maanantai 31. tammikuuta 2011

Vessassa asuvaa hämähäkkiä en tapa


Tänään olen tanssinut bachataa kuubalaisen kanssa, syönyt sushia ja lukenut skånelaisesta järvestä, joka ei ole järvi ollenkaan. ”Pienille valehteleville toukille ei kasva koskaan siipiä”.  Anne Swärdin Viimeiseen hengenvetoon on huikean aistillinen, täynnä myyttistä alkuvoimaa, mutta olen vasta alkumetreillä.

Vuoropuhelu talvisessa Turussa:
Mies: Onks sulla tulta?
Minä: Ei valitettavasti.
Mies: Onpa kiva nähdä äiti ja tytär siinä kulkemassa yhdessä.
Minä: No, meillä onkin kivaa.
Mies lapselle: Tiedätkös kuinka paljon äiti sinua rakastaa?
Lapsi: (pään pudistus)
Mies: Aivan loputtomasti, se ei lopu koskaan.

Taivaalla kolmen tähtivyö, meillä lumesta kokkareiset lapaset ja verisiteet.
En ole taikauskoinen, mutta vessassa asuvaa hämähäkkiä en tapa.

27 kommenttia:

  1. Minäkin joudun aika usein tuon kaltaisiin keskusteluihin. Ne eivät luonnollisestikaan koske vanhemmuutta tai lapseutta, mutta tarkoitan vain tuota yllätyksellisyyttä. Monesti niistä jää aivan hyvä mieli, toisinaan tulee kuultua sontaa.

    Minä julmuri tappaisin hämähäkin. En pidä itsessäni siitä, että tappaisin, mutta en voisi elääkään hämähäkin kanssa. Taikauskoinen en ole minäkään. Minun sijaisäitini eläisi hämähäkin kanssa aivan rauhassa, vaikkei hänkään tee päätöksia uskomuksiin nojaten.

    VastaaPoista
  2. :) Kivasti sanottu tuntemattomalta (?)!

    VastaaPoista
  3. Miten viisas mies - niin tosia, niin lohdullisia, niin raastavia hänen sanansa.
    Minulta kesti melkein kolmekymmentä vuotta ymmärtää, miten loputonta äidin rakkaus on ja miten kipeää sen loputtomuus äidille tekee.
    En usko, että minä itse kestäisin sellaista rakkautta omassa itsessäni, koska sen vastaanottaminenkin tuntuu välillä raskaalta.
    Äidit ja tyttäret...

    VastaaPoista
  4. Ihana keskustelu! Ja kiehtovan oloista kirjaa olet lukemassa, minulle ihan uusi nimekkeenäkin. Panen sen muistiin.

    Minä en tapa hämähäkkiä koskaan. Sen verran taikauskoinen olen.

    VastaaPoista
  5. Onko se joku juttu, että vessassa asuvaa hämäkkiä ei saa tappaa? Koska aika hassua, silloin kun asuimme ensimmäisessä yhteisessä asunnossa, niin meidän pöntön takana asui hämäkki, jonka nimi oli napsu ja sinne se vielä jäi, kun muutimme pois. Ei olisi tullut mieleenkään sitä listiä.

    Miehestä tulee mieleen tietyntyyppinen mies, kadunmies, vaikka en tiedä minkälainen tämä oli, mutta usein tuollaiset sanonnat tulevat juuri heidänlaisiltaan ihmisiltä.Tai sitten vanhoilta mummoilta. Ja se on minusta hienoa, koska ns.tavalliset työssäkäyvät suomalaiset ovat useimmiten niin kippuralla, että käytös on aina hyvin korrektia. Jotain tämänsuuntaista olen itse huomannut.
    Saikohan tuosta mitään selkoa?

    VastaaPoista
  6. Tanja: Minäkin joudun silloin tällöin tuollaisiin kohtauksiin ja yleensä en ovat olleet ihan positiivisia. Minä en kammoa yleensä hämähäkkejä, paitsi niitä karvajalkaisia, ne eivät ole kivoja.
    Tuittu: Niin minustakin :) Ja yllättävästi.
    Kamomilla: Minusta kyllä tuntuu, että rakastan lapsia loputtomasti. Mutta toivottavasti en mitenkään tukahduttavasti. Olisi kamalaa, jos lapset yrittäisivät tehdä asioita minun mielikseni. Toivoin vain, että ovat onnellisia.
    Lumiomena: Kirja on hyvä, vaikka olen vasta sivulla 63. Jo nyt toivon, että ehtisin lukea enemmän, etenen liian hitaasti. Ja samalla pelkään, että kirja loppuu jo kohta.
    Solen: Minäkään en halua tappaa hämähäkkejä, mikäköhän siinä on. Hyttysen ja paarman tapan mielelläni, mutta ne tekevätkin minulle pahaa. Se muuten oli kadunmies, tai ainakin matkalla sinne, katuojaan, tai johonkin, mistä minä tiedän. Oli kuitenkin suht siistiinä siinä menossa johonkin. Mutta ehkä he ovatkin viisaimpi, tietävät sen, mikä on oikeasti tärkeää. Ja eihän "normaalit" ihmiset puhu toisilleen :)

    VastaaPoista
  7. Muutamilta kadun miehiltä(varsinkin hakaniemen ja rautiksen metroasemalla:)) ja isän hoivakotien miehiltä ja naisilta olen kuullut teräviä ,pohjaan asti meneviä viisauksia-lapsiin he suhtautuvat lämmöllä.Useinmiten.

    Poika haluaisi suhsia-meillä oli sosekeittoa:D

    VastaaPoista
  8. Mua koskettaa miehen syyt sanoa noin. Enkä minäkään saata, varsinkaan talvella, tappaa sisään eksyneitä tai majansa laittaneita ötiäisiä. Ajattelen vain, että kaaaaikille tiiiilaaa riiiittääää.

    VastaaPoista
  9. Minulle on jäänyt traumoja Afrikan myrkkyhämähäkeistä, joten aivan vaistonvaraisesti heti surmaan hämähäkit. Meillä on aika usein niitä karvaisia. Onneksi en ole taikauskoinen.

    Ei se äidin rakkaus lopu, ei! Yritän juuri kirjoittaa hiljattain kuolleen ystäväni äidille surunvalittelukorttia - lykkään ja lykkään, liian vaikeaa.

    VastaaPoista
  10. Oh, miksen ole käynyt? Täällä on niin parasta! Minä en koskaan tapa hämähäkkejä vaikken taikauskoiseksikaan tunnustaudu. Tosin en tapa mielelläni mitään elukoita. Hyttysiä vain ja paarmojakin ehkä.

    VastaaPoista
  11. Hieno keskustelu sinulla ja tuntemattomalla miehellä, lapsesi vuorosanaton rooli siinä myös mainio.

    Minäkään en tappaisi hämähäkkiä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä taikauskon kanssa. Minusta olisi epäreilua tappaa se vain siksi että se sattuu olemaan hämähäkki.

    Yhtenä iltana sain kyllä sätkyn, kun löysin kylppäristä vihreän (!) hämähäkin. En ollut ikuna sellaista nähnyt. Sekin säikähti minua ja katosi kaakeleiden rakoon.

    VastaaPoista
  12. Maria: Olet oikeassa, minäkin olen joskus aiemmin pannut merkille saman. Sosekeittohan on hyvää :)
    Maijja: Sitä minäkin lähinnä mietin, että miksi hän sanoi niin...minäkin annan kaikkien ötököiden olla, paitsi nuo hyttyset ovat kyllä vähän poikkeus.
    Omenaminttu: Minäkin voisin muuttaa mieleni jos kohtaisin karvaisen ison hämähäkin. Lähtisi varmaan hengiltä. Sinun tehtäväsi on todella vaikea. Ja otan osaa, ystäväsi poismenoon.
    Sanni: Kiitos kovasti :) Minulla ihan sama elukoiden kanssa. Hyttysen tapan melkein aina, koska se nyt vaan on niin viheliäistä se kutina. Paarmankin voin ottaa kyllä hengiltä, jos se on puremassa.
    Lumikko: Niin oli. Kosketti ja ajattelutti minua koko illan. Minullakaan ei kyllä itse asiassa hämähäkin tappamiseen liity sinänsä mitään taikauskoa, en vain halua tappaa mitään eläimiä. Vihreä hämähäkki, oliko iso? Se voisi olla oikeastaan aika hieno, mutta varmasti noin äkkiseltään vähän pelottava.

    VastaaPoista
  13. ”Pienille valehteleville toukille ei kasva koskaan siipiä”. Mikä lause!

    Osun usein vuoropuheluun tuntemattomien kanssa. Syynä ei-pääkaupunkilainen tapani katsoa tuntemattomiakin silmiin. Usein kohtaamiset ovat kivoja. Joskus ei. Kohtaamisia ne ovat kuitenkin. Kaikilla ei voi olla yhtä aikaa hyvä päivä.

    VastaaPoista
  14. Se vihreä hämähäkki oli sellainen tavallisen (suomalaisen) hämähäkin kokoinen, näytti vähän muoviselta. Teki mieli googlettaa, kun en ollut sen väristen olemassaolostakaan (ainakaan Suomessa) tiennyt, mutta sen verran hämppykammoinen olen, etten halua sadan vihreän hämähäkin kuvan rävähtävän silmilleni :)

    Asuessani Tanskassa hämähäkki-sanaa pidettiin riemastuttavan hauskana, toistelivat sitä yhtä innokkaasti kuin suomalaisia kirosanoja. Luulivat että se kirjoitetaan hammerhaki.

    VastaaPoista
  15. Meillä hämähäkit saavat kyytiä, joka paikasta.En voi nukkua, jos tiedän että jossain joku 2 cm kokoinen voi hyökätä päälle..

    VastaaPoista
  16. Liina: Minustakin tuo Swärdin lause on hieno. Ja kirjassa on monta vähintään yhtä hienoa lausetta. Minustakin kohtaamiset ovat yleensä kivoja ja aina vähintään mielenkiintoisia.
    Lumikko: Vihreästä hämähäkistä tuleekin mieleen muovinen hämähäkki. Se tuntuu niin epätodelliselta. Uskon, että tanskalaisten mielestä hämähäkki-sana on huisin hassu. Tuo kirjoitusasu tuo puolestaan minulle mieleen japanin kielen :)
    Pikkujutut: :) Voihan siinä tietysti niinkin käydä. Minä muistan sen urbaanin legendan, että hämähäkki muni munat poskeen ja sieltä ryömivät poikaset.

    VastaaPoista
  17. Hienosti sanottu, niistä toukista. Ajatus on mulle just nyt ajankohtainen. Joskus pitää saada lohtua ja virtaa tuollaisista viisauksista.

    Minä en tapa hämähäkkiä koskaan. Ei se mistään taikauskosta johdu, vaan siitä, että uskon vakaasti siihen, että ne pistelevät poskeensa kaikenlaisia paljon ikävämpiä kavereita.

    Meillä oli kerran Australiassa autossa karvainen hämykaveri vieraana. Se löysi tiensä hansikaslokeroon ja raapi aukinaisesta suklaapatukasta itselleen herkkumuruja. Aamulla näkyi vain raapaleita suklaan pinnassa ja hämppy itse oli siirtynyt penkille levähtämään. Siitä se meni matkoihinsa omia aikojaan.

    VastaaPoista
  18. hmm. Minäkään en hämähäkkiä tapa, en kait vissiin myönnä taikauskoakaan, mutta hämähäkkiä en listi.
    Menee kylmät väreet kun kuvittelen mielessäni tuon keskustelun.

    VastaaPoista
  19. Miehellä oli kyllä totuus hallussa! <3 Mukavaa keskiviikkoa sulle!

    VastaaPoista
  20. En tapa minäkään, ja meillä taitaa niitä asua ( seiteistä päätellen ) aika joukko muuallakin kuin vessassa. Jos lapset kovasti kirkuvat, otan paperilla ja heitän ikkunasta ulos. Tämä ei ole minulle mikään taikauskoasia.

    Hieno kirjoitus.

    VastaaPoista
  21. Minä en tapa mitään hämäreitä ja meilläkin niitä asuu ja vanhatkin kodit saavat olla rauhassa;). Ihanat kuvat ja jutut sinulla tapaa olla, pidempään satunnaisesti poikkeillut!

    VastaaPoista
  22. Voi kadunmiestä! Tuli ihan liikutus. Tykkään tuollaisista kohtaamisista.

    VastaaPoista
  23. Laura: Se on hyvä kirja, uskallan suositella. Lemmikkihämähäkki Australian takamailla, se kuulostaa aika kivalta. Te annoitte sille oikein herkkuruokaa. Ilmankos viihtyi tovin luonanne.
    Huvilassa: Se olikin sellainen hetki, johon sisältyi paljon enemmän. Toimisi kohtauksena jossain näytelmässä tai elokuvassa.
    Dahlia: Niin oli :)
    Sari: Minäkin nappaan lukkeja jaloista ja kiikutan ne ulos. Yritän olla kovin hellävarainen, etteivät jalat mene poikki. Kiitos.
    Kirsimarja: Meitähän on paljon meitä, jotka jätämme hämähäkit rauhaan, hyvä niin. Ja kiitos sinulle kauniista palautteesta.
    Anniina: Minuakin tuo tilanne liikutti, vielä pitkään jäljestä päinkin.

    VastaaPoista
  24. Kuulin tänään surullisen asian kuopuksestani ja hetken pelkäsin tulevaisuutta - mitä se tuokaan tullessaan... Mutta ei se mitään. Maailmaan mahtuu erilaisuutta. Minä ainakin arvostan sitä! Me vastaan maailma! :)

    Valokuvastasi tulee mieleen eräs lempimaalaukseni (keskellä): http://msbionda.blogspot.com/2008/07/inspiraatiokuvia-osa-3.html

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  25. Julia: Toivottavasti ei mitään kovin surullista, siis lapsestasi. Huoli omista lapsista on niin kipeää, kun pelkää, miten maailma heitä kohtelee. Ja varsinkin, jos joutuu kohtaamaan ennakkoluuloja erilaisuuden vuoksi.

    Ehkä noissa kuvissa oli todellakin jotain samaa...maisema näyttää tänäänkin yhtä pilviseltä kuin tuossa kuvassa junan ikkunasta.

    Hyvää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  26. Ei mitään kuolemanvakavaa, vaan melko vahva epäily ADHD:sta. Kauhuskenaariot omassa mielessä saa välillä vallan, mutta sitten ryhdistäydyn. Täytyy vaan kasvattajana olla jämäkkä. Selvät rajat, johdonmukaisuus, rutiinit, rakkaus ja kannustus.

    Kyllä se on usein niin päin, että lapset kasvattavat meitä vanhempia. :)

    VastaaPoista
  27. Julia: Oikein mukava kuulla, ettei mitään vakavampaa. Luulen, että ADHD:n kanssa oppii hyviin elämään. Sitä paitsi luulen, ja tämä on ihan oma mielipiteeni, että nykyään "normaalin" rajat on kutistettu niin ahtaalle, että ylivilkas lapsi saa helposti tuon diagnoosin. En tarkoita, että se olisi mitenkään huono asia, mutta ennenhän noita ei diagnosoitu. Minä olen myös sitä mieltä, että juuri lapset opettavat meitä.

    VastaaPoista