keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Venetsia IV

Talot seisovat paaluillaan, lasikruunut katoissa. Helisevät, kun vesi nousee portaita.

San Michelen saarella nukkuvat vainajat, sypressien varjossa, aika pysähtyy. Täällä he ovat kaikki ja kuva jokaisesta. Suuteleva pariskunta, pehmoeläimet hautakummulla, seimi ja tuhannet muovikukat. Myös Igor Stravinski ja Ezra Pound, vaikkemme heitä löydäkään.

Muranoon siirrettiin kaupungin lasihytit, tulen valtakunta, joka oli sytyttänyt kaupungin jo liian monta kertaa. Keskiajalla kaikki Euroopan peilit tehtiin täällä, pienellä saarella Venetsian edustalla. Lasinpuhaltajat tuomittiin saarelleen, sillä he tiesivät lasin salaisuuden. Osa karkasi ja vei tiedon mukanaan. Mutta heitä on täällä edelleen ja he puhaltavat hengen lintuihin, kokoavat kattokruunut sadoista lasin paloista. Ne helisevät, kun mereltä tuulee.

Ghetossa on hiljaista. Joskus juutalaiset maksoivat itse palkkaa vartijoille, jotka lukitsivat heidät ghettoon yön ajaksi. Talot rakennettiin korkeiksi ja huoneet mataliksi, sillä tilaa oli vain yhdellä saarella. Tintoretto lepää Madonna dell´Orton kirkossa, mies joka poistui Venetsiasta vain kerran elämässään.

Toiset halusivat täältä pois, toiset eivät koskaan, mutta kaikki he joutuivat lopulta lähtemään.

20 kommenttia:

  1. upea loppulause! ja venetsia taitaa kyllä olla yksi kaikkien aikojen ja maailmojen kiehtovimmista kaupungeista! ihan uskomattoman hienoja noi teatterinaamiot!

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli yliannostus kauneutta. Humps... pyörryin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienosta matkakertomuksesta, nauti, nauti!

    VastaaPoista
  4. Huhhei näitä! Mielenkiintoisia kuvia. Olen niin täpinöissäni. Paljon parempaa kuin matkaoppaan lukeminen:)

    Tuollaista pistaasikeksiä tahdon maistaa varmasti!

    VastaaPoista
  5. Hautausmaat vieraissa kaupungeissa, vieraissa maissa... Levähdyspaikkoja sykkivien kaupunkien keskellä. Onkohan venetsialaisilla hautausmailla lainkaan oravia?

    VastaaPoista
  6. Mää EN KESTÄ. Liian ihanaa...!

    Luin sen Tintoretto-kirjan kesällä (Melania Mezzucco tai joku oli kirjoittanut...), huoh. Tiesin siis että poistui vain kerran.

    VastaaPoista
  7. beautiful pictures i like it.
    vintage noli

    VastaaPoista
  8. jos vielä olette siellä, kannattaa käydä Lidon saarella, itse yövyin siellä. Paikka oli todella hieno ja toi mieleeni jotenkin maisemat Sormusten Herra-kirjoista :) Lisäksi söin maailman parhainta pizzaa siellä!

    VastaaPoista
  9. Minäkin olen ihan täpinöissäni näistä kuvista!!! Ei keksi nyt muita sanoja, kun on niin hurmioitunut.

    VastaaPoista
  10. Olenkohan nähnyt ikinä parempia kuvia tuosta paikasta? En usko.

    VastaaPoista
  11. Surumielisen kauniit kukat hautausmaalla, ihmeellisen tarkat heijastukset vedessä, kaikissa kuvissasi kauniit värit ja valot. Olen aivan ihastunut!!!

    VastaaPoista
  12. Mieleen tulee sana 'runsas'. Kaipa Venetsia on sitäkin.
    Sinne pitää päästä!

    VastaaPoista
  13. Aivan supereita nää sun kuvat, kiitän kovasti. Tuonne ois mielenkiintoista päästä! Vaikka pystyn kuvittelemaan talvella ilman olevan aika kolea, tuo valo tuo tunnelmaa entisestään. Kesällä varmasti aivan eri.

    VastaaPoista
  14. Hengästyttävän upeita kuvia!

    VastaaPoista
  15. Hyperventilaatio iski ja kyynelet nousi silmiin. Voi kun minäkin pääsisin. Venetsia on maanpäällinen paratiisi minulle. Viime kerrasta on liian kauan.

    VastaaPoista
  16. Nyt voin ja jaksan pakertaa duunarina joululomaani asti.Kiitos sinun kuviesi ja tämän työpäivän jälkeisen " neljännen matkani".
    Ihanaa matkan jatkoa!

    VastaaPoista
  17. Onpas kaunista ja värikästä! Mutta miltä siellä haisee?

    Tuollaiset seinähaudat ovat jännittäviä. Ja hautausmaat muutenkin. Miksi joissain paikoissa hautausmaat ovat niin värikkäitä ja toisissa vaan vihreitä ja harmaita?

    Hmm, kylläpäs minua tänään ihmetyttää.

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia! Rakastan Venetsiaa. Kävitkö Ca' Pesarossa?

    VastaaPoista
  19. Etta: Kiitos, tämä on todella kiehtova kaupunki :)
    Liina: Toivottavasti virkosit jo :)
    Leena: Kiitos, nautimme.
    Liivia: Kiva kuulla. Pistaasikeksi on parhaillaan pussissa yöpöydälläni, en ole jaksanut vielä syödä.
    Hippityttö: Sitä oli kiva seurata.
    Kamomilla: Emme muuten nähneet oravia. Minä olen hautausmaafriikki, aina pitää päästä hautausmaalle. Nuo haudat kaivetaan käsittääkseni lopulta ylös ja luut kuljetetaan luusaarelle.
    Ilse: Minusta se oli jännä yksityiskohta. Sellainen taiteilija ja eli "vain" täällä.
    VintageNoli: Thank You so much :)
    LadyLaetitia: Emme ole vielä käyneet...eihän tämä viikko tunnu riittävän mihinkään. Katsotaan, ehdimmekö. Kiitos vinkistä :)
    Himalainen: Tuopa riittää oikein hyvin.
    Violet: Kiitos kaunis. Meille on osunut valokuvauksellinen aika.
    RvaPioni: Kiitos, me täällä miehen kanssa kilvan kuvataan.
    Linnea: Runsas...kyllä. Paljon kaikkea kaikille aisteille.
    Hanna: Minä halusin tänne nimenomaan talvella, kun ihmisiä on vähemmän. On ehkä kivempi tunnelma ja valokin.
    Pirkko: Kiitos.
    Anonyymi: Voi kiitos, toivon totisesti, että pääset tänne pian uudelleen.
    Maria: Hyvä, jos voimme auttaa :) Jaksamista töihin, me vielä nautimme muutaman päivän.
    Laura: Täällä ei muuten haise, ehkä kesällä haiseekin. Tuo oli oikeastaan hiukan karmiva paikka, kun kaikilla haudoilla oli muovikukkia. Se oli toisaalta kaunista, mutta toisaalta suomalaisesta kovin erikoista.
    Tuure: Emme ole käyneet ja luulen, ettemme ennätäkään, kun on niin monta paikkaa. Tänään käytiin Ca´ d´Orossa.

    VastaaPoista