maanantai 27. syyskuuta 2010

Istuin Armfeltin kainalossa ja palelin


Tänään istuin Armfeltin kainalossa ja palelin.
Löysin kaksi euroa, menin kauppaan ja ostin rahalla betonisen maljakon.
Muutto kesti kolmeen asti yöllä. Viimeiseksi ateriaksi jäi hampurilainen autiossa talossa.
Muuttaessa selviää moni asia: olen esimerkiksi omistanut kolme Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Yhden annoin jo rangaistukseksi tyttärelle.
Ongelma: laajakaista ei toimi ainakaan viikkoon. Mikä rikos, voih mikä rangaistus!
Ja kaikki laturit ja akut ovat kadonneet.

Mies sanoi: Sinä luet karttaa kuin piru pitsiviikkojen esitettä.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

En ole hukkunut



En ole hukkunut, en lätäkköön, en romujen keskelle. Mutta kaaos on vielä siellä ja täällä ja päällä.

Olen etsinyt viimeiset päivät vaatteitani jätesäkistä ja pessyt tukan pelkällä vedellä, kun shampoo on aina väärässä kodissa. Tasapaino on heilahtanut vaakakupista toiseen: viikko sitten toinen asunto oli täynnä ja toinen melkein tyhjä. Nyt tilanne on päinvastainen.

Mitään esteettistä kuvattavaa ei ole tällä hetkellä missään, vähiten omassa naamassa, joka on lyhyiden öiden jäljiltä turvonnut ja suttuinen. Kohta huolivat minut sikalaan.

Kolme päivää, sitten ehdin olla jälleen vuorovaikutteinen. Kiitos siis kannustuksista.


Ps: Lattia narisee hiukan, kirkonkellot kuuluvat ja jääkaappikin hurisee, mutta vähän eri tavalla. Ja ostimme uuden sängyn, ensimmäistä kertaa elämässämme.

Pps. Lapsi ihmettelee, miten ne nurin kellahtaneet koppakuoriaiset selviävät, joita kukaan ei käännä. Niinpä!

lauantai 11. syyskuuta 2010

Nariseeko lattia?


Haimme keittiön kaupasta, se mahtui kahteen ostoskärryyn.
Tähän astinen elämä ei sen sijaan tunnu mahtuvan millään laatikoihin.
Mietin, miten valo paistaa huoneisiin uudessa kodissa?
Kuuluvatko kirkon kellot? Nariseeko lattia? Huriseeko jääkaappi?
Kellarin ja vintin ylimääräisillä tavaroilla kalustaisi kivan kaksion.
Lajittelu ja kierrätys - päivieni ilo.

Ja koska seuraavat päivät ovat pelkkää työtä, lajittelua, kierrätystä, pakkausta, maalausta, kärräystä, siivousta ja kuljetusta, vaikenen kuin muuri. Tai sitten en.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kävin tapaamassa karhuja


Tänään olen kuunnellut, kun junassa puhutaan solubiologiasta, raketeista, sieniruoista ja korttipeleistä. Minä en puhu, laitan ajatukset lentoon.
Olen haaveillut kuumailmapallolennosta, hiotuista lautalattioista ja sushista. Viimeisen ehdin jo saada.
Olen miettinyt, miksi joillain ihmisillä on valmiiksi  nariseva ääni, vaikkei ne edes valita tai narise, pyytää vain kupin teetä? Onneksi ei minulta.
Ja vielä sitäkin mietin, että miksi joidenkin talojen pihalla on autojen hautausmaa?

Sen tytöt silmärajaukset
kuin siivet.

Ja kyllä, kävin tapaamassa karhuja. Hunajan unohdin.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Sinne, sinne keksien ja juustojen kanssa


Kahvittelin tänään Lauran kanssa ja tytär muutti omaan kotiin.
Siis sinne, sinne keksien ja juustojen kanssa.

Silloin marraskuun ilta kuurasi asfaltin.
Niissä silmissä oli tuoksut maan, avaruuden tähdet ja iäisyyden kosketus. Siinä kädessä voima kääntää sydämeni nurin.
Oli Pikku Myyn rusetti, Röllin hapertuva kaula, Halinallet ja heilahdus nojapuilla.
Minuutit lomittuvat toisiinsa, päivät punoutuvat, viikot viikkautuvat vuosiksi.
Yläkerran huone on täynnä muistoja, raakoja omppuja, kikatusta, kuperkeikkoja ja käpertyneitä sydämiä.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Mikä tahansa kappale romahtaa ensin keskeltä



Auringon eteen on vedetty harmaat verhot. Kaksi viikkoa on maalattu, revitty ja hiottu. Kohta avaan esiriput.
Päässäni on soinut Esko Valtaojan lause: Mikä tahansa kappale romahtaa ensin keskeltä ja vasta sitten reunoilta. Päteekö tämä fysiikan laki myös ihmiseen?

Tänään kävelin päin seiniä ja huomasin, että minulla on tavattoman pienet pikkuvarpaat. Ja mikä se pikkuvarpaan naapurin nimi oikein on? Onko se nimetön varvas?
Tietokoneellani on valtakirja ja rikosrekisteriote.

Viimeisen illan kunniaksi katsottiin neljä jaksoa Mullan alla. Ja vietiin kottikärryillä tavaraa kirpputorille.
Koira on kova huokailemaan ja se nuolee meidän jalat suihkun jälkeen.

Päivän kohokohta:
Tytär sanoi: Äiti, sun paita haisee pierulle! (?)

torstai 2. syyskuuta 2010

Lapsen elämä on pahvilaatikoissa


Esplanadi tuoksuu tuoreelle asfaltille ja kesälle kauan sitten. Olin vieraassa kaupungissa, pysäytin moottoritielle autoja ja sain lahjaksi suklaalevyn.
Tuuli hajottaa letin, karkaa miehustasta sisään.
Junassa tuoksuu lihapiirakka ja yhtäkkiä se on minusta tavattoman hyvä tuoksu, vaikken söisi lihapiirakkaa. Lapsena söin teatterin jälkeen lihapiirakan kahdella nakilla. Aina niin, sillä bussia joutui odottamaan. Niin aina.
Tyttö löysi asunnon. Se on toisen naisen koti. Kohta lapsen elämä on pahvilaatikoissa ja viemme laatikot sinne. Kirpparisohva ei mahdu.
Minä katselin kauppatoria tänään samoista ikkunoista kuin Larry Mullen Jr. käydessään levolle.
Kauniaisten asema on maalattu.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Joenvarren kerrostalo on häväisty


Joenvarren kerrostalo on häväisty. Villiviinit on revitty alas julkisivuremontin tieltä ja talo näyttää jotenkin paljaalta, alastomalta.
Junassa juon kahvin kolmella maidolla. Takana oleva nainen hyräilee.
Pääkaupungin palaverissa tunnen itseni nukkavieruksi maalaisserkuksi. Olisi pitänyt laittaa edes huulipunaa.
Omenat kolisevat peltikatolle, Hannan antamat rannekkeet lämmittävät viileinä aamuina villit ajatukset viiltävät sydämen halki.

Mies sanoo: Kaikki on kiinni maustamisen filosofiasta.
Tyttö sanoo: Elämä ilman sinua olisi kuin suu ilman hampaita.
Lapsi sanoo: Kasvien lehdissä on pienet sokerivoimalat.
Minä sanon: Olette kaikki paljon fiksumpia kuin minä.