tiistai 11. toukokuuta 2010

Kuka lähtee eikä koskaan palaa?




Julia Roberts katselee, kun kävelen torin poikki. Siellä se on tavaratalon seinällä, eikä sano mitään.

Minä tulen kotiin ja koira karkaa. Sinne se juoksee ja kääntyy vain katsomaan että heippa. Kilometrin päässä antautuu. Kilometri vapautta, tuuli turkissa ja riemu silmissä. Kyllä minäkin haluaisin toisinaan karata, juoksisin rantaan, juoksisin metsään, juoksisin toiseen kaupunkiin. Että heippa, pärjäilkää. Minä herään jostain muualta.

Koulun konsertissa itkettää, kaikissa lasten juhlissa itkettää, koska aina tulee mieleen näitä hulluja ajatuksia tulevaisuudesta: Kuka lapsista rakastuu paskapäähän? Kuka sairastuu nuorena? Kuka hakataan? Kuka lähtee eikä koskaan palaa?

Miehen mummolla on 47 jälkeläistä. Minun mummolla 8. Ehkä me kuollaan sukupuuttoon.

24 kommenttia:

  1. Noin meidänkin kissa karkaa, katsoo vain, ja juoksee metsään, joskus tielle. Silloin on niin avuton olo että alkaa suututtamaan kun toinen ei korvaansa lotkauta ja sitten katsoo vain että nyt tulee auto, apua. Mutta meidän kissa on viisas, se vaan katsoo vierestä kun auto kulkee ohi, onneksi.

    VastaaPoista
  2. Voi just tuota olen viime päivinä miettinyt .Kuka lapsista elää kuka lähtee ja miten ?kenen siivet kantaa aikuisuuteen ,millaisia aikuisia tässä ajassa oikein elää??Onko ihminen vieläkin korvaamaton?

    VastaaPoista
  3. Mietin kanssa jo tuollasia, vaikka lapsi vasta 4. Voi kauheeta, ehkä mä en ihan oikeestikaan saa valita sille tyttöystävää? Nih. Sitten oon miettinyt sitäkin, että kuka meistä 7 sisaruksesta lähtee ekana.. Kaikenlaista sitä mieleen pälkähtää, mutta kuitenkin se joskus tapahtuu!

    Mukavaa pitkää viikonvaihdetta, näistä synkistä mietelmistä huolimatta!

    VastaaPoista
  4. Miten jotkut osaavatkin valita sanansa oikein ja kirjoittaa noin tavallaan kauniisti!
    Itse en uskalla moisia ajatella, en pystyisi.. En kestäisi, tulisi liian suuri ahdistus. Välillä pelottaa omakin tulevaisuus ja asiat niin paljon, etten uskalla edes ajatella ajattelevani.
    Mutta toisaalta miksi pahoittaa mieltään surullisilla asioilla, joille emme me mahda mitään, jotka eivät ole meistä riippuvaisia, tai niin ainakaan luulisi.

    Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi ja blogista!

    VastaaPoista
  5. Kauneuteen puit synkkiä ajatuksia. Ehkä, jos ajattelisin, kuka rakastuu intialaiseen tai kuka omaan sukupuoleen. En kai pysty ajattelemaan sekuntia pidempään, että oma lapsi joskus kärsii isommin kuin nyt. Sitten, kun en voi puhaltaa.

    VastaaPoista
  6. Minulla tulee mieleen samoja joka aamu kun harjaan tyttöjen hiukset letille. Että ovat niin kauniita, niin viattomia. Kun eivät tulisi käytetyksi hyväksi. Tahdon kasvattaa heistä lujia, itsenäisiä, oman arvonsa tuntevia.

    VastaaPoista
  7. Ei pitäisi miettiä liian pitkälle.

    Sen kun osaisi. Yritän ainakin.

    VastaaPoista
  8. Osaat kirjoittaa kyllä niin pakahduttavan ihanasti, että jos itket lasten juhlissa, niin minä itken täällä blogissasi. Siirrät ajatukseni juuri sille tasolle kuin ne kaipaavatkin ja mittasuhteet oikeiksi.
    Minäkin kyllä itken aina lasten juhlissa (kukapa ei), katson kun ne juhlatamineissaan keskittyvät esitykseen. Yritän jokapäivä muistuttaa itseäni, että lapset ovat meillä vain lainassa. Sitä on vaikea ymmärtää, kun kuvittelen omistavani ne ja luulen tietäväni mitä kuuluu ja pitää.
    Olen ollut tosi väsynyt viimepäivät (-viikot, -kuukaudet..). Kertonut sen myös perheelle, sanonut että haluan lähteä vähäksi aikaa, pois täältä...8 vuotta kotiäitinä alkaa välillä tuntua loputtomalta, vaikka tätä rakastan, ylikaikien. Toisaalta vapaa, toisaalta täysin sidottu.

    VastaaPoista
  9. Meidän koira on kanssa kova karkailemaan. Nuorempana se juoksi pari kilometriä naapuriin, otti sieltä toisen koiran kaverikseen ja jatkoivat yhdessä matkaa. Vuoron perään niitä sitten pyydystettiin auton kanssa kyliltä. Sitten se sen kaveri lähti kerran metsään, eikä koskaan palannut.

    Kävin nuorempana kummipojan joulujuhlissa ja muissa esityksissä. Aina pyyhin silmiäni. En siksi, että olisin miettinyt tulevaa. Oli vaan niin liikuttavaa.

    Moni kyllä taitaisi sanoa, että mua itkettää joka paikassa. Mä olen sellainen. Tunneihminen.

    VastaaPoista
  10. Mullakin välillä vilahtaa noita ihmeen tulevaisuushuolia mielessä. Kunnes tajuaa, että nyt suhteellisuudentajua peliin. Joku jossain joutuu oikeasti murehtimaan lapsensa tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
  11. ei se määrä vaan se laatu ;)

    VastaaPoista
  12. Solen: Meidän koira kun ei ole vielä aikaisemmin karannut, ei oikein oltu edes varmoja, että palaako se vai lähteekö. Sillä taitaa edelleen olla kulkukoiran sielu. Tekee mieli kulkemaan.
    Maria: Joo, joskus sitä miettiin. Minä elän yleensä tässä hetkessä, enkä kamalasti murehdi huomista, mutta sitten yhtäkkiä, kun kaikki on onnellista ja ihanaa, tulee sellainen pakahduttava tunne siitä, kuinka siinäkin hetkessä on läsnä myös tulevaisuuden murheet. En osaa selittää.
    Teija: Joskus täytyy varmaan hiukan murehtiakin, osaa sitten arvostaa tätä hetkeä, kun kaikki on hyvin. Koulun juhlissa minä murehdin sillä tavalla kollektiivisesti, kaikkien lapsien tulevaisuutta mietin. Hassua.
    Marjohei: Kiiitos. Juu, ei tulevien asioiden murehtiminen ole missään nimessä viisasta. Enkä minäkään oikeastaan murehdi, tajuan vain jonkun ohikiitävän hetken ajan, että näillä pienillä on vielä paljon koettelemuksia edessä.
    KirsikkaK: Totta. Ei sitä oikein pystykään, koska omien lasten murhetta ja kipua on tietysti kaikista vaikein kestää. Se lamaannuttaa jo ajatuksenakin. Vaikea varmaan uskoa, mutta en ole kuitenkaan mikään etukäteenmurehtijatyyppi :)
    Merja: Noin minäkin ajattelen. Ja ajattelen kyllä, että elämä kantaa.
    Jonna: Niin minäkin :)
    Annakaisa: Kahdeksan vuotta on pitkä aika. Eikä siinä varmaan aina jaksa muistaa, että teet todella arvokasta työtä ja joskus myöhemmin tuo 8 vuottakin tuntuu yhdeltä hujaukselta, sitten kun sitä katsoo taaksepäin. Toivottavasti pääset johonkin vähän tuulettumaan :)
    Laura: Tämä oli meillä ensimmäinen karkaus :) Toivottavasti ei tule tavaksi, sillä mies juoksi aika lujaa perään ja minä autolla hänen perään. Joo, lapset on suloisia. Minä itken kaikissa juhlissa, vaikken miettisi surullisia ollenkaan.
    Anni: Totta. En minäkään oikeastaan murehtinut. Se on sellaista vaikeasti selitettävää hetkessä häilyvää tietoisuuttaa siitä, kuinka elämä voi viedä itse kunkin minne tahansa.
    Ritva: Totta :)

    VastaaPoista
  13. Tää kevät on jotenkin tosi herkistävää aikaa. Talvisissa juhlissa ei koskaan itketä niin paljoin kuin keväällä. Ja niin kuin Jonna sanoi, että liian pitkälle ei kannata ajatella. Mutta miten siinä onnistuisi?

    VastaaPoista
  14. Tàmàn aamun aloitin lukemalla useampia postauksia. Juhlistin siten ensimmàistà aamua, jolloin ei ollut yòn aikana ilmestynyt yhtààn uutta kutisevaa pattia. Kiitos taas ajatustesi virrasta.

    VastaaPoista
  15. lähteä vain. siinä olisi ajatusta, antaa tuulen tuntua kasvoilla ja jättää taakseen se mitä on. itse olen paikoillani ja tahtoa ei ole. olisimpa koira, vaikka vain hetkisen.. kiehtova ajatus, jospa sittenkin.. :)

    VastaaPoista
  16. Kyllä sitä tässä mun iässä miettii tulevaisuutta ja menneisyyttä. Aika rientää vauhdilla, miettii, mitä ehtii tehdä, kohta vanha rainainen ja tuntuu, paljon olisi vielä saavutettava elämässä,,,,,,,,,mutta ehiikö kaikkea saada, kun vanhuus vie voimat?

    VastaaPoista
  17. Minä itken jo ovissa kun menen koulun juhliin, vaikkei koskaan tule mieleen mitään tuollaista mitä sinulla. Oikeastaan itken aikalailla kaikkialla.

    Tuo kuvan käsi, (luultavasti taideteos), wau!

    VastaaPoista
  18. Heeh, koiran karkaamisilme on porautunut verkkokalvoihini erään ahkerasti karkailevan toimesta. Välillä mua naurattaa, useimmiten ei (saa olla sydän syrjällään autojen takia kun tuo on niin pöljä että menee jahtaamaan niitä).

    Mua itkettää myös aina kaikissa lasten juhlissa, vielä enemmän itkettää jos oma lapsi on esiintymässä.

    VastaaPoista
  19. juhlissa itkettää, konserteissakin usein itkettää. joku sellainen tietynlainen yhteinen herkistymisen hetki, että ollaan kaikki jonkun tärkeän asian äärellä, se se kai on mikä mua niissä itkettää.
    en aina saanut suvivirttäkään koulun kevätjuhlissa laulettua kun niin itketti;)

    VastaaPoista
  20. Minä koetan olla ajattelematta noita asioita. Uskon, että jokaiselle on luvassa omat karikot ja suvantovaiheet, eikä elämälle voi mitään.

    Juhliin olen jo aika parkkiintunut, sillä suvivirren kuuleminen tietää laitumille pääsemistä...

    VastaaPoista
  21. Minua itketti eilen töissä, kun kuulin pomoni askeleiden lähetyvän työhuonettani kohti. Arvasin hänen käyneen ostamassa minulle kukkia ja tiesin, että kohta täytyy vaihtaa ajatuksia itkettävästä asiasta. Etukäteen jo itketti.

    Minun koirani ei ole koskaan karannut. Se on paimenkoira, ja jos se vaikka saakin päähänsä lähteä jonkun elukan perään joskus, se palaa jo ennen kuin ehtin huolestua. Se huolestuu ensin, ja siksi sen on palattava minua katsomaan. Hyvä piirre koirassa, mutta silti tuokin minua joskus surettaa. Se, että sen vaistot ovat niin sidotut huoleen omistajastaan.

    VastaaPoista
  22. Tirpana: Juhlat jotenkin väkisinkin herkistää, sille ei mahda mitään.
    Lissu: Kiva, että pääsit eroon kutinoista :) Aamu on varmaan mukava aloittaa blogeilla, minä en koskaan ehdi.
    Marjo: Jospa vain lähdet...menet vaikka pienen matkan päähän. Sekin jo tuulettaa ajatuksia :)
    Villasukka: Voivoi, ei me kukaan varmaan kaikkea saada mitä haluaisi. En osaa vielä itse murehtia ajan loppumista, kun ei ole sellaista tilannetta, mutta on hyvä tajuta ajan rajallisuus. Osaa ehkä nauttia näistä päivistä.
    Liivia: Käsi on tytön korvakoru, jonkun Turun Taideakatemian opiskelijan tekemä. Minäkin itken melkein jo ovissa, viimeistään silloin kun lapset marssivat tomerina eteen.
    Minja: Kaikista eniten on jäänyt mieleen, kun oma tyttö oli yllättäen jouluevankeliumin Maria, ei se ollut mitään kertonut, kun ei ymmärtänyt, kuinka "iso" juttu se on äidille. No, se oli itkettävää. Koiralla oli tosiaan velmu ilme :)
    Outi: Joo, Suvivirsi on ihan paha, se aukaisee padot. Minä itken melkein joka paikassa. Voin itkeä esimerkiksi, kun katson jonkun urheilukilpailun palkintojenjakoa, vaikken edes seuraa urheilua. Se on vaan niin herkistävää, kun joku saavuttaa tavoitteensa.
    Annika: Opettajilla se onkin varmaan merkki loman alkamisesta :) Paljon tunnelatausta yhdessä laulussa.
    Tanja: Voi, onpa sinulla huomaavainen pomo, kun muistaa sinua kukilla. Paimenkoira olisikin varmasti parempi tässä mielessä. Minä en tiedä, mikä meidän koira on, mutta sillä on hirmuinen metsästysvietti, se on sellainen vainukoirasylikoira, siksi se lähtee.

    VastaaPoista
  23. Minäkin olen huomannut Robertsin katselevan ohimennen,taisin livahtaa Tiimariin katseensa alta.Minäkin haluaisin karata,toisinaan,mutta en kokonaan toki.Hullut ajatukset ovat tuttuja täälläkin.

    VastaaPoista
  24. Tuttu tunne, tarve karata, mina olen keksinyt tapoja tehda sita aina valilla... En osaa jostain syysta huolehtia, vaikka joskus tuntuu, etta pitaisi...valilla tietty konkreettiset asiat huolestuttaa, mutta ei tulevaisuus.

    VastaaPoista