sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Maa järisi


Ajatuksia kiitoradalla:

Kun pyörät irtoavat maasta, olen irti kaikesta ja maassa sataa ja taivaalla paistaa.
Ihmiset ahmivat sanomalehtiä, suomalaisia sanoja, joista muodostuu lauseita, joista muodostuu virkkeitä, joista muodostuu uutisia, päivittävät itsensä maailman akselille, mutta minun pääni on täynnä vain yhtä uutista, Chilessä maa järisi.

Kun minä söin aamupalaa, tyttäreni tippui vuoteeltaan, astiat kaapeista, lamput katoista, sillat romahtivat.
Hänen maassaan vesi kiertää viemäriin toisin päin ja tähdetkin ovat taivaalla toiset. Siellä syödään manjaria, ostetaan kokonaisia lehmän jalkoja ja juhlitaan aamuun asti. Nyt he lakaisevat sirpaleita, mittailevat tuhoja, kuuntelevat radiosta, kuinka omaiset etsivät toisiaan.

Minun maailmani järisi hetken, jonkun meni sijoiltaan.
Taivaalla ikkunat jäätyvät ja mies kaataa kahvia mukeihin.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Istanbul, osa 7

Vielä kerran Sinisessä moskeijassa. On pakko hiljentyä tämän arkipäivässä näkyvän uskonnon harjoittamisen edessä. Kun imaamin rukouskutsu kajahtaa ilmoille kaupungin satojen ja taas satojen moskeijoiden minareeteista, parturit, kengänkiilottajat, kokit ja paahdettujen kastanjoiden myyjät kiiruhtavat moskeijaan rukoilemaan. Silloin turistit eivät moskeijaan pääse, mutta muinakin kellonaikoina miehet peseytyvät moskeijan pihalla ja tulevat rukoilemaan. He eivät piittaa turistien laumasta selkänsä takana, vaan keskittyvät keskustelemaan jumalalleen.

Tänään kävimme maanalaisessa vesisäiliössä, joka palveli 500-luvulla Bysantin keisarin vesivarastona. Vesisäiliö vaipui unohduksiin vuosisadoiksi, kunnes se muutama kymmenen vuotta sitten kunnostettiin. Yli kolme sataa vedestä kohoavaa marmoripylvästä on hätkähdyttävä näky.
Tämän päivän hupi oli kyyhkysten ruokkiminen Yeni-moskeijan edessä. Ostimme sedältä siemeniä ja lapsi sai  jälleen ruokkia lintuja. Pikkuinen koira pelästytti kyyhkyset hetkeksi lentoon.
Tuliaisia maustebasaarista. Nyt on kassit täynnä lokumeja, mausteita, teetä, kahvia ja saippuaa. Kilometreittäin pikkuisia kujia, joilla kauppiaat myyvät kaikkea vesihanoista sohvanpäällisiin ja kaloista nuken sänkyihin. Yksi liike on erikoistunut veitsiin, toinen lautapeleihin ja kolmas mausteisiin. Kaikki myyjät ovat miehiä, myös ne, jotka myyvät naisten alusvaatteita.
Välipalaksi teetä ja lettuja. Kortit kotiin lähtivät viime tipassa. Tämä on viimeinen kertomus tästä kaupungista. Kaunis, visuaalisesti läkähdyttävä, suvaitsevainen, aistillinen, ystävällinen, ristiriitainen, suuri ja värikäs. Tämä kaupunki sykkii vielä pitkään suonissa. Huomenna lähdemme kotiin, haemme venäläisen kaunottaremme mummolasta ja totuttelemme jälleen lumeen.

torstai 25. helmikuuta 2010

Istanbul, osa 6



Kolme tuntia Marmaramerellä. Hyppäsimme lauttaan ja puksutimme kaukaisimmalle Prinssisaarista, joille aikoinaan vangittiin hallitsijan asemaa uhkaavia prinssejä. Nyt Büyükada on tunnettu vossikka-ajeluista, pitsihuviloista ja vehreistä mäntymetsistä. Voi sitä vauhdin hurmaa. Hevoset laukkasivat ylös rinnettä, miehen ja lapsen kamerat surrasivat, meri kimmelsi kaukana alhaalla, kuljettaja poimi minulle kimpun mimosoja ja me nauroimme. Täällä myös bolsevikkivallankumouksellinen Lev Trotski vietti maanpaossa neljä vuotta.























Paluumatkalla juotiin Beautiful Salemia, kuumaa maitojuomaa, jossa on ainakin hunajaa ja kanelia. Tyttö osti kaksi rinkeliä lokeille syötettäväksi ja myyjä antoi kolme kaupan päälle, kun huomasi lapsen riemun. Suljin silmät, kuuntelin turkin kieltä, johon  korva on jo tottunut. Lokkien kirkuna, huivipäiset naiset, punatut huulet, torkkuvat miehet, partavedet, suolan tuoksu, teetä, aurinkoa, naurua, pojat kaupittelemassa teetä ja rinkeleitä, nahkatakkiset miehet, lokkien kirkuna, teetä ja punatut huulet.






















keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Istanbul, osa 5

Tänään teimme kaksi asiaa, jotka Turkissa kaiketi kuuluu tehdä: ostimme lentävän maton Suuresta basaarista ja kävimme hamamissa. Matto maksoi ihan liikaa, mutta osasimme tinkiä hinnasta kolmasosan pois. Istuimme siellä suljettujen ovien takana, hikoilimme ja hieroimme kauppaa. Hinta tippui pikku hiljaa inhimillisiin mittoihin. Tämä matto kulkee loppuelämän mukanamme ja sen kyydissä voimme aina palata tänne tarujen kaupunkiin.

Eiliset koiraystävämme tunnistivat meidät ja juoksivat rapsutettaviksi. Vihannesmarkkinoilta ostimme porkkanat ja paikalliset koululaiset kerääntyivät lapsen ympärille ihastelemaan ja ihmettelemään.






















Suuressa basaarissa vierähti monta tuntia. Sinne nyt vain kannattaa eksyä totaalisesti.
Päivän lopuksi kylvimme perinteisessä Cemberlitas Hamamissa, joka on ollut samalla paikalla vuodesta 1584. Kun lojuin lämpimässä kosteudessa kuumalla marmorialustalla, mieleen nousivat kuvat nuorten naisten hennaöistä ennen häitä, siitä naisten virrasta joka on tämänkin hamamin laatoilla peseytynyt. Vauvat tuotiin aikoinaan hamamiin 40 päivän ikäisinä. Täällä aika pysähtyy, on vain naisia, eri mallisia, eri kokoisia, pitkiä hiuksia, lyhyitä hiuksia, turisteja ja paikallisia naisia, jotka pukeutuvat kylpemisen jälkeen burkhaan ja katoavat katuvilinään. Kylpylän ulkopuolella meillä on kansalaisuus, ammatit ja siviilisääty - täällä olemme vain naisia.



tiistai 23. helmikuuta 2010

Istanbul, osa 4


Tänään olemme matkustaneet lautalla Aasiaan, Üsküdariin. Olen muistellut koulussa laulamaamme laulua, jonka sanat menivät "Üsküdarin yllä riehuu tuuli ja sadesää". Mikä ihmeen laulu se oli? Se on soinut päässäni koko päivän. Olen haistanut meren ja simpukat. Ihmetellyt miehiä, jotka koko matkan sormeilivat rukousnauhaa.

Üsküdarin laiturilla kalastajat heittivät vapansa veteen. Me ostimme katumyyjiltä rinkelin ja lapsi syötti puolet siitä lokeille, jotka seurasivat meitä Eurooppaan. Taas niin moni hymyili. Kun lapsi ottaa kuvia, ihmiset eivät arastele, ja rinekelinmyyjätkin oikein pyysivät lasta kuvaamaan heidät.






















Mika Waltarin ja Pierre Lotin jalanjäljissä lauttailimme Eyüpiin Kultaisen sarven pohjukkaan. Moskeijassa olivat alkamassa häät. Sain vanhalta naiselta sokeripalan ja myöhemmin luin opaskirjasta, että ihmisillä on tapana antaa sokeripala, kun he tuntevat itsensä oikein onnellisiksi. Tunnen itseni onnekkaaksi, että sain lahjaksi tuon sokeripalan. Hautausmaa on rakennettu jyrkkään rinteeseen, tuhansien hautojen labyrinttiin voisi kadota päiväksi. Kukkulan laella on kahvila, joka on nimetty kirjailija Pierre Lotin mukaan, joka vietti siellä paljon aikaa vesipiippua poltellen. Minä join teen tulppaanilasista.Yritin miettiä, millaista täällä oli sata vuotta sitten.






















Ja vielä: lapsi sai tänään kaksi koiraystävää.