perjantai 28. tammikuuta 2011

Junassa barbi laulaa venäjäksi


Ennen yhdeksää aurinko nousee. Junassa  barbi laulaa venäjäksi kannettavani vieressä. Äiti palmikoi, perhe nauraa, ovatko matkalla Pietariin.
Päässä varjokuvina Biutiful. Upea leffa, menkää katsomaan.
Yöllä näin kovin elävän unen ystävästä, jota en ole tavannut pitkään aikaan. Hän makasi kattoterassilla.  Oli rakastunut ja lähdössä matkalle.
En koe porraskäytäväkauhua, mutta vedän ulko-oven illalla perässäni kiinni.
Syön Sodexon ruokalassa ja rautatieasemalla. Ajan metrolla ja kävelen auringossa.
Torkkelinmäellä kuulutetaan: "Olkaa hyvät ja siirtykää saliin". Houkuttelevasta kutsusta huolimatta jään ulos aurinkoon, jota olen ikävöinyt.
Karjaalla kuulutetaan: "Joudumme odottamaan Turun suunnasta tulevaa junaa, mutta ovet ovat avoinna laitureille." Kieltäydyn jälleen houkuttelevasta tarjouksesta.
Minun hytissä kaikki nukkuvat. Joskus ajatuksista ei saa kiinni, ne kujeilevat, näyttävät pitkää nenää, katoavat kulman taakse.
Kukkuu, huomenna menen Maaritin keikalle. Menkää tekin johonkin kivaan paikkaan ja pitäkää hauskaa.
Näkemiin ja kuulemiin täältä Turusta.

26 kommenttia:

  1. Vihdoinkin sitä kauan kaivattua aurinkoa!
    Toissayönä näin niin todentuntuista unta, että herättyäni aloin puhua ja kysellä, oliko joku varmasti ruokkinut unessa näkemäni koiran. Minulle se oli totta, kuulijalle ei lainkaan. Seurasi mielenkiintoinen tilanne, pitkä hiljaisuus jota seurasi kummeksuvia kysymyksiä...
    Karkailevista ajatuksista ei aina kannatakaan yrittää saada otetta. On ihana tunne, kun kaikki ajatukset menevät ja hetken aikaa pää on täysin nollattu.
    Hyvää huomista keikkaa. Nauti auringosta, jos se vaikka huomennakin näyttäytyy!

    VastaaPoista
  2. Liikutuin kuvista. Tuolla, ihan lähellä Torkkelinmäkeä, olen viettänyt lapsuuteni ja käynyt kouluni. Sinun kuvasi sieltä taputtelivat silmiä ja sielua. Oikeastaan huomisen kiva paikka voisi olla vaikka Torkkelinmäki ja Avikaisen pikkuinen leipomo siellä.

    Minäkin kävelin auringossa tänään, ja olin onnellinen siitä, että olisin tarvinnut aurinkolaseja. Siitä huolimatta olin onnellinen, että lasit olivat kotona, pelkkä aurinkolasien tarvitseminen riitti onneen.

    VastaaPoista
  3. Kamomilla: Niin ihanaa, minä nautin, kun oli tilaisuus kävellä keskellä päivää auringossa. Harvinaista herkkua. Joskus unet ovat niin todellisen tuntuisia, niin tämäkin.Minäkin pidän kyllä karkailevista ajatuksista.
    Pirkko: Ihanko totta! Voi miten hauskaa, en sitten tullut kuvanneeksi missään muualla, kun minusta tuo on yksi Helsingin kauneimmista paikoista. Avikaisen leipomo? Missäs se on, voisin joskus käydä.

    VastaaPoista
  4. Minä menen huomenna luistelemaan!
    Uskon, että aurinko on seuranani.

    VastaaPoista
  5. Avikainen on Franzeninkatu 10:n kivijalassa. Siellä on toivottavasti edelleen tiskin takana punaposkinen leipurimummo, joka myy tuoksuvaa ruisleipää ja muita ihanuuksia. Avikaisen leipää saa nykyisin myös Stockalta ja kai myös Hakaniemen hallista.

    VastaaPoista
  6. Maarit...vieläkös se...tai miksipäs ei!
    Hyvä laulaja.

    VastaaPoista
  7. Oi, pääset konserttiin! Maarit on ihana ja muuten tappi myös. Käymme usein samassa ruokakaupassa.
    Minäkin näin aivan todentuntuisen unen kuulusteltuani illalla lapselta fysiikkaa. Unessa imuroin ja ykskaks keittiön lankkulattiat lensivät magneettisäteilyn voimasta ulos ikkunasta. Heh.
    Ihan nauliuduin tuohon ensimmäiseen kuvaan, upea!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania aurinkoisen kevätpäivän kuvia! Ihanaa, kevät tulee!

    Mukavaa konserttia! Olis varmasti kiva!

    VastaaPoista
  9. Haluaisin niin kovasti nähdä tuon Biutifulin. Elokuvan tarina kiinnostaa ja Javier Bardem on aina niin ihana. Rakastan espanjaa elokuvissa. Ja italiaa. Ja ranskaa.

    Noissa Torkkelinmäellä ottamissasi kuvissa on ihana valo. En edelleenkään ole kevätihminen (olen kesäsyksytalvi-ihminen), mutta noita kuvia katsoessani kaipaan valoa. Onneksi sitä on tällä viikolla riittänyt.

    Minun piti Joensuun vuosinani mennä ystävieni kanssa Maaritin keikalle. En muista, mikä tuli, mutta emme lopulta menneetkään.

    VastaaPoista
  10. Kukkuu sinulle ja ihanaa konserttia!!

    VastaaPoista
  11. Ja samassa minä tajuan, etten ole ikinä ollut Maaritin keikalla. Kovasti varmasti tykkäisin. Savoyn livetaltiointi on meillä ollut kovasti kuunneltu levy tytön kanssa silloin kun laulattaa.

    VastaaPoista
  12. Sinä matkustatkin paljon junalla! Hauska arvailla, mitä teet työksesi :D Tuo kolmanneksi alin kuva on lempparini tällä kertaa :)

    VastaaPoista
  13. Näin unta, että naapurimme nuori pari, joka on raskaana, oli saanut jo vauvansa ja tuore isä on hysteerisenä kaupan kassalla ostamassa jotain. Laskettu aika on siis ollut tämän kuun 16. joten mistä sitä tietää vaikka se olisi ollutkin joku enne uni.

    Aurinko oli niin kauniina täälläkin, minäkin vain seisoskelin pihalla. Ohimenevät papat katsoivat, kun töllötin vain keskellä pihaa, mutta en jaksanut välittää.

    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  14. Hanne: Muistankin, että sinä olet mestariluistelija. Minä olen ihan surkea luistelija. Enkä varmaan siksi oikein tykkääkään.
    Pirkko: Kiitos kovasti. Painan tuon mieleen, jos/kun seuraavan kerran liikun noilla kulmilla. Pienten leipomoiden leipä on usein niin hyvää.
    Piilomaja: Vielähän se :) Kivaa mennä keikalle pitkästä aikaa.
    Omenaminttu: Minäkin olen kuullut, että Maarit on tappi, samaa rotua siis. Tuo sinun unesi on ihan huippu! Pitäisi varmaan itsekin lukea fysiikkaa, että näkisi noin hauskoja unia.
    Nonna: Minusta oli niin mahtavaa, kun aurinko pitkästä aikaa paistoi. Tai kyllä se paistoi yhtenä toisenakin päivänä tänään, mutta se on jokatapauksessa ollut ihanaa.
    Lumiomena: Biutiful oli todella hyvä. En ehkä uskaltaisi suositella sitä ihan kaikille, mutta minä pidin kovasti. Se ei todellakaan ollut mikään viihdyttävä elokuvapläjäys, mutta sen sijaan se oli kaunis ja järkyttävä. Minä taidan olla kaikkien vuodenaikojen ihminen. Tuntuu aina niin kivalta, kun vuodenajat vaihtuu.
    Maria: Kiitos, kiitos :)
    Liivia: Minäkään en ole aikaisemmin ollut, vaikka olen aina tykännyt Maaritista, Oikeastaan ihme, etten ole ollut. No, nyt sillä keikka Linnateatterissa, mikä on kiva keikkapaikka. Ennen keikkaa voi syödä tapaksia.
    Tuittu: Tällä viikolla vierähti 12 tuntia junassa. Onneksi sentään tykkään siitä. Olen aina tykännyt junista, niissä on oma tunnelmansa. Parhaita ovat vanhat junat. Kiitos :)
    Solen: Olikohan se enneuni? No, kohta se sinulle selviää. Voin hyvin kuvitella sekaisin menneen tuoreen isän, joka sekoilee kaupassa :) Minunkin teki mieli jäädä aurinkoon, mutta olin vain matkalla, joten ulkoilu jäi lyhyeen.

    VastaaPoista
  15. Maarit tuskin lauloi jäätelökesästä siellä. Tykkään siitä kappaleesta. Kauniita kuvia. Keväinen aurinko. Eilinen päivä oli tuttavani hautajaispäivä. Tuli tunne, että hän oli auringon tilannut kuin sanoakseen, että kaikki on hyvin.

    VastaaPoista
  16. Minun vanha kouluni, oih. Tunnistin heti talorivit. Avikainen ja kermamunkit. Lintsattiin matikantunneilta, muttei koskaan valokuvauksesta. Kerran olin pimiössä kymmeneen asti perjantai-iltana, yksin. Sain valkolakin ja parhaan ystävän.

    Kiitos, tuli ihana olo. Ja niin ihana valo! Tänään ajoin Hämeenlinnasta, koulusta, kotiin, ja lunta tuli taas kuin...Onneksi valo käy välillä kylässä!

    VastaaPoista
  17. Näissä kuvissa on juuri sellainen ihana kevättalven valo, jota odotan aina kovasti tammikuussa. Varjotkin palaavat.

    Torkkelinmäestä tulee kans kevät mieleen. Kaunis paikka. Oma koulunikin on siinä ihan lähellä.

    Olin kerran Maaritin tyttären keikalla. Hänellä on kans aivan uskomaton ääni. Kannattaa käydä kuulemassa.

    VastaaPoista
  18. Ihana Torkkelinmäki on ollut vuosia kotipaikkani Helsingissä, lapset kävivät Kallion lukiota kulmilla ja asustelivat silloin kahdestaan Pengerkadun puolella puiston kuvataidelukion kulmassa. Ja yksi pojista asustaa siellä edelleen. Avikaisen leipomo on paras! Kjell Westöllä on työhuone siinä lähellä, piipahtaa siellä usein ja esittelikin leipomoa Minun Helsinkini -sarjassa.

    VastaaPoista
  19. ohoi, tuttuja maisemia, melkein iskee jo koti-ikävä:)

    vaan enpä hyppää ihan vielä junaa, enkä muuhunkaan laitteeseen. lataan aurinkoakkujani vielä pari viikkoa, ja sitten...
    täytynee kaivaa sukat esiin, siellä on noin paljon lunta.. ;)

    VastaaPoista
  20. Oliko Maarit yhtä ihana kuin aina? Minäkin olen kerran nähnyt. Silloin oli ihana.

    Houkuttelevia tarjouksia kyllä. Meille tarjotaan nyt kutsua naamiaissynttäreille, täytyy mennä!

    VastaaPoista
  21. Vanhat koulut ovat jotenkin tenhoavia. Tytär käy 20-luvulla rakennetussa rakennuksessa koulua. Siellä melkein havisee seinissä - historia. Ja ne ihanat vanhat kaapit ja jyhkeät opettajanpöydät!

    VastaaPoista
  22. tervetuloa kevätvalo ja venäjäksi laulavat barbit!

    täällä on pidetty kivaa vatsataudin(jo helpotti)parissa.
    piakkoin tapakset ja hyvä filmi kiinnostas.

    terveisin silloin tällöin karjaalta junaan nouseva tappi.

    VastaaPoista
  23. Villasukka: Maarit lauloi viimeiseksi kappaleeksi Jäätelökesän. Sinulle perjantain oli sitten myös haikea päivä.
    Satu: Minä huomasin vasta perjantaina, että tuo ylin rakennus on Metropolia. Sinä olet käynyt ihanassa paikassa lukion. Kaikki muistavat Avikaisen, hassua. Nyt on ihan pakko päästä sinne ostamaan ruisleipää ja munkkeja.
    Celia: Minusta tuntui ensimmäisen kerran, että kevät on tulossa. Ihana tunne. En ole koskaan käynyt Jannan keikalla, mutta täytyy mennä, kiitos vinkistä.
    Minä: Oi, te olette asuneet kyllä ihanassa paikassa. Minä viihtyisin tuolla oikein helposti, ei tekisi tiukkaa. Nyt vain käyskentelin hetken ja nautin auringosta. Muistankin jostain lukeneeni, että Westön työhuone on tuolla jossain. Taas yksi syy mennä Avikaiselle :)
    Outi: Muista laittaa joo villasukat, kun tulet takaisin. Vaikka en yhtään ihmettelisi, vaikka jäisitte sinne. Niin uskomattoman hienolta tuo matka on vaikuttanut.
    Ilse: Oli Maarit hyvä. Oikein hyvä, harmitti vain kun keikka ei kestänyt kuin reilun tunnin. Olisin kuunnellut paljon pidempään.
    Linnea: Niin ovat. Meidän nuorempi käy vanhaa koulua ja minusta siellä on kovin kaunista. Ja ihana, että vanhoja kalusteita on säilytetty paljon.
    Ritva: Tervetuloa! Yök, vatsatauti on ihan kamala, onneksi ei ole ollut aikoihin. Tosin se on tehokas dietti, ainut hyvä puoli. Ehkä me tapit joskus kohdataan :)

    VastaaPoista
  24. Ihania tuttuja kulmia. Avikaista suosittelen minäkin lämpimästi, ja tiskin takaa tosiaan löytyy minä ihanin mummo. Meidän kahden hengen huushollin leivät ostetaan nykyään yleensä sieltä, avopuolisoni siellä useimmiten käy. Ruislimppu on niin herkkua! Viime viikolla olivat antaneet perunalimpun ilmaiseksi, kun oli kuulemma edellisen päivän leipiä. Se kertonee jotakin paikan luonteesta :)

    VastaaPoista
  25. Maija: Onpa hauskaa, että täältä löytyi niin monta, joiden kotikulmilla olin. Ensi kerralla menen tuonne Avikaisen leipomoon ja se on vissi ja varma. Tuo tarinasi kertoo varmasti paljon leipomon luonteesta.

    VastaaPoista
  26. Oi, otit kuva lempikadultani Helsingistä, Sakarinkadun näkymät ovat muuttuneet paljon lähivuosina kun rannasta on purettu tehdasrakennuksia. Turussa Mittarikadusta tulee vähän sama fiilis!
    Baba

    VastaaPoista