tiistai 17. toukokuuta 2011

100-vuotias soitti meille huuliharpulla

Minulla on ollut äärikokemuksia. Elämän korkea veisu.
Eilen kuuntelin lumoutuneena, kun 100-vuotias soitti meille huuliharpulla Säkkijärven polkkaa.
Siinä istuttiin keittiössä, katseltiin heräävää kesää ja syötiin mansikoita. Mietin sataa vuotta.
Tänään istuin luonaalla Picnicissä, kun viereisessä pöydässä istunut musta mies sanoi seuralaiselleen:
"Mene mun kanssa naimisiin."
Illalla luonani vieraili kuukauden ikäinen nuori nainen, Lauran suloinen.
Kuuntelin lumoutuneena, kun pieni jokelsi. Ehkä sekin rupeaa soittamaan huuliharppua.

14 kommenttia:

  1. Jäin kiinni (ilmeisesti) kirjoitusvirheeseen. Luonaalla.

    Luona. Luonaalla.

    Tykönä. Tykö. Tykölle.

    Lähellä. Lähi.

    Kaikkea kummallista.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitusvirhehän se siellä. Ehkä pitää nyt jättää se sinne, kun se herätti sinussa noin paljon ajatuksia. Tosi upeita mielleyhtymiä nimittäin. Luonaalla, sehän olisi ihana sana!

    VastaaPoista
  3. Aika ihanilta tilanteilta kuulostavat kaikki kolme. Sellaisia on hienoa olla todistamassa.

    Hetken katseltuani hoksasin, mitä viimeisessä kuvassa on. Juuri vierailin Turussa ja tuota seinääkin siellä tuijottelin.

    VastaaPoista
  4. Nyt vasta ymmärsin, että voi olla sata vuotta ikäeroa. Ja silti elää tätä samaa kevättä. Mitäköhän he sanoisivat toisilleen, jos kohtaisivat?

    Tiedä häntä, vaikka tulisikin huuliharpisti. Vaikuttaa aika harmittomalta harrastukselta. Meillä olisi Hamarissa huuliharppukin valmiina.

    Mutta kerro nyt ihmeessä, että mitä sen miehen seuralainen vastasi!

    VastaaPoista
  5. en edes huomannut tota painovirhepaholaista... kaunis teksti! tuntuu ihan uskomattomalta, että sitä saattaisi itsekin elää vielä yli 80 vuotta lisää! on muuten kaunis kirjasto :)

    VastaaPoista
  6. Luonaalla olisi muuten suloinen sana.
    Se olisi kai vähän niin kuin lähellä jotain ihmistä..Niin kuin 'luonas sun'..No niin. :)

    Hyvän kuuloinen ääripää-päivä!

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Se on kyllä saavutus, jo sekin että sata vuotta täynnä ja että vielä jaksaa puhaltaa. Ja muistaa sävelmän kulunkin.

    VastaaPoista
  8. Huh kun oli vaikuttava valokuva tuo ensimmäinen! Melkein kuulin korvissani urkujen jyrähtävän. Tarkemmin katsottua kuvassa ei ollutkaan kirkkourut, mutta mahtipontiset muodot yhtä kaikki. :)

    VastaaPoista
  9. Maija: Tuo seinä oli aika jännä, jäin sitä pitkäksi aikaa tuijottelemaan.
    Laura: Minustakin oli ihan hassua, että perättäisinä päivinä kohtasin kaksi ihmistä, joista toinen on elämänsä alkutaipaleella ja toinen kuitenkin jo loppupuolella. No, kun en kuullut sitä vastausta! Harmitti. Yritin kasvattaa korvat vaikka kuinka suuriksi, mutten silti kuullut.
    Etta: Niin, ajattelepas, kun herra oli syntynyt, ennen kuin Suomi itsenäistyi. Ihmeellistä. Kirjasto on kaunis, sekä uusi että vanha puoli.
    Ryppymekko: Luonaalla oli minustakin viehättävä uusi sana. Hyvä Ilona! Taidan ottaa sen ihan käyttöön.
    Merja: Niin on. Ja hän ei edes syö mitään pillereitä ja mieli leikkaa kuin partaveitsi. Ihmeellistä ja upeaa tavata sellainen ihminen.
    Aura: Kirjaston portaat muuten näyttävät vähän uruilta, hassua. Meillä on sekä upea vanha kirjasto, että uusi laajennusosa, joka on sekin hieno.

    VastaaPoista
  10. Sinulla on tosiaan sattunut suuria kokemuksia samalle päivälle! Jäin miettimään sitä, että välillä tällaista sattuu, ja nimenomaan suunnittelematta. Todella kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  11. hienot kaaret, tekstissä ja kuvissa!

    ps. kiitos kommentistasi postiini. hienosti aistit sen tunnelman. meiltä nimittäin nukkui pois 91 vuotias ihana herrasmies. hänen kodistaan, häntä muistellen, olivat ne kuvat.

    VastaaPoista
  12. ihania pieniä hetkiä. kokonaisia tarinoita, ihmiselämiä.
    minäkin haluaisin kuunnella satavuotiaan huuliharpun soittoa. ehkä duettona yksivuotiaan kanssa.

    VastaaPoista
  13. Nonna: Se oli tosiaan ihmeellistä, että tapasin ihmiset, joilla oli sata vuotta ikäeroa. Ja satavuotiaallakin oli vielä pilke silmäkulmassa.
    Ritva: Kiitos :) Siinä on aina jotain suruun kätkettyä iloa, kun joku lähtee pois. Ehkä se on ne muistot, se onni siitä, että sai tuntea jonkun.
    Outi: Minua vähän jännitti tavata 100-vuotias, mutta se jännitys karisi heti. Ja huimaa oli, että hän asuu yksin omakotitalossa ja soittelee huuliharppua.

    VastaaPoista
  14. totta. jotenkin juuri tuohon vanhaan herraan tutustuminen, tunsin hänet runsaat 5 vuotta, tuntui lahjalta. hän oli armoitettu tarinoiden kertoja, hauskuuttaja, hänen puhetapansa ja hieman sarkastinen huumorinsa yhdistettynä pieneen ilkikuriin, tekivät hänestä aarteen.

    jospa sitä edes oppisi erottamaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä, eli soittelemaan huuliharppua!

    VastaaPoista