keskiviikko 4. elokuuta 2010

Minulla on yksi lusikka


Lapsi löysi tänään 700 vuotta vanhan rotan papanan. Minä varpaani. Teetin kaksi avainta ja ilmoittauduin portilla. Annoin sormenjäljet.
Sade koversi kanjoneita kotikatuun. Onko jokainen ihminen todellakin saari?
Ampiainen pisti koiraa kuonoon, se sai roikkuvan heltan.
Asuntovaunut lentävät tornadon voimasta, meillä on laatikko täynnä kynttilöitä ja kadonneita tavaroita. Kellari on unohdettujen aikojen hautausmaa.
Pöydällä on kaksi pokaalia, eivät minun. Minulla on yksi lusikka.
Mistä näitä kärpäsiä tulee?

20 kommenttia:

  1. Minulla on liituvärit vuodelta 1978. Hiihtokilpailuista. Lusikoita ei ole, ei mitaleita eikä pokaaleita.
    Onnea lusikan johdosta! :-)

    VastaaPoista
  2. Mullon kaksi mitalia, lapsen leikeissä kummatkin. Eräs lapsivieras pistää aina mitalit kaulaansa kun käy, on tehnyt niin 1-vuotiaasta ja tekee vielä 7-vuotiaanakin.

    Voi koira-parkaa!

    VastaaPoista
  3. Susadim: Kiitos, siltä se tosiaan tuntuu.
    Linnea: Kiitos! Se tuli hiihtokilpailuista joskus 70-luvulla. Urheilu ei ole koskaan ollut sydäntä lähellä. Liikunta kyllä, muttei kilpaurheilu.
    Liivia: Sinä oletkin sitten palkittu kahteen kertaan :) Mitali olisi niin hieno, ehkä rupean veteraaniurheilijaksi. Koira oli tosi säälittävän ja hassun näköinen, ei siitä kehdannut kuvaakaan ottaa.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, kun löysit varpaasi...
    minä löysin myös pari päivää sitten ja nyt haluan kulkea paljain varpain pitkälle syksyyn..

    VastaaPoista
  5. Hieno kuvasarja!

    Minullakin on lusikka tai siis kaksi. Seurakunnan piirustuskilpailun jaettu toinen sija. Ainoa kilpailu, johon lapsena suostuin osallistumaan. En vieläkään tykkää yhtään kilpailla.

    VastaaPoista
  6. Erityisen ylpeä olen ensimmäisestä palkinnosta hiihtokilpailussa. Lusikan kiiltoa ei himmennä lainkaan se tieto että olin ikäryhmäni ainut osallistuja.

    VastaaPoista
  7. Laatikko täynnä kynttilöitä ja kadonneita tavaroita. Ihan Muumilaakso teillä siellä. :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä jokainen ihminen on saari.Ja joillekin on hauska matkustaa.Esimerkiksi juuri tänne luoksesi.Kiitos.

    VastaaPoista
  9. Jäin kiinni kellariajatukseen. Ollapa oma kellari autotallin sijaan!
    Minäkin olen yhden lusikan ihminen, hiihtokilpailut 1983.

    VastaaPoista
  10. Minulla on niitä hiihtolusikoita laatikonpohjilla. Lapsuuden aarteita, teetä ei voi niillä hämmentää tai paha metallinen maku jää.

    Yhden muistan erityisen hyvin. Se on Häpeälusikkani. Suksi irtosi, vanhanaikainen side. En saanut itse takaisin jalkaan. Kiukutti niin että itku tuli kun kävelin maaliin. Osanottajia oli vain kolme ja sain lohdutus lusikan. Mokoma säälilusikka -En olisi halunnut hakea sitä. Isä haki sen kanssani omakotiyhdistyksen lavalta. En kokenut ansaitsevani.

    VastaaPoista
  11. Yhden lusikan sankareita ilmoittautuu lisää. Omani sain hiihtokilpailuista. Kolmas palkinto. Osanottajia oli kolme. Vanhemmistani tämä oli vitsin aihe, minusta ei. Seurauksena pieni palkintolusikkatrauma.

    VastaaPoista
  12. Taas paljon tekstiä ja kuvia minkä äärellä sain viihtyä.Minä en tiedä missä kaikki palkintoni ovat,enkä kyllä totta puhuen niin välitäkään,jotain niissä on,etten tykkää.
    (ja palkintojen saaminenhan loppui heti kun koulujen "pakolliset" kilpailut loppuivat)
    Voi koiraa,minä taas kysyisin mistä näitä ampiaisia oikein tulee,niitä tuntuu piisaavan loputtomasti.
    Täällä eletään remonttipölyssä ja piikkauksen äänissä,voi jee,on sanottava vaan.

    VastaaPoista
  13. Löysin mummolan vintiltä, missä oli siis ihan kauheasti tavaraa, ennen kuin ne kaikki hävitettiin lattiaremontin tieltä, enojeni kaikki palkintolusikat. Niitä oli varmaan 30! Nykyään ne ovat meillä kahvilusikoina :)

    Sympatiat koiralle, raukkaparka.

    Täällä ei onneksi kärpäsiä näkynyt. Yksi yö kylläkin oli kärpänen joka väenvängällä halusi tulla istumaan kasvoille. Se ei ollut kivaa :)

    VastaaPoista
  14. mulla on kans yksi lusikka! olin ekan luokan maastojuoksukilpailuissa toinen. tai ehkä kolmas. siihen ne lusikat sitten jäikin.

    mutta siitä saaresta en kyllä kans oikein tiedä.. oon sitä miettinyt kerran jos toisenkin.

    VastaaPoista
  15. Kellarit on juuri sellaisia hautausmaita, jonne aina tekisi mieli sukeltaa. Erityisesti toisten kellareihin. Omassa ei taida olla hirveästi mitään, josta välittäisi saada muistutuksen. Mitä nyt vähän hilloja.

    VastaaPoista
  16. Minullakin on mitaleja, lusikoita, pokaaleja. En tiedä, missä enkä välitä. Turhia saavutuksia.

    Minun kotikatuni oli ennen kanjoni.

    VastaaPoista
  17. Mulla on laatikot tavaroiden "hautuumaita" ja kerran jotakin säästettyäni en raaski siitä luopua. Olisi paljon joita vaan laittaa pois...
    Josko sitä huomenna. Taas yhden laatikon siivoisi.

    Palkintoina on lautasia...lausuntakilpailuista silloin joskus.

    VastaaPoista
  18. yhdellä lusikalla voi siirtää kauniit villit kukat omaan puutarhaan

    VastaaPoista
  19. Hanne: Minäkin tykkään kulkea paljain jaloin. Se tuntuu kivalta.
    Celia: Toinen kuva taisi ainakin olla miehen, kiitos. Minä en osaa yhtään piirtää. Ja minulla on kova kilpailuvietti, mutten ole paljon kilpaillut.
    Violet: Ei tietenkään himmennä! Ykköspalkinto on ykköspalkinto, oli mikä oli.
    Ilse: Hihih! Tämä tuntuukin välillä Muumilaaksolta. Minä pukeuduin kerran Muumimammaksikin :)
    Maria: Kiva, että pääsit käymään :) Tänne saarelle saa joo aina tulla kylään.
    Lumiomena: Minä pidän eniten vinteistä. Meillä on kyllä pitkä ja kapea vinttikin. Siellä on kiva maata, jos vaan mahtuu tavaroiden sekaan.
    EilenTänäänHuomenna: Voivoi, tuo sinun tarinasi oli jotenkin niin tosi. Minä olisin varmasti kanssa pitänyt sitä häpeälusikkana, lapset ovat niin tosikkoja ja tosisaan ja hellyttäviä.
    Pirkko: Voi sinua. Minunkin lusikkani on hiihtokilpailuista, toinen sija. Meitä on paljon, meitä yhden lusikan kilpailijoita.
    Virva: Ampiaisiakin on tosiaan paljon...kaikkia pörriäisiä. Minustakin palkinnot on ruman näköisiä. Onneksi en omista niitä enempää...lapsella on niitä paljon, mutta sekin on piilottanut ne johonkin.
    Solen: Sä saitkin koko kahviastiaston :) Aika kiva. Mulla on vain tuo yksi ja miehellä taitaa olla toinen.
    Outi: Ai sinäkin olet miettinyt saarta. Joo, minäkin en ole ihan päättänyt, miten se on. Ei sitä taida koskaan tietää.
    Laura: Minäkin kyllä tykkään kellareista. Varsinkin niistä laatikoista, joissa on paljon kirjeitä ja päiväkirjoja, niitä voisi joskus lukea.
    Ilona: Ei niillä lusikoilla mitään arvoa varmaan perästäpäin olekaan. Mutta muistan olleeni ylpeä siitä ainokaisestani silloin pikkuisena :)
    Ikki: Minä olen nyt aloittanut siivousviikot, taidan heittää vaikka mitä pois. Oi, sinä olet lausuja? Se on minusta hienoa, kun joku osaa lausua.
    Hannele: Olipa kauniista sanottu :) Ihan totta, niin voi. Yhdellä lusikalla voi tehdä ihmeitä.

    VastaaPoista