltä täältä.
Koira vahtii ja kissa käy naukumassa oven takana. Huoneen nurkassa ruskea kakluuni odottaa syksyn sateita. Tiskaan astiat sienellä ja teen kirpparilöytöjä.
Viikko voi tuntua kahdelta, sillä kaikki uusi venyttää aikaa.

Maalaus Valerian Loikin muotokuva maalari Aino Bachista.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tallinna IV - polleana ja pohkeet piukkana

Kävelemme riukuaitojen reunustamaa tietä vanhaan virolaiseen taloon. Kissa nukkuu kerällä sohvalla, mies on paistanut lettuja, leivinuuni hohkaa kuumana ja hiki noruu selkärankaa pitkin.
Toisen talon ovea vartioivat vuohet ja kolmannen pihalla kiekuu elämäni isoin kukko. Se on kuin moottoripyöräjengiläinen, uhittelee polleana ja pohkeet piukkana.
Olemme taas saaneet hypätä ajassa sata vuotta taaksepäin, tai ehkä viisikymmentä tai jotain. Koemme kuitenkin jotain sellaista, josta voi olla vain kiitollinen.
Ihaillaan toinen toistaan kauniimpia peittoja, tyynynpäällisiä, mattoja, lankkulattioita, hillopurkkeja, valokuvia, kirjeitä, kirjoja, kukkia ikkunalaudoilla.
Kehrätään tyytyväisinä, mennään kahville ja ostetaan lapaset ja pöytäliina.