sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Kippis sammaloituneelle pihalle
























Tänään piiskasin itseni apinan raivoon, jotta sain haravoitua pihan. Ainakin melkein. Mutta sitten tulin järkiini, keitin kahvit ja asettauduin saunan kuistille lukemaan nerokasta kirjaa Täydellinen sekasotku, epäjärjestyksen piilevät hyödyt.

Laiskuuteni onkin itse asiassa viisautta, sillä opin, ettei edes Fleming olisi keksinyt penissiliiniä, jollei hänen laboratorionsa olisi ollut sotkussa. Sotku luo epäloogisia ajatusrakennelmia, salattuja yhteyksiä, odottamattomia assosiaatioita. Sotkussa piilee luovuus ja nerous.

Kippis sammaloituneelle pihalle!

27 kommenttia:

  1. Oi mikä koira, huulensa aivan rentona, samoin korvat! Suloinen hän!

    Tuo kirja minunkin pitäisi selvästi lukea. Huomaatko, isi-pääte jälleen...

    VastaaPoista
  2. Ehkä lapset on juuri siksi niin luovia ja nerokkaita, kun he sotkevat! Ainakin meillä ipanat on ihan loistavia räjäyttämään paikkoja kaaoksen valtaan ja levittelemään elämäänsä ympäri kotia. Niin kuin pitääkin.

    Ehkä minullakin on toivoa, en voi väittää olevani mikään järjestelmällisin ja siivousintoisin immeinen, jota maa päällään kantaa.

    Mieheni sanoja lainatakseni: "Tää koti näyttää paljon isommalta, kun täällä on siistiä."

    VastaaPoista
  3. Tuo oli hyvä kuulla:) Tosin vähän kyllä epäilyttää tuo nerous-kohta,hmm. Sitä ei ole ainakaan vielä näkynyt vaikka sotkua onkin ollut aina.
    Olen haravoinut pihan puoliksi..aina se tyssää siihen,kun pitäisi kerätä lehtikasat ja kärrätä ne pöpelikköön.

    VastaaPoista
  4. ytimessä,piti kirjoittaa,mutta toisin kävi,kun söheltää.

    VastaaPoista
  5. Kippis täältäkin, vaikka tänään olen ollutkin varsinainen valkotornado. Kyllä meillä silti jäi vielä rutkasti luovuutta ja neroutta nurkkiin piilemään ;)

    VastaaPoista
  6. Epàjàrjestyksessà on jàrjetysksen siemen - ja pàinvastoin.

    VastaaPoista
  7. Hei sinä, asiaa! :) Tämä oli oikein piristävä huomio! Kiitos! Luovaa ja nerokasta viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  8. Mainion kuuloinen kirja. Pitää tutustua!

    Puutarhaidolini Pentti Alanko sanoi, että haravoiminen on luonnotonta. Pakko uskoa miestä, joka tietää mitä puhuu. Varsinkin, kun se käskee olemaan tekemättä! Eli annetaan lehtien ravita sammaloituneita nurmiamme. Madotkin tykkää!

    Eilen keksin uuden mainion tavan hoitaa pihaa. Kutsuin naapurin ponin kylään. Se asteli pitkin pihaa vältellen kukkapenkkejä eikä syönyt yhtään krookusta. Kulki rikkaruoholta toiselle ja pisti ne poskeensa. Kun voikukkakausi alkaa, meillä on Kurrelle juhlapöytä katettuna!

    VastaaPoista
  9. Kippis sinulle ja keväälle !

    VastaaPoista
  10. Asiaa!

    Ja sammaloitunut piha on minusta kaunein, vaikka väittävät että muka huono juttu. Huono juttu miksi? Olen yrittänyt saada sammalta aikaan piimällä, vähän on onnistunutkin.

    VastaaPoista
  11. Hanna: Minullakin on tuo konditionaali ahkerassa käytössä. Se on oikein hyvä keksintö. Kirja on ihan mielenkiintoinen, lueskelen sitä vähän sieltä täältä.
    Jonna: Ihan loistavasti oivallettu. Voi pitää hyvinkin paikkansa.Ehkä minäkin lopetan tuon lapselle nipottamisen ja annan vaan epäjärjestyksen vallita siellä hänen valtakunnassaan.
    Niina: Ei täälläkään kyllä ole neroutta havaittavissa sitten mitenkään. Minustakin se lehtien poissaattaminen on rankinta. Täällä on pakko pussittaa kaikki lehdet jätesäkkeihin. Etten sanoisi, että aikamoinen homma.
    Virva: Ytimessä hyvinnii.
    Sari: Minuunkin iskee joskus tornado ja sitten saan kuukauden hommat parissa tunnissa tehtyä. Saisi se tornado käydä kylässä vähän useammin.
    Lissu: Totta puhut!
    Satu: Kiitos, nerokkuus olisi poikaa, eikä tuosta luovuudestakaan haittaa olisi.

    VastaaPoista
  12. sotkussa luovuuden siemenet..

    minunkin pihani on iso sammalmätäs,
    vielä lehtiä siellä täällä, kerkiän kun haluan..

    Ihania kuvia sinulla taas!!
    Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Kai sotkulla ja siisteydellä on aina omat puolesta puhujansa :)
    Varmaa on se, että kumpikin vaikuttaa omaan ajatteluun ja luovuuteen. Minä olen ihminen niiden välistä (ainakin omasta mielestä). Yritän siis tasapainotella kaaoksen ja järjestyksen välissä.
    Keväisiä kuvia ja ihanan riehakas kevätkuva tuosta koiruudesta!

    VastaaPoista
  14. Loistavaa, loistavaa!

    Tiedätkö, käyn täällä vähän väliä imemässä itseeni tuota ihanaa laiskuusasennettasi. Jos edes vähän tarttuisi minuunkin sotkunsietokykyä ja hetkeen tarttumista. :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos näistä sanoista, lohduttavat tavattomasti! Voikin relata aina kun muistaa tämän. :)

    VastaaPoista
  16. Niinkuin moni aikaisempikin kommentoi; iso KIITOS! Sai heti mielen paremmalle omatunnolle, että saan laiskotella. Se että tekee jotakin luovaa, saa kodin ihan sotkuun ja noita luovuuden jälkiä on oikeastaan ihana katsella. Tulee sellainen olo, että meillä on tehty asioita, ei vain siivottu.
    Lauran tavoin, P.Alanko on minunkin idolini, kun olen alkanut noudattaa hänen ohjeitaan, piha on voinut paljon paremmin; sinivuokot ovat levinneet pihalle, kasvit talvehtineet lehtien alla ja siementäneet uusia alkuja, juhannusruusut kukoistavat kun en niitä leikkaa. Siis pihalle ei kannata paljon mitään tehdä, luonto hoitaa itse itseään!

    VastaaPoista
  17. Kippis sammaloituneelle pihalle. Sehän on vihreä ihan itsestään kokoajan!
    Ja malja laiskuudelle. Koirakin sen tietää : )

    VastaaPoista
  18. Laura: Ihan mahtavaa. Pitäisiköhän minun hankkia jostain lammas tänne laiduntamaan :) Minäkin olen ehdottomasti luonnollisen pihan puolella, mutta kyllä täällä kaupungissa paineet haravoimiseen ovat aika kovat, kun naapureiden pihat ovat tiptop.
    Maria: Kippis!
    Liivia: Minäkin pidän sammaleesta. Toivon, että koko piha sammaloituisi ja vähän äkkiä :)
    Hanne: Sotkussapa hyvinkin, toivottavasti siemenet sentään löytyvät. Ja harvoidaan, kun jaksetaan, kippis!
    Tirpana: Minäkin taidan tasapainoitella, koska en oikeasti kestä sitä jos tavarat ovat hyrskyn myrskyn, enkä kyllä sitäkään jos ovat aina tiptop, eikä pölyä missään. Pitää olla elämisen jälkiä. Ja armoa itseä kohtaan.
    Ilona: Kun asuu vuosikausia vanhassa talossa, jossa on aika ajoin remontti päällä ja kaikki todellakin hyrskyn myrskyn, oppii vähän tuota sotkunsietokykyä. Olisin varmaan paljon nirppnokkaisempi uudessa kerrostalossa. Tänne tuo keskeneräisyys ihan kuin kuuluu. Mutta joo, löysin rantein on parempi. Pitää osata armahtaa itsensä.
    Thilda: Joo, relataan :)
    Annakaisa: Hyvin sanottu tuo, että luonto hoitaa itse itseään. Minä en ole ennen P. Alangosta kuulutkaan (en siis lue puutarhakirjoja), mutta kuulostaa siltä, että hän on minunkin idolini.
    Taru: Koirat ovat kyllä viisaita, nukkuvat suurimman osan ajasta. Sitten vähän syövät, leikkivät ja lenkkeilevät.

    VastaaPoista
  19. Naapuritkaan eivät selvästi tunne Pentin puutarhafilosofioita. Suosittelen teille kaikille niihin tutustumista ensi tilassa. Pian teillä on kaikilla pihat ihanasti rempallaan ja voitte vaikka siemailla yhdessä sangriaa ja katsella, kun ruoho kasvaa. Lammas hoitaa sitten tyytyväisenä loput.

    Näin sut tänään torilla. Heiluttelin kovasti, mutta puhelit kovin iloisen näköisenä puhelimeen ja kävelit ohi. :)

    VastaaPoista
  20. Laura: No voi ei!! En ole ylpistynyt, en. Juttelin muuten lapsen kanssa...ja tähän uuteen kännykkään, johon en ole vielä tottunut. Ostoslistalle siis sangriaa ja lammas!

    VastaaPoista
  21. Kuulostaa mainiolta! Minä ilmoittaudun mukaan! ;)

    VastaaPoista
  22. Hei, missä nämä sangria-bileet pidetään?

    VastaaPoista
  23. Jos ne pidettäis meillä maalla, niin se olisi sinun ja Liivian puolivälissä! Vai tullaanko me katsomaan teidän skillamerta? ;)

    Joka tapauksessa voitais kaffetella ainakin joskus pian!

    VastaaPoista
  24. Voi että tuota koiraa, ihan mahtava tyyppi <3 Minusta tuo järkiintulosi oli niin oikea, tuota on onneksi selvästi ilmassa, mitä on viime päivinä eri ihmisten kirjoituksia lukenut :)

    VastaaPoista
  25. Laura: Joo, kaffetellaan :) Mutta ihan oikeasti voitaisiin taas nähdä. Jos odotetaan viikko ehkä pari, skillat ovat parhaimmillaan.
    Erika: Joo, leppoistellaan vaan vimmatusti :)

    VastaaPoista