tiistai 2. helmikuuta 2010

Kivet kertovat


Kauan sitten Anjan luona kuuntelin, miten meri kohisi simpukassa.

Matkoilla hakeudumme meren syleilemille kallioille, veden huuhtomille rannoille. Keräämme kiviä taskut ja laukut täyteen.
Saarenmaalla etsimme fossiileja, Lofooteilla vuoroveden tuomia kiviä, Ahvenanmaalla meren silottamia aarteita. Sileitä kiviä, värikkäitä kiviä, sympaattisen muotoisia kiviä. Kiviä, jotka puhuttelevat. Kiviä, joilla on tarina.
Lapsi kantoi päivittäin tarhasta kaksi taskullista kiviä huoneeseensa. Vähitellen kaappi täyttyi kivistä. Vuorostani kannoin kiviä taskuissa ulos pihalle.
Kellariin mahtuu monta kiveä. Käsilaukkuun onnenkivi.

19 kommenttia:

  1. Oi, miten kaipaankaan kesää. Noista kuvista tuli. Ihania aurinkokuvia.
    Mekin ollaan kivenkerääjäsukua. Kiviä suomesta, kiviä ulkomailta, joista järvistä meristä, kiviä ihmisten pihoilta, kiviä pirunpesästä, maan alta, taskuissa pusseissa purkeissa pyyhkeen sisällä kengissä kukkarossa.
    Tekstisi inspiroi, kiitos hurjasti!

    VastaaPoista
  2. Minäkin haluan onnenkiven!

    Jätin sinulle blogiini viestin.

    VastaaPoista
  3. On se onni, että löysit pahaisen blogini ja kommentoit. Nyt pääsen ihastelemaan kuviasi, en varmaan muuten olisi sinua löytänyt. Nämäkin kivikuvat aivan ihania!

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään kivistä! Kaikenlaisista, jotka vaan vähänkin puhuttelee. Haluaisinkin joskus matkustaa sellaiseen paikkaan, josta löytyy niitä sellaisia sileitä reiällisiä kiviä. Niin ja näistä kivikuvista tykkään myös!

    VastaaPoista
  5. Kivissä on voimaa, asennetta, tuntua. Olen kivityyppi. Juuri tänään minäkin purin lapsen kivivarastoa poispäin...:)

    VastaaPoista
  6. Kivityyppejä mekin.Rajoitettu jo litteisiin, sydämen muotoisiin, neliöihin, yms..ja kasat sen kun kasvaa..

    VastaaPoista
  7. Kiviperhe täällä sai jo yhden pesukoneen rikki - taskuista vaan ropisi sinne rumpuun toinen toistaan kauniimpia pikkukiviä. Lapsi kerää valkoisia, minä sellaisia jotka on käteen sopivia, mies litteitä leipäkiviä. Pienin söi kiviä vielä viime kesänä. Tosi kauniita kuvia, tykkäsin erityisesti tuosta alimmasta.

    VastaaPoista
  8. Solen: Minusta kivenkerääjäsuku kuulostaa ihan kirjan nimeltä. Kivaa kuulua sellaiseen sukuun. Minä en ainakaan tiedä kuuluvani samaan sukuun.
    Linnea: Minä sain omani äidiltä. Vastaan haasteeseesi tuota pikaa huomenna.
    Hanna: Kiitos, blogissasi oli mukava vierailla.
    Teija: Sileä reiällinen kivi olisi kiva. Sen voisi ripustaa sitten kaulaan. Minulla oli kerran sellainen kivi ja hukkasin sen.
    Satu: Ai teilläkin talo täyttyy kivistä...onneksi ne voi sitten vähin äänin salakuljettaa ulos, kun aikaa on hiukan kulunut. Kaikkia ei voi säästää.
    Pikkujutut: Me ei olla vielä rajoitettu muuten kuin, että ihanimmat kivet vain saa tuoda kotiin.

    VastaaPoista
  9. Kivet kertovat ja keräävät lämpöä = )
    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  10. Kivet ovat ihan parhaita, noissa sinun kuvaamissa kivissä on huikea tunnelma.

    Eteläahvenanmaalta tuotiin purjeveneellä kuusi sylinkokoista tasaisen pyöreää kiveä, pakkasimme ne toiseen laitaan ja lähdimme liikkeelle. Hetken mietimme miksi vene kulkee jotenkin epäsuhteessa - montakymmentä kiloa kiviä oli painottamassa toista puolta. Ei ihme että toinen halssi sujui paremmin :)

    VastaaPoista
  11. Kivetkin ovat eläviä,
    niillä on vain hyvin matala väreily..

    tykkään myös älyttömästi kivistä, ja keräilen aina myös taskut täyteen..
    jalokivistä en oikeastaan piittaa vaikka jotkut ovat kauniita...
    luonnon muovaavat, veden vaivaamat sopivat parhaiten käsiin..

    "Jokainen, joka on pidellyt
    aaltojen silittämää
    kiveä kädessään
    tietää
    että jatkuvilla hyväilyillä
    on ihmeitätekevä voima."-T:T:

    VastaaPoista
  12. Anjuska: Meillä on pesukone säilynyt ehjänä, ihme, koska kyllä niitä kiviäkin on pesty. On naurettu, että tuli kivipestyt farkut.
    Taru: Kiitos, kivillä on tosiaan joku tarina...
    Valkoinen persilja: Teillä ei ollutkaan mitään pieniä kiviä sitten ei. Hymyilytti tuo purjehdusreissu, kuvittelin, kuinka vene kallistui kallistumistaan...
    Hanne: Minustakin tuntuu ihan mukavalta hyväillä kivien sileää pintaa. Siihen tarkoitukseen sileät merikivet ovat parhaita.

    VastaaPoista
  13. Yksi kivenkerääjänainen vielä ilmoittautuu :)

    VastaaPoista
  14. Himalainen: Tervetuloa joukkoomme. Näyttää tosiaan siltä, että meistä saa ihan mukavan kivitiimin.

    VastaaPoista
  15. ja täällä! kiviä tarttuu taskujen pohjalle mistä milloinkin. niitä on nyt ikkunoiden väleissä, lipaston laatikoissa, keittiön kaapeissa, kellarissa.. ja taskun pohjilla. monet ovat tehneet pitkiäkin matkoja.

    VastaaPoista
  16. Samaa havaittavissa täälläkin. Jokaiselta matkalta, kaupunkilomia lukuunottamatta, on kotiin kulkeutunut kiviä. Monen mielestä hyvin mitäänsanomattomia yksilöitä, itselleni arvokkaita.

    Ja lastenhuone sai sulan maan aikaan joka päivä uusia kiviä hyllyynsä, minä yritin valikoida huomaamattomimmat ulosmuuttajat.

    VastaaPoista
  17. Ihana juttu. Minäkin olen kivitasku ja voi mitkä kivenkerääjän taivaat löytyvät Norjasta vuonojen rannoilta!!! Auton perä laahasi maata kun ajoimme sen lastin kanssa muinoin kotiin.
    mulla on myös yksi todella hieno kuvioitunut kivi.

    VastaaPoista
  18. Outi: Kumma miten ne kivet tosiaan tarttuvat mukaan joka paikasta. Ja sitten on ihan ihmeissään,että minne niitä laittaisi. Täälläkin on kiviä aika monessa paikassa.
    Merruli: Kivaa, kun on näin paljon kivenkerääjiä :) Muistan, kun kerran hain lasta tarhasta ja sillä oli muovikassillinen kiviä lähdössä kotiin...tännehän ne tulivat.
    Neidonhiuspuu: Norja onkin muuten aivan ihana paikka kivitaskulle! Kivet ovat siitä kivoja, kun niitä voi löytää melkein mistä vain.

    VastaaPoista
  19. Täällä myös yksi kivenkerääjä lisää. Vitriinikaapissa komeilee liuta erikoiskiviä, puolijalokiviä Suomesta ja ulkomailta, rantalöytökiviä ja tietenkin simpukoita. Ihania erikokoisia, eri muotoisia, pehmoisia ja piikikkäitä simpukoita.
    Kuviesi mukana astelin rannalla keräämässä kiviä, etsimässä taas juuri 'sitä' yhtä tiettyä kiveä. Sen sijaan löysinkin taas monta, niin etteivät kädetkään enää riittäneet. Eli ollako kivi-intoilija vaiko eikö, kun jo pelkät näkemäni kuvat saavat minut leijailemaan pitkin valokuvarantoja ja aistimaan merentuoman kuohan ja sen kostean kiven tuoksun.. Hiekan käsissäni ja kohinan korvissani.
    Onnenkiviä ei koskaan ole liikaa saati tarpeeksi. Jokaisella kivellä on oma tarinansa kerrottavanaan, oma sointunsa. Niistä saa aina itselleen parhaiten sopivia energioita ja kun kiveä silittää kädessään, puristaa sitä, tuntee sen siinä lähellä - se on kuin pala ikuisuutta omalla kämmenellä.

    VastaaPoista