keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Elämää Valtion Rautateillä



Minun viikkoni  voisi nimetä ”Elämää Valtion Rautateillä”. Kuudessa päivässä viisitoista tuntia junassa.
Olisi huono juttu, jollen sattuisi viihtymään junassa.
Vielä parempi olisi, jollei junassa tarvitsisi tehdä töitä, vaan voisi vaan uppoutua kirjaan ja kehittäviin ajatuksiin. Tai vähemmän kehittäviin, niitä minulla riittää.

Tänään Valtion Rautateillä istuin väärällä tuolilla ja lämmittelin käsiä kannettavan muuntajassa. Edessä matkusti mies makkara niskassa.
Perillä kävelin meren rantoja sateessa ja tuulessa.
Tapasin uusia ihmisiä ja vanhoja ihmisiä. Uusia tuttavuuksia ja vanhoja tuttuja.
Join kolme kuppia kahvia ja söin yhden mandariinin. Mandariini mahtui mukavasti mahaan ja sinne mahtuisi vielä vesipuhvelikin, jos söisin lihaa.

Koska olen nälissäni, lähden tästä Smöriin syömään. Tai en pelkästään siksi, vaan menen pikkaisen juhlimaan. Ystävä täyttää pyöreitä.

Ja huomenna lähden lapsuuteni kaupunkiin.
Siellä on radiomastot ja hyppyrimäet.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Se harha, kun luulee junan lähteneen






Tänään heräsin 5.50, istuin neljä tuntia junassa, tapasin lahjakkaan ihmisen (minulle hän oli  ekspressionistinen maalaus, voimakkailla väreillä tehty taulu, jonka pinta näyttää läheltä toiselta kuin kaukaa), kävin leffassa ja menetin tasapainoni.

Sumussa seisoo lapsi ja huutaa. Se löysi hangesta harjan.
Se harha, kun luulee junan lähteneen, mutta jääkin paikoilleen.
Kun luulee kulkeneensa kauas, mutta onkin pysynyt paikoillaan.
Luen itseäni kuin muinaista kieltä, jonka sanat olen unohtanut. Joskus miehen mukana kuolee koko kieli. Bo-kieli kuoli helmikuussa, kun kielen viimeinen taitaja siirtyi ajasta iäisyyteen kieli mukanaan.

Heijastun ikkunasta. Etenen selkä menosuuntaan metsän laitaa, tässä ei ole laitaa.
Olen sisällä nukkuvassa junassa ja ulkona heräävässa aamussa.
En näe missä taivas alkaa ja pelto loppuu. Sumu sulattaa ääriviivat, kännykkäorkesteri soittaa ja minä huudan, vaan mitään kuulu.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Tervetuloa länteen Andrej!

Vietin päivän Helsingissä ystävän kanssa.
Junassa nainen imettää vauvaa ja kaljatölkki vierii miehen jalkoihin.
Se jäi siltä tyypiltä, joka tuli Ruotsin laivalta.
”Lucky You”, sanoo intialaisen näköinen mies ja kaljan voittanut käärii tölkin paperiin ja sujauttaa salkkuun. Mutta minä Luen Anne Michaelsin Routaholvia, rakennan  Assuanin patoa, rakastun ja katselen, kuinka kylät hautautuvat vesimassoihin.

Juomme aamukahvit Moko Marketissa, ostan kirpputorilta paidan ja hameen. Ateneumissa Caj Bremer vie meidät saunomaan UKK:n kanssa ja savupirttiin kinkereille. Syömme päivällisen Farangissa ja katsomme Euroopan taivaan alla Ryhmäteatterissa. Tervetuloa länteen Andrej! Täällä jokainen on oman onnensa seppä.

Eikä illan vesisade sulata näitä jäitä, jotka kolisevat suonissani. Elämäni on järjestyksessä, ajatukseni solmussa.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Minulla on paksu pipo ja ohuet ajatukset


Tänään tuli kustannusvajetta, budjettialijäämää, velkaongelmaa, maksaentsyymejä, parasetamolia ja kardiovaskulaarihaittoja korvista.
Aivokapasiteettini on rajallinen, välillä en ymmärrä mistään mitään, muttei kerrota kenellekään. Osaan näytellä viisasten kiveä.
Osaan huutaa tuuleen, tanssia letkajenkkaa ja taivuttaa sormet ylimmästä nivelestä.
Minulla on paksu pipo ja ohuet ajatukset.
Lyhyet askeleet ja pitkä matka.
Mutta kun koira vetää, minä voin vain roikkua hihnan päässä ja maisemat vaihtuu.  Kätevä eläin.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kyllä se arkkukin pölyyntyy


On syntiä katsoa televisiota, kirjoitella, kuunnella musiikkia, lekotella, kun talo hukkuu pölyyn. Siihen auttaa, kun sulkee silmät ja miettii, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Kyllä se arkkukin sitten pölyyntyy, ei sitä kukaan tule siivoamaan ja silti siellä on pakko viettää aika pitkä aika eli ikuisuus, vaikka en minä tiedä, kauan se ruumis maatuu. Minut kyllä tuhkataan, sillä en halua, että mato syö tunnelin pääni läpi, vaikka kyllä minun ajatukseni kaipaisivat tuuletusta. Hautausmaita minä rakastan, siellä voisi kulkea päivän vaan ja kuvitella tarinoita nimille hautakivissä, mutta nyt ulkona ei halua kulkea mihinkään, sillä tiet ovat jäässä ja pelkään liukastumista, luiden murtumista, polvilumpioiden luksaatiota. On minulla sentään sama lääkäri kuin David Beckhamilla, joten en ole hädissäni, vaan lähden kuitenkin ulos.

Tänään sattui tosi hauska juttu: viehättävä nainen pysähtyi kadulla eteeni ja kysyi, olenko Kirjailijatar. Välitön reaktio oli, etten todellakaan, mutta sitten tajusin, että ai niin...Nainen oli Laura. Kiva, että tervehdit! Mennään pian sinne kahville, josta oli jo puhetta.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Tein kolon köyhän ritarin kainaloon


Keravan asemasta ajattelee, että se on varmasti kamala, muttei se ole, vaan idyllinen puutalo vuodelta 1878. Pasilan asemastakin ajattelee, että se on varmasti kamala ja se on. Vietin siellä tänään melkein kaksi tuntia elämästäni, sillä myöhästyin junasta. Kannettavastakin simahti akku, joten minulla ei ollut lopulta mitään tekemistä.

Kaksi tuntia sitten sanoin perheelle, että nyt menen kuulkaas suihkuun ja jään sinne. Odotan, että minulle kasvaa suomut, evät ja kidukset. Uin sitten jonnekin, vaikka viemäriä pitkin Itämereen. En tule pintaan, katsastan syvät vedet, uin vaikka Mariaanien hautaan.

En sitten jaksanut odottaa, vaan tein köyhiä ritareita iltapalaksi. Tykkään köyhistä ritareista enemmän kuin rikkaista öykkäreistä ja niistä tulee mieleen lapsuuden koti ja eräs kyläpaikka, jossa kävin vuosia sitten. Se oli pienen pieni mökki, olin rakastunut, ulkopuolinen ja en ymmärtänyt muiden juttuja, mutta tein kolon köyhän ritarin kainaloon ja pysyin siellä.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Olen pitänyt sadetta riisikulhon alla


Lapsi lähti viikonlopuksi metsään, me menimme Steve McCurryn valokuvanäyttelyyn Salon Veturitalliin.

Pääsin Angkor Watiin buddhalaisten munkkien kanssa...olen seisonut monsuunisateiden hukuttaman Delhin kaduilla ja pitänyt sadetta riisikulhon alla, olen leikkinyt lasten kanssa ilmatorjuntatykin päällä, ostanut intialaiselta hammaslääkäriltä tehohampaat. Olen ahertanut unikkoviljelmillä Afganistanissa, syönyt illallista pommitetussa kaupungissa, istunut jakinkarvateltassa illallisella.

Leikkasin hiukset keittiösaksilla. Nyt voin taas pitää niitä auki.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Pelkään ovikoodeja


Herään aamuviideltä tekemään töitä ja olen pirteämpi kuin aikoihin.
Aurinko jää pilveen. Minä en.
Vastaan tulee kuurapartoja ja punaisia poskia. Minä olen ompelukone, tikkaan lumista raittia. Voi tätä valon määrää!

Pelkään ovikoodeja, työpaikan ovikoodi on erityisen pelottava.
Pelkään että unohdan nämä kaikki numerosarjat: pankkitilin numeron, verkkopankin asiakastunnuksen, pankkikortin numeron, kirjaston lainauskoodin, työpaikan ovikoodin, oman sotun, lasten sotut, miehen sotun
Sitten on vielä kymmeniä salasanoja. Ennen ei ollut yhtään. Joka paikkaan pääsi ilman salasanaa, ja jollei päässyt sanoi vain Simsalabim.
Päiväkirjassa oli lukko.

Menen töistä kahdelle tanssitunnilla ja kävelen koiran kanssa kuusi kilometriä lumipyryssä.
Väsytän itseni hengiltä. Karistan hartioilta kakut, pullat, karkit ja keksit.
Kaupunki hautautuu lumeen.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kymmenen pientä tyttöä


Kymmenen pientä tyttöä leikki piilosta, vettä kengässä, nauroi, söi ja kengässä juoksi minkä kerkesi.
Yhdeksän pientä tyttöä toi lahjan ja lauloi.
Kahdeksan pientä tyttöä söi jäätelöleivoksia.
Seitsemän pientä tyttöä tuli autolla ja lähti autolla.
Kuusi pientä tyttöä olisi tahtonut jäädä.
Viisi pientä tyttöä mahtui sohvalle istumaan.
Neljä pientä tyttöä istui toisella puolella pöytää.
Kolme pientä tyttöä meni piiloon ullakolle.
Kaksi pientä tyttöä joi vettä vaan.
Yksi pieni tyttö täytti 8 vuotta.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Ostan kaksi kiloa appelsiineja


Tänään postaan vanhoja kuvia, puen kirpparivaatteet, syön eilisiä ruokia. Eilen tein ystävälle lohisalaattia, mutta sitä jäi, koska en osaa tehdä pieniä määriä ruokia. En osaa syödäkään pieniä määriä. Kauhalla kiitos!

Aamulla sitten ajattelin, että ostan torilta kaksi kiloa appelsiineja ja piristyn.
Ei auttanut.

Töissä on se huono puoli, että joutuu koko ajan ajattelemaan. Välillä on tosin pakko juoda kahvia ja tehdä itsensä naurettavaksi. Kotona en jaksa ajatella mitään. Ylivoimaista miettiä, mitä hassunhauskoja leikkejä huomenna leikitään.

Minulla on näitä tyhmiä juttuja: kilpailen esimerkiksi, pääsenkö nopeammin ylös kuin hissi. Se on vanha ja koliseva, joten tasoissa ollaan.

Aamulla aurinko hukkasi itsensä, nyt se on taas paikoillaan. Me tässä sitä kierrämme. On sekin ihmeellistä, ettei sitä huomaa, kun on pää alaspäin.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kiinalaista ja puhelu ystävältä















































Juhlittu on.
Tänään ohjelmassa hidas aamu, äidin kanssa tuhat juttua, Risto Räppääjä leffateaterissa, kiinalaista ruokaa, pitkä lenkki koiran kanssa, puhelu ystävälle.
Kaupungissa tuulee.
Koira on kaivuri.
Lapsi valokuvaaja.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Miksei vetureista tule enää höyryä?
























Ei minun sanat mitään kerro. Hiljaisuus rivien välissä kertoo.
Olen käyttänyt kellokorttia, olen tehnyt samaa työtä kahdeksasta neljään.
Olen kirjoittanut kirjoituskoneella, sanoja, sanoja, sanoja.
Olen ollut leikkauksessa, omituinen valo ulkona.

Miksei vetureista tule enää höyryä?
Haluaisin pitkän hameen, joka peittäisi jalat. En halua jättää jalanjälkiä.
Olen pyörtynyt kerran.
Lapsena minulla oli huopikkaat.
Olen rakastanut kaukaa, eikä minulla ollut mitään sanoja.
Isadora Duncan tanssi paljain jaloin, kunnes kuoli.
Olen saanut monta rakkauskirjettä, mutta siitä on aikaa.

Ehei, en ole humalassa.
Leivoin koko illan: toscakakkua, täytekakkua, omenapiirakkaa. Koira nuoli kulhot.
Nyt minussa on virtaa vaikka sähkölaitokselle.
Huomenna juhlitaan lapsen syntymäpäiviä.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Katselen kattojen yli


Eilen tapasin ystävän, juotiin kahvia, juteltiin ja juotiin kahvia. Lopuksi luututtiin erään kerrostalon porraskäytävä. Ei sentään huvin vuoksi, vaan ystävä oli ostanut ylimmästä kerroksesta ihanan asunnon, jota juuri remontoi. Remonttimiesten jäljiltä kulki valkoinen vana ulko-ovelta ylimpään kerrokseen.
Taidan muuttaa sinne kanssa.
Istun leveällä ikkunalaudalla ja katselen kattojen yli.
Kävelen paljain jaloin lautalattian poikki.

Minä odotan kevättä, lapsi siellä kaukana syksyä.
On jo ikävä.

Tänään tapasin puutarhurin, juttelimme pitkän tovin.
Söin lounaaksi Nizzan salaattia ja haaveilin puutarhasta.
Minulle kelpaisi sellainen salainen puutarha, villiintynyt, kesytön ja kaunis.
Olen kyllä huomannut, että sellainen ei synny laiskuudella, eikä viekkaudella. Pitäisi möyhiä, lannoittaa ja kitkeä.
Olen vähän laiska möyhimään, lannoittamaan ja kitkemään.
Olen kitkenyt neljä kesää kahdeksasta neljään ja kiintiö tuli täyteen.

Hannen lähettämä kaunis enkeli lensi eilen luokseni. Kiitos!

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Olen saanut varjoni takaisin


Hämärien kuukausien jälkeen olen saanut varjoni takaisin - mikä onni.
Silti nukuttaa, en herää edes kahden kahvikupin jälkeen.

Päätän siivota illalla, mutten siivoakaan. Kutsun silti naapureita kylään ja teen omenapiirakan. Se on uunissa, täällä tuoksuu syksyltä. Pakkasesta kaivan anopin pullat.
Kevään valo on armoton: tahroja, läikkiä, pölyä, valkoisia karvoja.
Ensi kerralla hankin mustan koiran.

Miten ihminen voi olla näin laiska? Hyvin.

Kuuntelen lumien sulamista, orapihlaja-aitojen laulua, puroja tien vierellä.
Miltä se kuulostaa, kun krookus työntyy märän mullan läpi päivänvaloon?
Miltä kuulostaa jäiden lähtö?
Muuttolintujen siipien läiske?
Lähteekö siitä ääni, kun mato möyrii mullassa? Kun mehiläinen imee mettä?