maanantai 31. toukokuuta 2010

Se toivoo, että toukka tekisi kotelon



Kysyin lapselta mitä kirjoittaisin. Se vastasi:
”Lapsi otti perhosen toukan lemmikiksi. Se toivoo, että toukka tekisi kotelon. (äidin huomio: en tykkää).
Lapsi oli tänään koulun kanssa Kuralan kylämäessä ja he näkivät lampaita ja lehmiä.
Äiti on kiva.
Lapsi pitää magneetteja korvakoruina.
Sireenit tuoksuvat pöydällä.”

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Ikkunalla Neitsyt Maria ja iilimato






































































Vein lapsen yhteen suosikkimuseooni, Qwenselin taloon ja Apteekkimuseoon.

Siellä Josefina soitteli taas sitraansa, seiniä koristivat hiuksista tehdyt taulut ja tummuneet rokokoo-tapetit. Ikkunalla Neitsyt Maria ja iilimato sulassa sovussa.
Sisäpihan kahvila oli valitettavasti kiinni, niinpä menimme lattelle Latte Caféhen, jossa oli tyttären ystävän hieno valokuvanäyttely.
Kauppahallista ostettiin evääksi suklaata ja kirjastosta haettiin kassillinen lukemista.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Krapulaiset rokkarit syövät mansikoita


Krapulaiset rokkarit syövät mansikoita aamutorilla.
Tässä kaupungissa on enemmän sepelkyyhkyjä kuin ikinä.
Aamuasfaltilla on verilammikko ja talot heijastuvat toisista.
Minulla ei onneksi ole näivetysveritautia. Sellainenkin on.

Batman oli kuulemma mielipuoli, hyppäsi katolta ja kuoli. Lapsi rallattelee tyypistä aamusta iltaan. Minulla ei ole rallatuslaulua juuri nyt, pitää keksiä sellainen. Huomenna pakotan lapsen kanssani museoon, se on sitä taidekasvatusta.

Miksi hevosilla on valkoiset aidat?

torstai 27. toukokuuta 2010

Muistelen häntä keittiön hämärässä


Olen pitänyt sadetta baarissa. Olen pitänyt sadetta hellan ääressä. Olen jutellut ystävän kanssa, lukenut kirjaa, silittänyt koiraa.

Taivas on harmaampi kuin eilen. Minulla on paidassa kukkia ja sireeneissä isot nuput. Tuon niitä sisälle maljakkoon ja odotan kesää.

Katson, kun sekuntiviisari nytkähtelee eteenpäin. Pala tätä aikaa siirtyy muistoiksi. Minäkin nytkähtelen eteenpäin sekunti kerrallaan. Haluisin jutella itseni kanssa, sen nuoren tytön, jolla oli palava mieli ja sulava sydän. Muistelen häntä keittiön hämärässä.

Kierrän aurinkoa vuodesta toiseen.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Siirryttiin auringon mukana pöydästä toiseen


Tänään retkeilin Saloon: kävin puutarhalla, rakennustyömaalla ja kirjastossa.
Salossa on kaksi asiaa, jotka täytyy aina tehdä:
Pitää istua torikaffella ja ostaa Kuiron leipomosta leipää.

Opin, että Suomessa ei myönnetty kaupunkioikeuksia vuosien 1905 ja 1960 välillä.
Että Vaasa oli joskus Nikolainkaupunki.

Päivän kruunasi Lauran tapaaminen Turun kirjaston kahvilassa. Vaihdettiin kuulumisia ja kirjavinkkejä. Siirryttiin auringon mukana pöydästä toiseen.

Kaunista tänään:
Kirjaston portailla suuteleva pari.
Lokki ukkospilveä vasten.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Tänään satoi omenankukkia


Tänään satoi omenankukkia. Pihatie on valkoinen.

Herään ennen kellon soittoa ja ehdin syödä aamiaisen.
Löydän kaikki vaatteet helposti, koska siivosin juuri laatikot.
En palele, vaikka lämpötila on laskenut yli kymmenen astetta.
Tyttären tennarit ovat kuin aamutossut.
Selvitän, että ajokortin uusiminen maksaa vain 40 euroa (se kadonnut lompakko).
Syön lounaaksi ihanaa parsarisottoa.
Uusi pankkikortti tulee postissa.
Kaapissa on pestoa.
Nautiskelen Gloriasta ja uudesta myslistä.
Koneellani on vihdoinkin Spotify.
Ensi viikoksi varmistuu pieni matka.

Ei minulta mitään puutu. Sielu sokerilla suitu.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Ajattelen miltä kuulostaa, kun sielu soi


Hevoskastanjan kukinnot kuin lyhdyt hämärtyvässä illassa.
Tänään koin voitonriemua. Se syntyi salsan askelista, jotka menivät juuri niin kuin pitikin. Ehkä vielä joskus tanssin Kuuban lämpimässä yössä.
Kielojen viettelevä, vielä aavistuksenomainen tuoksu Ruissalon metsissä. Viikon päästä täällä on huumaavaa. Koira kulkee turpa maassa, kieli pitkällä, se ei osaa mennä nautiskellen.
Sade tuli, hiljainen ja keveä.
Ripustan pyykit sisälle, siivoan vaatelaatikot, soitan tärkeille ihmisille.

Ajattelen miltä kuulostaa
kun sielu soi,
kun piru leikkaa viljaa, aivan hiljaa.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Tänään soin duurissa


Tänään soin duurissa. Muistelen eilisiltaa ystävän luona, juotiin viisasten juomaa, laulettiin Belmannin lauluja, puhuttiin ratkaisukeskeisestä terapiasta, siemenperunoista ja Pradan hajuvesistä yöhön asti. Ja oi, se parsapatee.

Kaikki täällä remontoi, laajentaa, rakentaa ja nikkaroi. Kitkee, kärrää multaa, istuttaa ja harventaa. Laiskaa ihmistä ahdistaa. Se odottaa sadetta, läähättää kuin koira. Tekee voikukkaseppeleen, saa allergisen reaktion, lähtee Yöjunalla Lissaboniin. Joku  on piirtänyt rasvaisella sormella sydämen olohuoneen ikkunaan.

Nautin
Levollisesta hiljaisuudesta rakastavaisten kesken.
Pakottomista lauseista.
Siitä, miltä maailma tuoksuu sateen jälkeen.
Bachin kurinalaisista nuoteista.

torstai 20. toukokuuta 2010

Miksi puussa on nuolia?


Miksi puussa on nuolia, kysyy lapsi, kun piirrän puun. Eikö se ymmärrä, että ne ovat kukintoja.
Piirrän pystykorvaisen lampaan, en minä muista miltä ne näyttää. Ja kalakin ui retiisin kanssa taivaalla.
On siellä koala, koira, virtahepo, sammakko ja valaskin, mutta lapsi piirsi ne.
Äsken koira nuoli varpaan välit. Se kutitti.
Nyt menen saunaan. Tulkaa hakemaan, jollei minua huomiseen mennessä kuulu.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Olen kaupungin katolla


Olen kaupungin katolla, kirkonkellojen korkeudella, pää pilvissä. Kohta pitäisi jotain pätevää sanoa ja tehdä.  
Kävisikö tämä: ”Näin lokit kaupungin yllä ja nostokurkien luurangot. Järkevinä ihmisinä varmasti ymmärrätte, että päätin jäädä sinne notkumaan. Elämässä on enemmän mieltä sillä tavalla, kun ehtii katsella lokkien lentoa ja miettiä tähdellisiä.”

Mielin aina korkeille paikoille, kallioille ja katoille. Kuvittelen, että näen kauas ja selvemmin. Olen osa jotain suurempaa. Siis lintuhan olisin mielelläni. Levittäisin siipeni ja ilmavirrat kantaisivat. Mikä siinäkin kliseessä on niin pakahduttavaa?

Mutta minä tulen alas ja junaan ja aurinko tulee sekin pilvestä ja yhdessä matkustamme länteen, sinne minne aurinko laskee. Junassa saan pienen pojan nauramaan. Se on mielestäni syvästi tyydyttävää, saada pieni kiukkuinen poika nauramaan. Ehkä se oli päivän paras saavutus, loppu on ennalta harjoiteltua koreografiaa. Minua ärsyttävät aikuiset, joita ärsyttävät kitisevät lapset. Perkele, yrittäkää itse saada parkuva lapsi rauhoittumaan.

Ja sunnuntaina hukkasin lompakkoni. Se ei kuulkaas ole kivaa, mutta olen ihmeen kevein mielin. Mietin, että jaa, saanpahan uuden kuvan ajokorttiin ja niihin muihinkin. Jotain vaihtelua edes.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kaikki tulee ajallaan


Sillä miehellä on vaaleanpunainen paita ja aurinkolasit, se juo A-jogurttia, tutkii kynsiään ja uutta Visa-korttia. Me ollaan junassa ja lehdet tulivat kolmessa päivässä.
Mielikuvituksettomassa kaupungissa on järvi nimeltä Vesijärvi.  Me lakataan kynnet ja istutaan satamassa. Pääskyset lentävät korkealla, teatterissa Ellan Edelfelt ja Aino Kallas miettivät, miten perheen ja uran voi yhdistää. Miten elää itseriittoisen neron rinnalla? Miten pakahduttavaa kauneutta voi kestää? Sitä, kun lämpö viipyilee iholla vielä pitkään sen jälkeen, kun tulet sisälle ja asetut viileiden lakanoiden väliin.
Olen miettinyt Tolstoin sanoja: ”Kaikki tulee ajallaan sille joka osaa odottaa...”