tiistai 9. maaliskuuta 2010

Olen saanut varjoni takaisin


Hämärien kuukausien jälkeen olen saanut varjoni takaisin - mikä onni.
Silti nukuttaa, en herää edes kahden kahvikupin jälkeen.

Päätän siivota illalla, mutten siivoakaan. Kutsun silti naapureita kylään ja teen omenapiirakan. Se on uunissa, täällä tuoksuu syksyltä. Pakkasesta kaivan anopin pullat.
Kevään valo on armoton: tahroja, läikkiä, pölyä, valkoisia karvoja.
Ensi kerralla hankin mustan koiran.

Miten ihminen voi olla näin laiska? Hyvin.

Kuuntelen lumien sulamista, orapihlaja-aitojen laulua, puroja tien vierellä.
Miltä se kuulostaa, kun krookus työntyy märän mullan läpi päivänvaloon?
Miltä kuulostaa jäiden lähtö?
Muuttolintujen siipien läiske?
Lähteekö siitä ääni, kun mato möyrii mullassa? Kun mehiläinen imee mettä?

18 kommenttia:

  1. Ihana tuo valkokarvainen, pilkullinen, mustakorva koira...ihan kun hän ois kuullu ajatuksesi..

    Minullakin on joku väsymys meneillään...joku energisyys puuttuu..oisko se tää kevät, joka näyttää kaiken armottomasti..

    Hienoa, että jaksat leivoskella...

    VastaaPoista
  2. Hei, minäkin olen saanut varjoni takaisin. Mahtavaa, eikö?
    Kamala nälkä, eikä auta ollenkaan että pasta annos näyttää niin vastustamattomalta :)

    Joskus kesällä, voi mennä makaamaan kukkaniitylle, olla siellä aivan hiljaa liikkumatta ja katsella taivasta timotein seasta. Silloin pikkuhiljaa voi alkaa kuulla miltä kuulostaa, kun mehiläinen imee mettä.

    VastaaPoista
  3. Jäät paukkuvat ja helisevät, luulen. Krookuksista en ole varma -- olisiko ääni jotenkin... työntyvä? Hymyilytti tuon miten ihminen -kysymyksen ja vastauksen jälkeen. Hyvä vastaus. Kaunista valoa näissä kuvissasi, keväistä ja valoisaa.

    VastaaPoista
  4. Päivällä aurinko sokaisi täälläkin.Nyt illalla pimeä tuli nopeammin kuin eilen.Huomenna pakko siivota täälläkin Onneksi yksi tytär sanoi haluavansa hallita elämää ja lupasi imuroida ..loputon huono omatunto äitinä kun tyttäristä jollekin delegoi omia hommiaan. Alku viikon puhti katosi.Onneksi perjantaina oma vapaa -saan rakkaan ystävän kahville jo aamusta kun muu sakki katoaa maailmalle. Valkoinen koira on kaunis!Omenapiirakkaa ..nam!

    VastaaPoista
  5. Ihan uskomatonta miten kauniisti sinä osaat kirjoittaa, nautin! Ja kuvat, ihania!

    VastaaPoista
  6. Meillekin kevätaurinko toi mukanaan kaikenlaista..nenänjälkiä ikkunoihin, pölypalleroita sängyn alle.. Meilläkin on kaksi valkoista koiraa ja sen kyllä huomaa.

    VastaaPoista
  7. Minunkin pitaisi juuri nyt siivota, mutta rupesinkin kasittelemaan kuvia kuvablogiini, ja taidanpa laittaa jotain toiseenkin blogiin. Taalla paistaa aurinko, on yli kymmenen astetta lamminta, mutta on viela tosi rumaa, nayttaa ihan syksylta. Onneksi ruoho rupeaa vihertamaa pian ja vahan yli kuukauden paasta jonain paivana huomaa puihin tulleen lehdet (se tuntuu usein tapahtuvat parin yon aikana salakavalasti). Mina olen usein ensimmainen ja helposti viimeinen tanssilattialla. :-)

    VastaaPoista
  8. Hmm, äskeinen kommenttini saattoi kadota, kun huidoin ihan vääriä näppäimiä. Tai sitten saat tämän kahdella eri tavalla.

    Mutta sitä piti ihmettelemäni, että mikä ihme nyt on, kun väsyttää niin vietävästi? Aiheuttaako kirkas kevätaurinko sen, että tekisi mieli vaan nukkua? Onko mieli niin pakahtunut kauniista keväthangista, että vartalo on valmis lepoon jo alkuillasta?

    Mieluusti nyt paneutuisin ihan täysipäiväisesti tutkimukselle. Esimerkiksi juurikin siitä, lähteekö maan matosista tai sipuleistaan kohti maan pintaa työntyvistä krookuksista jotain ääntä. Nyt kun painais päänsä lumihankeen, voisi vapun tienoilla jo olla paljon viisaampi.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana koiranne onkaan! Meillä musta koira, ei kuvauksellinen, koska näyttää vain harvassa valossa miltään, usein vain mustalta pörröiseltä kasalta, mutta totta -huokaus ja helpotus: EI näkyviä karvoja. Pölyä ja sormenjälkiä on muutenkin niin paljon, että koirankarvat vielä puuttuisivatkin.

    Nuo sulamisvedet-tänään tulin sisälle ihanasta kevätsäästä, koko eteinen lainehti...kellariin saakka. Jäät ovat katolta alkaneet sulaa, ehkä aiheuttaneet jonkun reiän ja nyt on koko seinä märkä ja talo joudutaan repimään auki...niin ikävää, olaan juuri remontoitu ja laitettu koko koti :( eikä vakuutuskaan kuulemma korvaa sadeveden aiheuttamia vaurioita.

    Hyvä että muitakin laiskottaa, minua ainakin...ja ihana naapuri leipoi päivällä pullaa, kutsui kahville minut ja lapset.

    Mietin juuri että miltä tuntuu taas nähdä vaaleanpunaiset tulppaanit muurin seinustalla, täytyy yrittää kuunnella jos pitävät ääntä kun työntyvät mullasta :)

    VastaaPoista
  10. Hanne: En jaksa leivoskella kuin silloin, kun tulee vieraita. Muuten olen vetämättömissä. Mutta eiköhän se tästä valon myötä :)
    Solen: Varjojuttu on tosiaan kiva. Minä muistan jotenkin ihan älyttömän hyvin erään kerran, kun olen alle 10-vuotiaana maannut kukkakedolla. Se hetki on helppo palauttaa mieleen, värit ja tuoksut kaikki se. Tulisipa taas kesä, pääsisi kukkakedolle makailemaan.
    Mimmi: Kiitos :) Minä osaan tosiaan olla laiska, mutta ei se mitään. Ei mikään romahda, vaikka pöly vähän leijailisi.
    Maria: Tämä valo on tosiaan ihanaa!! On ollut niin ikävä aurinkoa. Kivaa, että saat ystävän kylään.
    Omenaminttu: Kiitos, kiitos :) Nyt on taas kiva kuvata, kun on tätä valoa.
    Outi: No, sinäpä sitten ymmärrät tämän karvaongelman. Minä kun käytän lähinnä mustia vaatteita, niin valkoiset korvat näkyvät niissä melko lailla hyvin :)
    Jaki: Oioi, meidän pitäisi päästä yhdessä bailamaan. Ei lähdettäisi tanssilattialta kulumallakaan :) Ehkä sitten kesällä?
    Laura: Rakastin tuota viimeistä virkettäsi :) Olisi tosiaan vain ihana maata ja odottaa kevään tuloa. Kummallista, kun väsyttää, vaikka on valoisampaa...toivotaan, että se menee kummallakin pian ohi.
    Annakaisa: Voi kuinka ikävää tuo teidän talojuttu, tosi harmi. Meillä on vielä kaikki hyvin, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Tämä laiskotus on minulla vähän kroonista...mutta saan kyllä joskus ahkeruuspuuskia. Kuunnellaan yhdessä kevään ääniä, toivottavasti pian.

    VastaaPoista
  11. varjokaveri on kiva saada takaisin. kovin epäsäännöllisesti se tosin vielä jaksaa vierailla.
    jäiden lähtö kuulostaa huimalta. siihen liittyy monta eri vaihetta. pauketta ja ryskyä, kohinaa ja mouruntaa, lopuksi hiljaista helinää kuin tuhansia pieniä kelloja helisemässä. se on siinä vaiheessa kun on enää ohuttaa tikkumaista jäätä rannassa.

    VastaaPoista
  12. Mä taas herään talviuniltani, pikkuhiljaa valon lisääntyessä. Vedän sälekaihtimet kiinni jotta pölyiset vanhan puutalon pinnat eivät näkyisi. Likaiset ikkunat sotivat periaatteitani vastaan - sotikoot.
    En jaksa vielä. Lisää aurinkoa!

    VastaaPoista
  13. Kyllä meitä laiskajaakkoja taitaa löytyä joka lähtöön (vaikka joskus tulee niitä puuskiakin)! Esim. nyt en haluaisi kurkistaakaan keittiöön, kun siellä odottaa emäntää melkoinen työmäärä. Ihanat, valoisat kuvat! Luulen, ettei musta koira ole sen parempi. Karva on aina hankala. Kevät on armotonta aikaa pölylle ja lialle. Pitäisiköhän laittaa aurinkolasit sisätiloihin?

    VastaaPoista
  14. Minä olen laiska. Ei ole vaikeaa. :)

    VastaaPoista
  15. Täällä on varjo jatkuvana vieraana. Onneksi sentään illalla tulee pimeä, ettei joku koko ajan roiku kannoilla :)

    Kauniisti kuvasit kevään ääniä.

    VastaaPoista
  16. Kertakaikkisen nautittavat kuvat!

    VastaaPoista
  17. Outi: Sinä kuvasit ihanasti tuota jäiden lähtöä. Juuri siltä se kuulosta, pienten kellojen ja tiukujen helinää.
    Ikki: Minäkin tarvitsen ilmeisesti vielä vähän lisää aurinkoa, sitten jaksan taas...todennäköisesti se siivouspuuska iskee jossain vaiheessa.
    Annika. Tuo aurinkolasit-idea oli aika nasta :) Se voisi auttaa, kun tosiaan näyttää, että pölyä on joka paikka täynnä.
    Satu: Ei tosiaan :)
    Merja: Minä niin toivon tuota perässä roikkujaa, mutta ymmärrän kyllä :) Kiitos.
    Liivia: Kiitos :)

    VastaaPoista
  18. nähdä sadalla silmällä ja yhdellä sydämellä!

    VastaaPoista