tiistai 18. toukokuuta 2010

Olen kaupungin katolla


Olen kaupungin katolla, kirkonkellojen korkeudella, pää pilvissä. Kohta pitäisi jotain pätevää sanoa ja tehdä.  
Kävisikö tämä: ”Näin lokit kaupungin yllä ja nostokurkien luurangot. Järkevinä ihmisinä varmasti ymmärrätte, että päätin jäädä sinne notkumaan. Elämässä on enemmän mieltä sillä tavalla, kun ehtii katsella lokkien lentoa ja miettiä tähdellisiä.”

Mielin aina korkeille paikoille, kallioille ja katoille. Kuvittelen, että näen kauas ja selvemmin. Olen osa jotain suurempaa. Siis lintuhan olisin mielelläni. Levittäisin siipeni ja ilmavirrat kantaisivat. Mikä siinäkin kliseessä on niin pakahduttavaa?

Mutta minä tulen alas ja junaan ja aurinko tulee sekin pilvestä ja yhdessä matkustamme länteen, sinne minne aurinko laskee. Junassa saan pienen pojan nauramaan. Se on mielestäni syvästi tyydyttävää, saada pieni kiukkuinen poika nauramaan. Ehkä se oli päivän paras saavutus, loppu on ennalta harjoiteltua koreografiaa. Minua ärsyttävät aikuiset, joita ärsyttävät kitisevät lapset. Perkele, yrittäkää itse saada parkuva lapsi rauhoittumaan.

Ja sunnuntaina hukkasin lompakkoni. Se ei kuulkaas ole kivaa, mutta olen ihmeen kevein mielin. Mietin, että jaa, saanpahan uuden kuvan ajokorttiin ja niihin muihinkin. Jotain vaihtelua edes.

16 kommenttia:

  1. Kliseet ovat elämän suola!Ja parkuvan lapsen nauru parhaimpia asioita saavutuksena sanoo tässä syvä kokemuksen rintaääni:DD kuvasi ovat virkistävän raikkaita Kirjailijatar -kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ylin kuva lienee Lasipalatsista, ainakin vastaavat upeat nojatuolit olen nähnyt Lasipalatsista otetuissa kuvissa mutta en tiedä missä siellä ne ovat, onkohan tila yleisölle avoin?

    VastaaPoista
  3. Parkuvien lasten ja heidän kiukusta kihisevien vanhempiensa salainen seuraileminen on paheeni. Musta piste tässä kanssakasvattajassa...

    VastaaPoista
  4. Muiden parkuvia lapsia jaksan katsella, mutta omien ryppyileminen ihmisten ilmoilla käy hermoille ihan hetkessä. Alan heti ajattelemaan, että mitä nuo kaikki minusta ajattelee. Niin kuin, että miksi teki neljä jos ei pärjää. Ei oo heleppoo.

    Minä en ihan kauheasti tykkää olla korkealla, en pelkää, mutta olo on turvallisempi, kun jalat tallaa multaa.

    VastaaPoista
  5. Salaa toivon hukkaavani ajokortin, on sellainen ikivanha iso läpyskä, joka ei koskaan mahdu mihinkään. Hävettää jo vetäistä se esiin, ei siitä kukaan mua edes tunne. Pankkikortit ja muut olen hukannut, vaan tuo kortti pysyy eikä huku.

    Mietin vasta vieraan lapsen parkumista, ajattelin, mitä tuo pieni yritti viestittää. Tärkeä viesti. Toinen mikä mua nykyään mietityttää paljon, on se, miksi pienistä vauvoista aina kysytään "Onko kiltti vauva?" Aivan kuin itkevät vauvat olisi pahoja. Ihan kumma kysymys.

    VastaaPoista
  6. kahta ekaa kuvaa katsellessa tulin ajatelleeksi että jatkoit katolta pilvien yli avaruuksiin ja jollekin toiselle galaksille;) jännä scifivaikutelma niistä tulee nimittäin.

    minusta harjoittelemasi puhe lokkien lennosta oli varsin pätevä:)

    VastaaPoista
  7. Mulla oli ajokortissa lukioaikainen kuva, josta tuli joka kerta hyvät naurut. Mutta se kortti meni ihan säpäleiksi, kun pidin sitä pienessä kangaspussukassa opiskeluaikana.

    Korkealla on kiva olla näköalojen puolesta, mutta pelottavaa myös.

    VastaaPoista
  8. Olen joskus istuskellut noissa tuoleissa, jossakin tuossa vasemmalla. Onko ne hotellin aulasta? Muotokieli melkoiset muhkea ja hauskakin!

    VastaaPoista
  9. Minä näin lapsena usein unta, että lensin. Se oli aika ihanaa.
    Pariisissa kerran varastivat mokomat metrossa lompakkoni, meni lentoliputkin. Se olikin sitten seikkailua.

    VastaaPoista
  10. Minä inhoan myös onko kiltti vauva-kysymystä, ei vauva osaa olla tuhma. Kiukuille on syynsä - vauvoilla. Isommat tirisee välillä vähän turhastakin.

    VastaaPoista
  11. Se on suuri saavutus, kun saa kiukkuisen lapsen iloiseksi. Minulla on 4 serkku, joista nuorin on 2 ja vanhin 11. Olin hoitamassa tyttöjä joskus ja sain kaikki nukkumaan ilman kiukutteluja ja olin hyvin ylpeä itsestäni. Sitten kun vanhemmat tuli kotiin, niin olin pettynyt, kun kumpikaan ei sanonut mitään kuinka hienosti olin hoitanut lapset. Minusta ja minulle se oli suurimmista suurin saavutus. Mutta heille kai arkipäivää.

    Hienot kuvat, aivan kuin jostain scifileffasta tuo ensimmäinen :)

    VastaaPoista
  12. Ooh, mikä asenne lompan kadotukseen!

    Minusta sellainen aikuinen ei tiedä elämästä mitään, joka kehtaa ärsyyntyä parkuvista lapsista. Kukaan ei taatusti huvikseen lastansa paruta.
    Muistan kyllä kuinka itse menin aina pois (jos mahdollista) kun lapsen alkoi parkumaan tai kitisevän, en halunnut millään ärsyttää ketään.

    Ekasta mulla tuli mieleen joku tähtiensota-leffa, jota en ole kyllä koskaan katsonut tai joku saudi-arabialainen miesten tupakkahuone. Mistä se on?

    VastaaPoista
  13. Minua ei häiritse kuin omien lasten kitinä. Muiden muksut ölisköön kunhan eivät minulle. Ja vaikka osani saisinkin, niin ei onneksi ole, junassa ainakaan, minun tehtävä alkaa kouluttaa jos lapsella on omat vanhemmat paikalla.

    Tuo ylin huone kiinnostaa. Kirjasto? Suomessa kuitenkin kun lamput näyttävät Aallolta?

    VastaaPoista
  14. Maria: Kummasti joistain asioista tulee kliseitä. Lapsen nauramaan saaminen on minustakin ihan hyvä teko :)
    Maarit: Sielläkin voi joo olla. Nämä ovat ihan Sokos Hotel Vaakunan ala-aulasta. Aika jännä väritys noissa.
    Linnea: Minä seuraan salaa kaikkia ihmisiä :) Se on vaan niin hauskaa.
    Jonna: Omien kiukuttelu se käykin paljon enemmän voimille kuin toisten. Se on totta! Mutta rinta rottingilla vaan, minusta on hurjan hienoa, että teillä on neljä lasta. Minä en siihen pystyisi :)
    Himalainen: Minäkin olen tavallaan ihan iloinen, että pääsin noista vanhoista korteista, niissä oli aika kammottavat valokuvat. No, onhan tässä uusimisessa kova ruljanssi. Ja rahaakin meni, että se harmittaa. Minuakin ärsyttää,kun ihmiset kysyy, onko vauva kiltti. Kaikki vauvathan on kilttejä!
    Outi: En valitettavasti pitänyt puhetta :( Enkä liioin ollut avaruudessa, vaan ihan proosallisesti hotellissa.
    Laura: Minua ei korkealla pelota ollenkaan. Tai en ainakaan ole ollut niin korkealla, että olisi pelottanut. Ja aika korkealla olen kyllä ollut. Tai pelotti minua kerran, kun menin sellaista köysirataa aika korkealla.
    Teija: Minäkin häkellyin, kun astelin tuonne Vaakunan aulaan. Oli yllättävä interiööri.
    Omenaminttu: No se on varmasti ollut seikkailu. Minäkin olen nähnyt joskus lentounia, ne ovat aika veikeitä.
    Jonna: Totta, typerä kysymys!
    Solen: Voivoi, olisivat nyt voineet vähän kehua sinua. Minua pikkuisen jännittää, kun joudun hoitamaan vieraita lapsia. Se on paljon vaikeampaa kuin omien kanssa töttöröinti.
    Liivia: Joo, minkäs teet. Minustakin sellaiset aikuiset on aika keskenkasvaneita, ei ehkä aikuisia ollenkaan. Kuvat on tosiaan Sokos Hotel Vaakunasta. Siellä oli mun mielestä aika hienoa, en osannut odottaa tuollaista näkyä.
    Vilijonkka: Totta, minäkin ihan vain äitiä helpottaakseni rupesin hymyilemään ja juttelemaan lapselle. Äiti oli oikein mukava, mutta lasta kiukutti. Jotenkin tämä minun naamani sitä sitten lopulta nauratti kovasti pitkin matkaa :) Kuva on tosiaan Helsingissä eilen otettu, Sokos Hotel Vaakunan aula. Siellä sellainen fiilis.

    VastaaPoista
  15. Kerran uin itsekin hiessà, kun seurasin lentokoneessa edessàni istuvan pienen saapasmaalaisen perheen matkaa Roomasta Helsinkiin: Poika (n 4v) huusi, parkui, ei suostunut turvavòihin/syòmààn/juomaan silloin kun ruokia oli tarjolla, huusi ruokaa ja juomaa, kun sità ei heti ollut nenàn alla, motti ja raapi vanhempiaan - ja aina vàlillà pussaili ja halaili àitiààn ja isàànsà. Nàmà istuivat rauhallisina ja vaihtoivat vain vàlillà paikkaa pojan vieressà. (Poika istui ikkunapaikalla.) Reilun kolemn tunnin show. Hohhoijaa!!!

    VastaaPoista
  16. Lissu: Joo, ei ole kiva katsoa sitäkään, kun lapsi terrorisoi. Sitäkään en kestä yhtään. Joku roti pitää olla :)

    VastaaPoista