perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kylläpä puut ovat kasvaneet




Tänään  söin aamiaista samalla tuolilla kuin neljätoista vuotta.
Seinällä on edelleen se hedelmäasetelma A. Alava -60.
Mutta olohuoneen seinäkello ei enää käy. Sen sai vaari 50-vuotislahjaksi.
Seisoin samalla parvekkeella ja mietin, että kylläpä puut ovat kasvaneet. Tai sitten minä.
Keinut on vaihdettu. Ei ole enää niitä punaisia muovikeinuja. Mutta karuselli on sama, siinä ovat pyörineet monen sukupolven lapset. Minä ja minun lapset.



Täältä oli kiire pois, silloin joskus. Lähdin keväisenä iltana, enkä palannut koskaan. Vain näin, kyläilemään.
Olen sukuloinut, muistellut menneitä, ollut taas jonkun lapsi ja siskon tyttö.

18 kommenttia:

  1. nyyh olipas surullinen, tavallaan :--((

    VastaaPoista
  2. Tänään vietettiin isäni 70v päiviä äidin kotona.Isä oli onnellisena juhlassaan ja ihmetteli ketä me muut olimme.hetken halatessani häntä sain katseen josta tiesin hän muistaa minut ja sen että olimme iskä ja mari-meidän kimppapoppoo äidille ja tytöille. lapsuuden keinut ovat kutistuneet luulen : D -ehkäpä myös sinun !Kiitos sinulle tekstistäsi ja kuvistasi!

    VastaaPoista
  3. Kaunis tunnelma kuvissa ja tekstissä. Jostain syystä mielessä on viime aikoina olleet lapsuuden maisemat, koulureitit ja leikkipaikat. Kesällä aion kiertää tutut tiet ja katsoa kuinka puut ovat kasvaneet.

    VastaaPoista
  4. Sitten joskus omat lapset tulevat vierailulle ja sanovat, että onpas puut kasvaneet - näin se elämä menee :)

    VastaaPoista
  5. Miia: Tavallaan joo, elämä kulkee eteenpäin, sukupolvet vaihtuvat. Joskus se tuntuu tosi haikealta.
    Maria: Olipa ihanaa, että isäsi tunnisti sinut. Selvä hetki...on surullista, kun muisti menee. Ja lapsuuden keinut ovat todellakin kutistuneet, monella tapaa.
    Outi: Kiitos :) Kun saa oman lapsen, sitä tajuaa jotenkin ihan erityisen konkreettisesti, että on osa sukupolvien ketjua, että asiat kertautuvat ja toistuvat.
    Omenaminttu: Todellakin, juuri niin. Sitä odotellessa :)

    VastaaPoista
  6. Mietin,
    dementoitunut isä elää laitoksessa,
    äiti uudessa asunnossa, jossa en ole vielä ehtinyt edes käydä..
    ne puut ja puisto siellä jossain ....

    Toivon, että tyttäreni näkevät nämä puut, entisen kotinsa ympärillä pitkään...

    VastaaPoista
  7. hmmm, miettimään se aina pistää. olen ketjuni vanhin, suvussakaan enää pari tätiä ja serkkua edelläni. runsaan parin viikon kuluttua tulee pyöreitä täyteen. tartu hetkeen!

    VastaaPoista
  8. Hanne: Minä olen onnellinen, kun voin vierailla lapsuuden maisemissa. Täällä, missä jokainen nurkka, esine ja puu tuovat muistoja mieleen. No, jonain päivänä se ei enää ole mahdollistä, siksi on nautittavan nyt
    Ritva: Totta, minulla on vielä yksi sukupolvi edellä, mutta ei mene enää kauaa, kun tämä oma sukupolveni on se vanhin. Sitten ei enää kukaan muista, millainen olin lapsena...se on haikea ajatus.

    VastaaPoista
  9. Minä luen tätä keittiössä, joka oli joskus Mummin sininen keittiö. Myöhemmin tämä oli minun kotini ja tein tässä samassa paikassa istuen läksyjäni yhdeksän vuotta. Seinissä oli vaaleankeltainen tapetti.

    Sitten meni monta vuotta, että kävin täällä vain kääntymässä.

    Nyt palaan juurilleni melkein joka viikonloppu. Seinissä on sinivalkoinen tapetti, pöytä on uusi Jonin tekemä ja tuolit sekalaisia kirpparilta löytyneitä. Koskaan en ole ollut niin pitkään pois, että olisin huomannut, että puut ovat kasvaneet. Vaikka ne ovatkin.

    VastaaPoista
  10. Kaunista. Kun itse tulee vanhemmaksi, vanhatkin asiat kaunistuvat. Nekin, joita lapsena melkein häpesi...

    VastaaPoista
  11. Kommentoin jo eilen, mutta taas ovat nettinoidat luutineet sanani jonnekin. Lapsuus on minun muistoissani kulta-aikaa. Aina oli kesà ja kaikki oli niin ihanaa. Lapsuuden runsaslapsinen kylà on kuihtunut, kaupat ja koulu lopetettu. Mutta maisema sinàllààn on sama, tàynnà ihanaa haikeutta.

    VastaaPoista
  12. Laura: Onpa ihanaa, että olet saanut pitää lapsuuden kotisi. Olen minäkin tavallaan, mutta vielä tulee varmaan sellainenkin päivä, etten pääse palaamaan tänne. No, sitäpä en halua ajatella nyt. Eripariset tuolit ovat kivoja.
    Linnea: Se on totta, niihin tulee joku ihmeellinen nostalgiakuorrutus.
    Lissu: Oioi, näitä nettinoitia, ovat ilkeää sakkia. Minäkin muistelen lapsuutta lämmöllä ja haikeudella, vaikka toisaalta...olen sittenkin onnellinen, että olen tässä hetkessä ja tämä ihminen.

    VastaaPoista
  13. Kaunis tunnelma kuvissa.

    Minulla ei ole enää mummoja keiden luona vierailla. Eikä pappojakaan. Yksi mummola kuitenkin jäljellä, ja siellä näkyy hyvin vielä entinen aika, onneksi.

    VastaaPoista
  14. minulla ei enää ole lapsuudenkotia jonka vintille olisin pakannut lapsuuteni laatikoihin. mutta on ns.kotikaupunki jossa voi vierailla. jotenkin se vaan tuntuu vuosi vuodelta vieraammalta, eikä minua enää saisi sinne jäämään millään.

    VastaaPoista
  15. Merja: Kiitos :) Minulla on tämä äidin koti eli oma lapsuuden kotini. Siellä aika on onneksi pysähtynyt ainakin osaksi.
    Outi: Minulla onneksi on. Olen asunut tuossa asunnossa 5-vuotiaasta 20-vuotiaaksi. Sinne on kiva palata, kaikki tuo muistoja mieleen. Kotikaupunkiinkin on nostalgista palata hetkeksi aikaa.

    VastaaPoista
  16. Minakin muista sen pihan ja parvekkeen. :-) Itsekin kaipaan kotikaupunkini maisemia aina valilla taalla meren toisella puolella, onneksi paasen niita katsomaan kesalla.

    VastaaPoista
  17. Jaki: Me taidettiin viettää paljon aikaa siellä parvekkeella. Ihanaa saada sinut taas tänne edes vähäksi aikaa :)

    VastaaPoista