sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pohjoisen katoilla oli lunta


Tänä aamuna pohjoisen katoilla oli lunta.
Minä luin Mankellia ja odotin sinistä taivasta.
Se tuli.
Pääsin Kunstin taidemuseoon, pastalle ja junaan.

Pohjanmaa ei ole minun mielenmaisemani, loputtomiin alavaa maata hallan vaara.
Ja lapsesta lähti villipedon ääni, kun sen tukan harjasi.

20 kommenttia:

  1. En ole omilla maallani pohjanmaalla.kerran kävin kuin ulkomaa minulle.Jokaisen tyttären hiukset ovat olleet matkojeni tai sairaalassaoloni jälkeen helvetillinen sekämetsä jossa risukkoja on joutunut jopa leikkaamaan..pelkään edessä olevaa sairaalareissuani vaikka kammattavana enää vain kuopus...upeat kuvat sinulla Kirjailijatar!Olet ollut mielessäni koko viikonlopun.

    VastaaPoista
  2. Ei minunkaan..
    Mäkiä ja laaksoja täytyy olla, metsiä jonne voi piiloutua!!

    kauniita taidekuvia sinulla..
    Ihana saada katsella niitä ja ajatella..

    VastaaPoista
  3. Minä en kans fanita kyseisiä seutuja mutta Kari Hotakaisen Apocalypsy-näytelmästä on jäänyt päähän tuo hokema "alavilla mailla hallan vaara" ja siinä on jotain semmosta sointia, mistä tykkään.. Ehkä jotain suomalais-ugrilaista kohtalokkuutta :D

    Hieno tuo lätäköstä heijastuva kuva, talo näyttää aivan kuin maalatulta!

    VastaaPoista
  4. Minä luin eilisen päivän Mankellia.

    VastaaPoista
  5. Minulle pohjanmaa on ihan vieras. Kuvittelen aina välillä sitä aakeetalaakeeta, mutten osaa. Pitäisi mennä joskus katsomaan ja toteamaan, että se on oikeasti olemassa.

    VastaaPoista
  6. Hui, en pysty lukemaan Mankellia ollenkaan. Ihan liian jännittävää mulle. Vähemmästäkin alkaa mielikuvitus tehdä tepposia ja pimeässä kodissa näkyä kaikenlaista pelottavaa.

    Olen alavien maiden kasvatti, vaikken pohjalainen olekaan. Loivat maisemat ja aaltoisevien peltojen takana siintävät metsät ovat kotoisa näky.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin villipeto karjahtelee joka aamu.

    Mikä ihana sininen taivas tossa ekassa kuvassa!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia tässä ja viime postauksissa.
    Edellisen teksti oli suloisen herkkä.
    Pohjanmaalla minuakin on vaivannut "aakeelaakee",
    onneksi ylempi osa Pohjanmaata ei ole ihan niin latteaa lätyskää sentään.Iloista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Marla kirjoittaa.. Yksi lempilauseistani on alavilla mailla hallan vaara. Suomenkieli yllättää joskus kauneudellaan. Pohjanmaa on minun sielunmaisema. Siellä ollaan rehellisiä ja joskus julmankin rehellisiä. Ehkä se maisema on muokannut ihmisistä suoria, kun mäen taakse ei voi piiloutua on ollut pakko sanoa suoraan mitä ajattelee. Ei ole luurankoja kaapissa.
    Lomat Pohjanmaalla ovat silkkaa mielen rauhaa.

    VastaaPoista
  10. houmaan että olet käynyt minun pikku kotikaupungissa;) wow! and I even work at the Kuntsi museum! but I've had a break from working for a few weeks now so wasen't there.

    VastaaPoista
  11. ups, tarkoitin "huomaan" hihi..

    VastaaPoista
  12. ...ja minun vanhassa asuinkaupungissa.:) Rannikkopohjanmaa on kaunista,Seinäjoki ja se seutu ei niinkään.

    Aiheutat kroonistuvaa suomi-ikävää tai oikeastaan heittelet minua näillä postauksillasi muistelemaan omaa elämääni.Tavallaan aika hassua.

    VastaaPoista
  13. Tuo mielenmaisema on mielenkiintoinen asia. Mun mielenmaisemaan kuuluu ainakin nyt meri ja kaupungin äänet.

    Meidän tytöllä on hyvää vauhtia kehkeytymässä kunnon rastapehko. Eikä suostu millään harjattavaksi. Olen yrittänyt rasvalla ratkoa takkuja, mutta aika sitkeitä ovat nuo hiusten mutkat.

    VastaaPoista
  14. Ensi kertaa blogissasi, jostain tänne löysin.
    Laakea maisema on kotoista, latomeret kuovit viljaa silmänkantamattomiin. Yhdellä silmäyksellä näkee kolmeen pitäjään. Suomen kauneimmat kansanrakennukset. Ainoat oikeat värit; talo punamultaa, ikkunanpielet valkoista ja ovet keltaista. Mutta keväällä ja syksyllä sitä inhoan, mustaa peltoa, ainaista vastatuulta. Evakot sanoivat että Karjalassa koivut olivat valkeampia, käki kukkui koko ajan. Sekin on totta. Useimmilla on juuret, Esi-vanhempien maa tai lapsuuskontu, joita rakastaa syvästi. Muualle on vaikea luoda samaa yhteyttä.

    Kuvasi ovat hyvin runollisia.

    VastaaPoista
  15. Tuttu kaupunki, minulle se on aina etelä :)
    Tarvitsen mielenmaisemaani meren. Pellot ja meri on minulle hyvä yhdistelmä, rakkaita paikkoja ja helppo hengittää. Näkee kauas. Mutta kyllä minä vuorista ja mäkisistäkin maista pidän niin paljon.

    Hihii, meillä lähtee nuoremmasta pojasta joka aamu villipedon ääni myös, joskus myös minusta.

    VastaaPoista
  16. Maria: Sinäpä sitten ymmärrät tämän takkuongelman. Meidän tytön tukka on sitä laatua, että taitaa mennä ihan tuulessakin solmuun. Mutta jos minä olen poissa, siitä tulee oikea tuulenpesä.
    Hanne: Kiitos, minäkin tarvitsen järviä ja mäkiä, vaikka olen kyllä oppinut elämään täällä meren rannallakin. Muttei se ole sama.
    Erika: Se heijastuva talo on juuri Kutnsin taidemuseo. Minäkin pidän lauseesta alavilla mailla hallan vaara. Eikös se joskus jotenkin äänestetty suomen kielen kauneimmaksi?
    Satu: Minä sain juuri äsken Kennedyn aivot loppuun.
    Olina: Minä olen kyllä silloin tällöin käynyt Pohjanmaalla ja se on komeata, muttei minua varten. Mutta hienoja kuvia noilta lakeuksilta kyllä saisi.
    Laura: Minulle taas Mankell on juuri sopiva, jos haluan lukea dekkaria. Mielenmaisema on jännä juttu, se on sisäsyntyinen juttu, eikä sitä voi valita miltä tuntuu missäkin maisemassa.
    Teija: Onneksi se kamala räntäsade loppui! Hahah, teilläkin eläintarha siis kotona.
    Virva: Kiitos :) Aakelaakee on hyvin kiteytetty.
    Marla: Hyvin ymmärrän sinua. Sielunmaiseman tuntee syvällä sisimmässään, sitä ei voi valita. Ja minä tunnen suoraselkäisia ja -puheisia poohjaalaasia ja tulen heidän kanssaan hyvin juttuun, vaikka juuret onkin ihan tuolla toisella puolella Suomea. Mutta sielunmaisemassa koko sielu nauttii.
    Maria: Me siis melkein tapasimme! Kuntsi oli tosi hieno paikka ja tykkäsin kovasti Jussi Kiven näyttelystä. Se herätti mahdottomasti ajatuksia.
    Pikkujutut: Voivoi, vai aiheutan minä Suomi-ikävää...:) Kuulostaa kivalta. Toivottavasti ikävä ei käy ylivoimaiseksi. Tai tulethan sinä varmasti joskus täällä käymään?
    Celia: Täälläkin rastoittuu niin mahdottomasti. Minä aina ihmettelen, miten se on mahdollistakaan tuollainen takkuuntuminen. Ja vanhempi tyttö haluaisi rastat, mutta tällä nuoremmalle tulee ihan haluamatta.
    Thilda: Kiva, että eksyit tänne jostakin. Minusta latomeri on upea sana, ja niin kuin tuolla jossain kirjoitkin, minusta Pohjanmaa on komiata seutua, tosi valokuvauksellista. Mutten minä siellä saa sellaista sydämentykytystä, joka tulee, kun menen vaikkapa Saimaan rannoille. On juuret siellä, missä käki kukkui koko ajan :)
    Himalainen: Tuo oli hienosti sanottu, että rakkaita paikkoja on helppo hengittää. Se on on niin totta! Osasit juuri tiivistää kaiken niin osuvasti.

    VastaaPoista
  17. taas iltavisiitillä ihanassaihanassa blogissasi! tämä lähes päivittäinen piipahdus aloittaa minulle sen hetken, kun on ns. omaa aikaa. kuviesi ja tekstiesi liu'un siihen. kiitos!

    VastaaPoista
  18. Savu: Onpa hauska kuulla, että käyt iltavieraisilla. Se onkin ihana hetki, kun alkaa oma aika. Ymmärrän hyvin, itsekin nautin juuri siitä hetkestä kovasti.

    VastaaPoista
  19. Mitä kuvia!! Muutaman kerran olen jo käynyt niitä katsomassa. Tuttujakin ovat.

    VastaaPoista
  20. äidin puolen suku on pohjois pohjanmaalta. mutta siellä on mulle kyllä liian laakeeta. minä tykkään vuorista. mitä korkeempaa, sen parempi:)

    VastaaPoista