perjantai 30. huhtikuuta 2010

Kippis!

Iloista vappua itse kullekin säädylle!

torstai 29. huhtikuuta 2010

Kaduilla kaikilla on piuhat



Taas se matojen kuolinkamppailu kadulla kävellessäni töihin. Puut ovat juuri tulleet suihkusta ja aamu on pimeä.
Kaduilla kaikilla on piuhat. Ne kuuntelee muita ääniä. Ostan torilta appelsiineja ja banaaneja. Hollantilaiset juustot on tullut sinne, ja orvokit, ja mansikat, ja lava.
Minulla on töissä uusi huone ja vanhat kujeet. Harva pää ja tiiviit hampaat. Koskaan en tarvitse hammastikkua. Kuukauden päästä on hammaslääkäri, sillä on lempeät silmät maskin päällä. Onneksi ajatuksiani ei voi oikoa kuten hampaita.
Sormeni tuoksuu sitruunalle, niskani jollekin muulle, oliko se jasmiinia vai mitä en muista enää. Lentokentillä tulee mieleen ostaa hajuvesi ja että se kuuluu jotenkin siihen kun on lähdössä ja tärkeä ihminen sitten unohdan käyttää niitä happanevat kaapissa. Pilkut saa muuten jättää pois, jos tietää, että ne kuuluisivat sinne.
Minulla on työpöydällä kaksi energiajuomaa, ne on ollut siinä puoli vuotta, en osaa niitä juodakaan  Perin viisi kaunista kasvia, millä minä saan pidettyä ne hengissä, pyydän ohjeita kasvattajalta. Koirilla on kasvattaja, lapsillakin, minun pitää kasvaa omin päin.
Vasta kotimatkalla tajuan, että se lavahan on TPS:n voitonjuhlia varten. En ole saanut kutsua. En ole hurmahenkinen, vaikka se onkin niin ihana sana, että olisin mielelläni hurmahenkinen, mutta mihin sitä nyt hurmaantuisi?
Roskalavalla on nahkasohva ja pyörätuoli. Ja opiskelijoilla punainen lippu, Barbara ja ranskalaisia. Se eräs ohikulkeva nainen olisi kuulunut Pariisiin. Eikä ranskalaiset ole edes sieltä kotoisin.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Kaakkoisrajalla torjutaan raivotautia, mutta minä olen vettä
























Odotan sadetta koko päivän ja saan illan auringon.
Tänään kantani kopisivat, en tykännyt, riisuin kengät ja hipsutin päivän sukkasillani.  Tykkään hiipiä huoneisiin, vaivihkaa ajatuksiin.
Tietokoneen näppäimistöllä on paljon valkoisia karvoja.
Sängyssä kolmetoista sukkaa.

Kaakkoisrajalla torjutaan raivotautia. Tänään torjunnasta tulee mieleen vain raivopäinen TPS:n maalivahti.
Nyt minulla on puhdas koti, jopa kaapin päältä, vaikken sinne näekään. En minä haluaisi olla pitkä, jos tekee mieli, kiipeän portaille.

Minä olen vettä. Enimmäkseen ihminen on. Vaikka jalkapohjat ovatkin kuivat korput. Vettä ei silti tihku minusta mihinkään, paitsi silmistä joskus. Sylkemistä inhoan ja tyyppejä, jotka sylkee kadulla. Minusta tuntuu, että olen enimmäkseen rasvaa, sitten on vähän lihaksia, niveliä ja luita. Niitä kolottaa joskus, sen tietää siitä että ne ovat.  Ilmoittelevat olemassa olostaan. Kappas vain, että tuollainenkin lihas. Pitävät myös meteliä itsestään, naksuvat kävellessä. Olen joskus ajatellut, että kuulostan robotilta, jota ei ole muistettu rasvata. Mutta jossain sitä rasvaa on, kuten vatsassa, lantioilla ja naamassa. Menisi jalkapohjiin.

Miehellä sujuu takasuora.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Olen itsekin vähän toista maata


En osaa sulkea uuden kännykän herätystä, se herättää ja herättää.
Edessä kulkevalta naiselta tulee verta nenästä.
Sillä on kaunis tukka, se ei tosin liiku tuulessa.
Minulla on turvonnut olo ja taskut helisee.
Tekisi mieli kääntyä takaisin ja mennä peiton alle nukkumaan.
Joku on moukaroinut minut. Se perkeleen harava.

Kirjastossa on kirja: Täydellinen konttoristi. Sitä en lainaa.
Lainaan Bakhtiarin Toista maata. Olen itsekin vähän toista maata, silleen salaisesti.
On ikävä vanhaa aikaa, kun vielä oli konttoristeja, tarhoja ja siivoojia.
Nyt on vain näitä toimistotyöntekijöitä, päiväkoteja, puhdistuspalvelutyöntekijöitä. Koulussa oli kivaa olla järjestäjä. Piti vain pyyhkiä liitutaulu ja avata ikkuna. Sellaisesta järjestämisestä minä tykkään.

Perutaanko Perussa, luullaanko Luulajassa, onko Turkissa turkkeja?
Minulla on liian vähän itsekuria, aikaa ja kauniita mekkoja.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Kippis sammaloituneelle pihalle
























Tänään piiskasin itseni apinan raivoon, jotta sain haravoitua pihan. Ainakin melkein. Mutta sitten tulin järkiini, keitin kahvit ja asettauduin saunan kuistille lukemaan nerokasta kirjaa Täydellinen sekasotku, epäjärjestyksen piilevät hyödyt.

Laiskuuteni onkin itse asiassa viisautta, sillä opin, ettei edes Fleming olisi keksinyt penissiliiniä, jollei hänen laboratorionsa olisi ollut sotkussa. Sotku luo epäloogisia ajatusrakennelmia, salattuja yhteyksiä, odottamattomia assosiaatioita. Sotkussa piilee luovuus ja nerous.

Kippis sammaloituneelle pihalle!

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Alati vaihtuvien paasipoikien rivistö


Mies: Sinähän inspiroidut melkein kaikesta.
Totta.

Nyt inspiroidun Uralin perhosesta. Alati vaihtuvien paasipoikien rivistö tuo tuo mieleen Kutna Horan. Istumme jälleen ravintolassa, kun ukkosmyrsky katkaisee sähköt ja tarjoilija sytyttää kynttilät. Santa Barbaran kirkko kylpee kuutamossa, kävelemme ullakkohuoneistoon, jossa on pomppulinna ja jääkaapissa vuokraemännan lahjoittama shampanja. Ostamme marketista ruokaa, eikä se maksa mitään. Maauimala on kartalla, muttei oikeasti olemassa. Kulkukoira jolkottaa kylään. Ja Ultra Bra laulaa “Oletko sankari vai nolla, oletko henkilö vain tyhjä toive?”. Katsomme kattoikkunoista, kun salamat piirtävät mustalle taivaalle. Missä on Uralin perhonen?

Halusin nopeasti naimisiin, varasimme kirkosta vapaan ajan, lensimme Kyprokselle.
Baarissa päätin, että haluan lapsen.
Saan paljon hyviä ideoita baareissa.
Pitäisi käydä enemmän baareissa.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Vesi syöksyi matojen käytäviin



Yöllä vesi syöksyi matojen käytäviin ja ne kömpivät turvaan. Aamulla ne makasivat kuolleena asfaltilla, kun kävelin töihin.

Edelleen olen miettinyt kuvia ja tarinoita.
Edelleen sitä naista, joka rakastaa miehen käsiä auton ratissa, vinoa hammasta ja sanoja, jotka ovat toista maata.
Sitä, että he valvovat myöhään, nukkuvat myöhään, ovat myöhässä kaikkialta.
Maailma sateen jälkeen: kuolleita matoja, märkiä haravoimattomia lehtiä ja sateenvarjoja, jotka unohtuvat naulakkoon.

Tänään tapasin sielukkaan naisen, jolla oli työhuoneessaan unisieppari, kultaiset siivet ja Saima Harmajan runoja. 

Moottoritiellä varoitellaan kulumaurista. Minulla on niitä kasvoissa, varokaa!
Vihaan bensa-asemien automaattikahvia. Syön Siltasessa salaattia ja otan olutpullosta noin viisitoista kuvaa.
Ei saa kiusata kokkia eikä ampua pianistia.

Lapsi tekee iltapalaa, minä kiitän vuolaasti, lapsi sanoo:
”Älä taas pura muhun sitä iänikuista rakkautta.”

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Koira istuu hassusti
























Matkustin junassa kansanedustajien kanssa, ne puhui puolisoista ja rippileireistä.
Vaatteista voi päätellä puolueen.
Näin metsässä monta ikkunaa, pelloilla hevosia ja taivaalla cumulus-pilvet.
Junassa ei tiedä miten päin olisi, aina niskoja pakottaa.
Patonkipäivänä syödään leipää ja juodaan kahvia, ollaan palavereissa ja mennään junalla.
Päivän mittaan ihailen ihmisiä, jotka osaavat käyttää huiveja. Minua ne ahdistavat, kaulan pitää olla paljas. Poolotkaan ei käy. Mutta ostan paljon huiveja, koska toivon, että minustakin tulisi sellainen, huivi-ihminen.
Hevospooloa en ole koskaan seurannut, golf on puuduttavan tylsää, jääkiekkokin on typerää, mutta ulvoin Madison Square Gardenissa hulluna, kun Ville Nieminen teki maalin. Olen lähtenyt innokkaasti myös koripallopeliin, ralliin, koiranäyttelyyn, miekkailukurssille, opettelemaan golf-lyöntejä ja ikebanaa. Että sitä osaakin innostua yllättävistä asioista.
Ihanaa on innostua ja sitten unohtaa.
Tänään hormit nuohottiin ja minä keskustelin huilun soitosta, piipun korjaamisesta ja polttomoottoreista.
Sain kukkakimpun ja koira istuu hassusti.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tuntuu hyvältä astua huoneeseen, joka on täynnä tarinoita



Minä en osaisi olla ilman kirjoja.  Täytän niillä talon joka nurkan, niitä on kirjahyllyissä, kaappien päällä, lattioilla, pöydillä, olohuoneessa, keittiössä, eteisessä, kuistilla, lastenhuoneissa, kellarissa. Minä voisin olla kirjatoukka, söisin itseni sanojan ytimeen, sanojen tuolle puolen. Tuntuu hyvältä astua huoneeseen, joka on täynnä tarinoita. Satoja ja taas satoja tarinoita, joihin voi hukuttautua. Satoja ja taas satoja keinoja paeta tästä todellisuudesta Grönlannin jäätiköille ja Keralan kanaviin. Minä unelmoin viikosta, johon kuuluisivat vain minä, kirjoja, punaviiniä ja yksinäinen mökki. Se saisi olla kaukana merellä, missä kuuluisi lokkien laulu. Minä en kaipaisi ketään, kun minulla olisi ne tarinat. Ja kynä ja paperia, ne soisin itselleni. Sillä joskus on ihanaa keksiä ne tarinat itse.

Tänään mielessä:
Miksi kuoret irtoavat mandariineista huonosti?
Hurmaava matkamulkku.
Sotalapsi, joka halusi tuhkansa ripoteltavan Itämereen, Suomen ja Ruotsin väliin.
Murhe voi lepattaa.
Kuinka siemeneen mahtuu puu?
Että turska on ruma kala.
Humala puskee ruskeasta maasta.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pohjoisen katoilla oli lunta


Tänä aamuna pohjoisen katoilla oli lunta.
Minä luin Mankellia ja odotin sinistä taivasta.
Se tuli.
Pääsin Kunstin taidemuseoon, pastalle ja junaan.

Pohjanmaa ei ole minun mielenmaisemani, loputtomiin alavaa maata hallan vaara.
Ja lapsesta lähti villipedon ääni, kun sen tukan harjasi.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Pilvet uppoavat jokeen


Katolla on ikkuna, sudella suu ja miehellä tammen runko.
He tapaavat sattumalta puistossa, eikä heillä ole juuri mitään yhteistä.
Mutta nainen rakastaa miehen käsiä auton ratissa, vinoa hammasta ja ääntä yön pimeydessä.
Sitä miltä maailma tuoksuu sateen jälkeen.
Sitä, kun yön nikamat naksahtelevat yksitellen.

Annetaan heidän olla rauhassa.
Nousen junaan, joka vie pohjoiseen. Vietän viikonlopun siellä, nukun hotellissa ja syön ravintoloissa. Tapaan erään ihmisen, ehkä viimeistä kertaa.

Ja pilvet uppoavat jokeen.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Maa kohoaa vääjäämättä


Nukuin pitkät päiväunet.
Lapsen kanssa pelasimme Yatzya ja katsoimme Runoraatia. Runoissa oli kovin vähän mitään eroottista, vaikka piti. Ei niissä ollut sitä odotusta, kun näkee kasvonsa toisen silmistä ja tietää sen kohta tapahtuvan.
Koira nuoli jäätelökulhot ja nappasi arvaamattomalta lentoradalta juustopalat.
Lapsi on ollut neljä päivää pyjamassa.
Maa kohoaa vääjäämättä ja auringossa on pilkut. Minä saan kesakoita, kun oikein toivon.
Lapsi kysyi, kumpi olisin mieluummin. Olisin mieluummin omenapuu kuin kuusi, kirja kuin lamppu, ikkuna kuin sohva, tähti kuin kuu.
Kaikilla eläimillä ei ole isää. On eräs liskolaji, jossa urokset on syöty sukupuuttoon ja naarat tekee liskolapset keskenään.

Joskus kirjoitin:
”Tässä yössä rakkaus huutaa lävistetyin käsin”.

Tätä päivää ei voi peruuttaa.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Minulla on balleriinat ja paljas kaula

Nyt sain sen jäätelön, kesän ensimmäisen. Se maistui mintulle ja mansikalle. Minulla on balleriinat ja paljas kaula. Muistan balleriinojen paljaat kaulat Bolshoissa, mutta siitä on jo aikaa. Kuoriaiset syövät mittaamattoman arvokkaita kirjoja ja mato tunnelin omenan läpi. Lapsella on kuumetta kolmatta päivää ja se on katsonut kaikki ohjelmat.  Se tietää, että käärme voi niellä kuusikymmentäkiloisen impala-kauriin. Ei parane mennä sen reviirille. Eikä sinnekään aavikolle, missä aavikkosurmakäärme elää. Se hautautuu hiekkaan ja sieltä se surmaa. Mutta silti haluaisin aavikolle, menisin piiloon beduiiniviitan alle ja katselisin aavikon tähtitaivasta. Lapsen verhossa on kaikki tähdet, mutta minä tunnistan vain Otavan.

En jaksa näitä poliitikkojen rahasotkuja. Kun rahaa on vähän, se ei mene ollenkaan niin pahasti sotkuun.

Ja sitten vielä tapaaminen sillalla. Vastaan pyöräili eräs, jonka tapasin viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten. Jäimme niille sijoillemme juttelemaan kokonaiseksi tunniksi auringon paisteeseen. Mistä näitä ihmisiä oikein tulee?

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Tuuli korkealla kalliolla


Minussa on monta maisemaa.
Betoniviidakko, järven ranta. Tuuli korkealla kalliolla.
On vaja, jossa lapsena luin Jaanoja ja Eevoja. Siinä yhdessä Anne Pohtamo kulki kirsikkapuiden alla Central Parkissa ja söi illallista Jacquesin kanssa. Luulin sen rakkauden kestävän ikuisesti. Herbert von Karajanin kotona oli kullatut kylpyhuoneen hanat. Meidän kylpyhuoneessa oli punaiset muovitapetit. Mutta sielläpä oli amme, jossa barbit joutuivat merihätään.
On saunaranta, jossa tuoksui savu. Polku, jolla muurahaiset marssivat jonossa.
Minussa on korkeita taloja vieri vieressä ja rannaton järvi.
Mutta siinä talossa asuu nykyään joku toinen. Sinne ei voi palata, vaikka haluaisikin.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Toisella rannalla ne kaivaa luita esiin

























Kotimatkalla
jäätelökioskin nurkalla mies soittaa panhuilulla Kultaista nuoruutta.
Kirjaston portailla kiroillaan ja poliisiauto kaartaa pillit ulvoen joenrantaan. Hukkuuko joku taas? Aurajoessa vesi on niin sakeaa, etteivät pelastajat näe eteensä.
Joessa puut kasvaa ylösalaisin. Toisella rannalla ne kaivaa taas luita esiin.
Riisun kaulahuivin.
Jäätelökioskilla on jono, kohta harmittaa, etten osta jäätelöä.
Puistossa on seitsemän surullista kantoa, kullekin mahtuisi viisi ihmistä seisomaan, joten kuten, 35 ihmistä kannoillaan.
Ja jalustallaan Pietari Brahe on taas tyytyväinen maahan ja maa sangen tyytyväinen häneen.
Koivun latvassa istuu harakka ja katselee kaupungin kattojen yli. En enää uskalla kiipeillä puihin paitsi ihan vähän omenapuuhun poimimaan omenoita.
Varis leikkii kuolemalla ajoradalla levittää siipensä juuri ennen paiskautumista konepellille.

Kurkussa on kaktus, mutta eihän kevät tule ilman flunssaa tai flunssa ilman kevättä.
En jaksa kuvata, lähetän lapsen kuvaamaan. Hyvä niin.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kaikki elämäni päivät

























Minulla on sellainen huono tapa, etten syö aamiaista. Joskus söin, nyt nukun viimeiseen asti. Mutta eilen söin hitaan aamiaisen Villipuutarhassa ystävän kanssa. Voi miten siellä oli kaunista ja hyvää ja siellä olisi voinut istua koko päivän. Mutta me kävimme myös Kiasmassa, Eat&Joy Maatilatorilla, kirjakaupassa, nepalilaisessa ravintolassa ja KOM-Teatterissa katsomassa Kaikki isäni hotellit. Kaikki elämäni päivät voisivat kulua näin.