Mies putosi taivaasta

Kuvat miehen ottamia.

Aamulla tapasin rusakon. Se oli herännyt jo varhain ja nauttinut aamiaisen ruohikolla.
Pietari Brahe ei nuku koskaan.
Lehmusten alla pisaroi, sade ja tuuli. Hengitin sitä tuoksua hengitin.
Iltapäivällä tapasin Helsingissä hyvin kauniin naisen. Niin kauniin, että unohdin mitä minun piti sanoa. Tapahtuukohan hänelle usein sitä? Joutuu keskustelemaan mykkien kanssa.
Mies sanoi, että auto on kynsilakan värinen. Yritin selittää, että kynsilakkoja on satoja eri värisiä.
Kävelin meren rantaa. Rantaa. Meren.
Mies putosi taivaasta.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle

Näyttö siepattu, sanoi kännykkä tänään. Emme osaa kommunikoida, se on viimeisintä huutoa, minä en.

Eilen ajoin 500 kilometriä helteessä, raavin jalat verille ja söin mansikkajäätelöä Mikkelissä.
Piipahdin Kenkäverossa katsomassa, miten kenkiin istutetaan kukkia. Kuvittelin hetken pappilan elämää, aikaa jolloin ompeluseurat kokoontuivat siellä ja puutarhan pöydille levitettiin valkoiset liinat. Liina on kaunis nimi. Liina Pöytä.

Rengossa leikittiin uitettua koiraa. Se meni niin, että minä kahlasin suolampeen uimaan ja koira tuli perässä. Se taisi olla ensimmäinen kerta sille, oli silmissä sellainen ilme. Ei märkä koira muuten haise pahalle.

Hain kirjahyllyn Lahdesta. Se on ollut joskus Alvar Aallon toimistossa. Nyt se joutuu meille. Mutta kohtaloaan ei voi valita. Se tulee vaan, nurkan takaa, varoittamatta.

Ja sitä mietin tänään, että mistä se sanonta "jäljet johtavat sylttytehtaalle" tulee, vaan sitten sen selvitin. Tattarisuolta löydettiin vuonna 1931 ruumishuoneelta varastettuja ihmisen osia. Niitä oli käytetty noituuden harjoittamiseen. Erästä Sörnäisten sylttytehdasta epäiltiin osalliseksi ja Ajan Sana kirjoitti: Tattarisuon arvoitus selviää. Jäljet johtavat sylttytehtaaseen? Sylttytehdas oli syytön, mutta lentävä lause oli syntynyt. Että osattiin sitä ennenkin.

Joessa puut ovat ylösalaisin. Lusikassa kasvot.

Toiset  nukkuvat istualtaan, toiset seisaaltaan. On varmasti niitäkin, jotka eivät nuku ollenkaan.
Junassa koira haukkuu, metsässä puu soi.
Sillat vievät jokien yli, tiet toisiin maihin.
Taikina turpoaa reunan yli, minäkin.

Matkustin junalla Tampereelle. Se on sellainen yksinkertainen päälause.
Kerran pyrin Tampereelle, mutten päässyt.

Ensin on mäntymetsä, sitten kuusimetsä, sitten pelto. Ja sitten toisin päin.
Kynsilakka pysyi hyvänä yhden päivän. Loimaan kohdalla sen huomasin. Loi maan. Ja taivaan.
Kauniita sanoja ovat: hiilivaunu, viljapelto ja mesimarja.

Junassa lapsi kirkuu ja aikuiset nukkuvat. Olisi paljon jännempää, jos lapsi nukkuisi ja aikuiset kirkuisivat.
Joessa puut ovat ylösalaisin. Lusikassa kasvot.
Humppilassa juna seisoo kauan.Siellä on se sympaattinen asema, puolikaari.  Toijalassa olen noussut väärään junaan. Silloin pyrin Turkuun, mutta jouduin Tampereelle.

Jos nukuttaa, nuku. Jos nälättää, syö. Helpommin sanottu kuin tehty.
Mies nostaa tukkeja junan kyytiin. Minäkin haluaisin tehdä jotain sellaista, konkreettista ja tärkeää. Nostaa tukkeja junan kyytiin. Syödä lounaaksi voileipiä ja lähteä illaksi kalaan.

Portaissa on reikä, josta pilkottaa kolme jalkaa

Koiran päivät ovat ohi. Kello herättää liian aikaisin, menen nukkumaan liian myöhään. Toimistossa on kuuma, ulkona on kuuma, sähköposti sekoaa, tuuletin hurisee ikkunalaudalla.
Tein sitten sen raparperipiirakan, nypin kulmat ja luin hyllystä löytyneen Eeva Joenpellon. Ei sellaista maailmaa enää ole.
Rusakko venyttelee takakäpäliään kuin koira, koira venyttelee kuin rusakko.
Minut feissataan kolme kertaa sadan metrin matkalla. Mutta minä olen jo ostanut hyvän omantunnon. En taistele, selviydyn.
Ihoni ei ole kesinyt, taivas on pilvinen, tämä on lahja, tämä kuumuus, yritän ajatella, hädin tuskin saan jonkun ajatuksen, pyykit ei kuivu.
Juomalasissa on hämähäkki, portaissa reikä, josta pilkottaa kolme jalkaa. En osaa sanoa, elävätkö ne.
Minun jalkani ovat rummut pöydän alla, sormet hyppivät ulokkeet ja suonet siinä päällä kuin jäätynyt vuoristo.
Koira tulee makaamaan jalkoihin.
En kuule sitä, ruokin itseäni musiikilla. Olen heittänyt lautasen seinään, purrut käteen, kiroillut lujaa. Enää on taistele, olen kameleontti, silmässäni on roska.
Seison kahdella jalalla, osaan tehdä päätöksiä järjellä. Mutta rummut ne vaan soittavat vuorilla. Ja malvat ovat pitempiä kuin minä.
Liha rakastaa syntiä.
Ravulla on tikapuuhermosto, se kärsii elävänä keittämisestä. En tiedä, mikä hermosto minulla on, mutta toivon, ettei kukaan keitä minua elävältä. Tai kivitä tai hautaa, kuten Aidassa. Kuninkaat ja kuningattaretkin menettävät äänensä helteessä.
En muista, monta kertaa käki kukkui. Mutta linnut peittyivät öljyyn Meksikonlahdella.

Osaamme jo hyvin vilkuttaa

Tuulee. Omenat ropisevat raakoina peltikatolle.
Lapsi istuu raparperinlehden alla ja miettii mustikat vasuun.
Koira läähättää, otan askeleen ja läähätän, ripustan pyykit ja läähätän lisää.
Sisällä tuoksuu jasmiiniriisi.
Mikään ei ole itsestään selvää.
Ei sekään, että sateet tulevat, vaikka olisi aika. Olin taas asemalla saattamassa. Osaamme jo hyvin vilkuttaa, koira ja minä.
Ilma on helteestä raskas. Mietin, teenkö raparperista keiton vai piirakan. Söin naapurin karviaisen ja kaksi vadelmaa.

Purin laukut, istutin muratin

On uitu, saunottu, juhlittu suurella joukolla lapsen paluuta, kuunneltu tarinoita.
Leivottiin empanadoja, sopaipillaksia ja rikkinäisiä alushousuja.
Katsottiin kuvia perheenjäsenistä uima-altaalla ja maailman pienimmästä trapetsitaiteilijasta. Vuoren ja meren välissä maailma on toinen.

Lapsi katselee Macchu Picchun arvoitusta, toinen lähtee juhlimaan, mies töihin, mutta minä olen nainen, jolle ei tapahdu tänään mitään. Purin laukut, istutin muratin,
Miehen pusero värjäytyi saranan välissä. Toinen on rikki. Kolmas haisee siltä, että se on ollut kaapissa kaksi vuotta.

Berliini VIII

Viimeisenä päivänä ajettiin kaupungin laitamille, käyskenneltiin linnan puistossa, syötettiin joutsenia, kaapattiin heinäsirkka, etsittiin Mondon suosittelema kebab-kioski, kurkittiin hautausmaalle, plarattiin levyjä, kahlattiin suihkulähteessä, levättiin puistossa, juotiin jääkahvia DDR:n vanhalla paraatikadulla, etsittiin punkkareiden vanhat kotikulmat, kurkittiin kivoihin putiikkeihin, ei ostettu mitään, oltiin vaan.

Berliini VII

Viimeinen ilta Berliinissä.
On erehdytty, hämmästytty ja pelleilty Olafur Eliassonin näyttelyssä.
On istuttu kansituoleissa joen varrella ja nukahdettu puheensorinaan.
Ikkunat auki pihalle ja silmissä vielä päiväunien rippeet.
Tämä on ollut päiväunien kaupunki.
Vielä kohotamme maljat ja juomme ne. Huomenna otetaan vieras metrolinja ja ajetaan päätepysäkille, siellä on taas uusi kaupunki.