keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Tiikerintalja mattotelineellä


Näkyjä tänään:
Tiikerintalja mattotelineellä.
Vaahdotettu sydän.
Hyppyruutu hypittäväksi.
Metsäautotie ja kevyet pisarat.
Irronnut ovenkahva.
Pelikortti poimittavaksi.

En saa mitään aikaiseksi.
Pää on jäykistynyt kaulan päähän. Ajatukset sinne sisään.
Aika on mennyt arvellessa, päivä päätä käännellessä.
Haluaisin elää armasta aikaa, joutilaan aikaa, orvokkiaikaa.
Olen odottanut laskettua aikaa. Olen soittanut Neiti Ajalle ja saanut vastauksen. Aika on parantanut haavat.
Aika kuluu, loppuuko se? Jotkut elävät pula-aikaa, toiset suden aikaa, eräät jopa jatkoajalla.
Seis, nyt minulla on väliaika, menen keittämään kahvit.

28 kommenttia:

  1. Tuo "aika arvellessa, päivä päätä käännellessä" herättää edelleen ristiriitaisia tunteita, koska se oli lempilaulu, mistä äiti minua aina moitti. Mutta tottahan se on. Ratkaisu ei ole siinä että yrittää muuttua, vaan siinä että tajuaa sen olevan ihan ok.

    Hyvän näköinen kahvi. Nautinnollista väliaikaa. :)

    VastaaPoista
  2. Täällä on ollut aivan upeita kuvia viime aikoina!! Nekin sinisävyiset kuvat rannalla,voi huokaus. Ja edellisen postauksen kuja! Tahdon siihen kuvaan,sille kujalle,siihen valoon. Oi.

    Ja voi,sama saamaton tunne täälläkin. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja sitten voisin olla joutilas. Mutta nyt vaan,niin,käännän päätäni ja arvailen..:)

    Ja kiitos muistuksesta - pitääkin ostaa tuollaiset liidut ja opettaa tytölle tänä kesänä ruutuhyppelyä:)

    VastaaPoista
  3. Aura: Mistä laulusta se on? Minä tiedän vain tuon sananlaskun, en laulua. Niin, muuttuminen on varmasti aina ok ja sekin että ajatukset voivat muuttua. Kiitos.
    Niina: Kiitos paljon, minulla on ollut inspiroivaa seuraa. Tuonne kujalle sinun täytyy mennä, kun tulet seuraavan kerran Turkuun, se on helppo löytää Suurtorilta. Minä olen joutilas, mutten nyt jaksa siitäkään ottaa stressiä. Menen lukemaan kirjaa...loppuviikosta on kuitenkin paljon ohjelmaa.

    VastaaPoista
  4. Ja loppujenlopuksi aikaa ei ole, ajattomuuden avaruus vain läsnä :)
    Ajan saatossa viisastumme...ehkä.
    Upea blogi sinulla !

    VastaaPoista
  5. Minäkään en nyt oikein saa aikaiseksi mitään, on kai liikaa ohjelmaa.
    Pisaroiva metsäautotie houkuttaisi. Ja sydänvaahtokahvi :)

    VastaaPoista
  6. Mulla vanha biisi "Kellon seisahtuvan tahdon.." fillaribiisinä-nyt juuri tummaapaahtoa mukissa ja olo että onneksi huomenna torstai!Siis onhan?

    VastaaPoista
  7. 'Pää on jäykistynyt kaulan päähän' sai aikaan täällä röhönaurut.
    Mulla on ollut niin jo kauan. Odotan kesökuun viidettä, jolloin alkaa ELÄMÄ.

    En ole ikinä saanut cappucino-sydäntäkään, senkin nyt tajuan. Ehkä senkin sitten kesäkuussa.

    VastaaPoista
  8. ähäskutti kattimatti, mä tunnenkin nää maisemat.
    en meinaa oikein saada aikaiseksi minäkään. tai joskus kyllä saan, sitten taas en.
    ja nyt mulla on sauna-aika, heipodei!

    VastaaPoista
  9. Onneksi yleensä Haltiatar Aika parantaa haavat.

    VastaaPoista
  10. Oi mikä kahvi tuossa kuvassa. Ja kunpa pääsisi hyppimään ruutua. Oi mikä ihana lapsuuden muisto siinä onkaan :)

    VastaaPoista
  11. Olen aikalailla sitä mieltä, että munkin olisi aika ottaa aikalisä.

    VastaaPoista
  12. Kiireisen aikani keskellä, armasta aikaaa odottaessa, on mukavaa poiketa kurkkaamaan ihastuttavaa blogiasi!

    VastaaPoista
  13. Joskus pienenä kielletty huvi oli soitella neiti Ajalle - ei taida kuulua nykylasten puhelinharrastuksiin, no aika aikaansa kutakin.

    VastaaPoista
  14. Wihtori: Kiitos, toivottavasti viisastumme, edes vähän. Minusta ei aina tunnu siltä.
    Leena: Hetki metsässä, se jo auttaa paljon.
    Maria: Nyt rupesi heti soimaan tuo biisi päässä...oioi. Ja monta muistoa mukana. On se torstai, on.
    Liivia: Sinulla on tuo loma paljon lähempänä kuin minulla...tai no pari viikkoa lähempänä, mutta minun taitaa kestää vähemmän aikaa, vain sen neljä viikkoa. Voivoi, kun ihmisen pitää käydä töissä. Kyllä sinä varmaan silloin saat sydämenkin :)
    Outi: Piipahdin taas Helsingissä. Olen erikoistunut sellaisiin piipahdukiin :) Mutta saunaan oliskin ihana päästä nyt, kun sataa vettä ja on koleaa.
    Susadim: Se on tosiaan lohduttavaa, vaikkei sitä varmaan surun keskellä aina muista.
    Villasukka: Minun oli pakko hyppiä, kun näin tuon ruudukon. Siinä eivät mitkään voimat pystyneet pitelemään :)
    Maijja: Ota ihmeessä, jos vain pystyt. Tai ehkä sitä aina pystyisi, jos vain on riittävän rohkea. Tyhmintä on varmaan tuhlata aikaa.
    Leena: Voi kiitos Leena. Huomasin juuri eilen, etten koskaan vastannut sinun haasteeseesi, anteeksi. Silloin taisin elää yhtä kiireisimmistä muistamistani ajoista, oli pää ihan pörrällään.
    Merruli: Onkohan Neiti Aika vielä olemassa? Vai onko se siirtynyt ajasta iäisyyteen?

    VastaaPoista
  15. OI ihana ihana kirjoitus. Ajalle, ajasta. Sain tästä aivan uuden merkityksen tälle päivälle. Eilen katselimme kuvia kymmenen vuoden takaa ja mietin aikaa.

    Ja nuo kuvat, ovathan ne minun ihanien muistojen Töölöstä? Jollei, niin missä muualla on tuo sama tunnelma?

    VastaaPoista
  16. Oho, nyt vasta rupesin lukemaan muita kommentteja ja ymmärsin kuvien olevan Turusta. Siis Turun Töölöstä;)

    VastaaPoista
  17. Viljonkka: Siis ovat ne Töölöstä! Nämä kuvat siis. Edellisessä postauksessa oli se yksi kuja, josta Niina kyseli, se on Turusta. Töölö on niin henkevä ja kaunis paikka. Kävin Tin Tin Tangossa aamiaisella. Olisi toivonut, että aika olisi siinä kohtaa kulkenut hitaammin :)

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia ja kivoja kirjoituksia/ajatelmia.
    t. anne :)

    VastaaPoista
  19. Naruhyppely on varma kevään merkki. Lapsuus tulee väistämättä mieleen.

    Aika aikaa kutakin, mutta sen olen todennut, että tekemättömät työt rassaavat kaikkein eniten. Välillä on hyvä muistuttaa itseään, että eivät työt maailmasta lopu.
    Kollegallani tapana on todeta, että ei huolta huomisesta, huominen hoitaa itse itsensä.

    Olisikohan alin kuva kauppakorkeakoulusta? Kulmilla olen asunut ja tutulta näyttää.

    VastaaPoista
  20. Anne: Kiitos kovasti :)
    Ils: Tänään mulla on ollut juoksuaika.
    Marjatta: Totta, huominen pitää huolen itsestään. Alin kuva on Töölön kirkosta, niillä kulmilla eilen seikkailin.

    VastaaPoista
  21. Tykkäsin niin kun juksasit :)
    Oli mukavan kiva.

    Tämän tekstin olen nyt lukenut monta kertaa ja miettinyt paljon aikaa. Ehdottomasti haluaisin orvokkiajan, joka aamu näen naisia, joilla on orvokkiaika, he pysähtyvät työmatkani varrelle ilmestyneeseen kukkamaailmaan, he ovat niin hurmioissaan orvokeista, etteivät muista olevansa autojensa kanssa keskellä liikennettä ja joka aamu minä meinaan ajaa vahingossa orvokkiaikaa viettävien naisten autoihin kopiksi, kops. Onneksi olen vielä selvinnyt vain meinaamisella. Mutta orvokkiaika....

    VastaaPoista
  22. Lähetin kommentin taivaan tuuliin, minulta semmoinen sujuu. Tässä uusi yritys. Piti vaan sanomani, että vaeltelit samoja katuja, joita minäkin päivittäin, mutta vasta kuvasta huomasin, miten kaunis toiseksi ylimman kuvan kadunpätkä on.
    Vaahtosydämestä se, että olen vakoillut miten ne sen tekevät. En vaan saa selville.

    VastaaPoista
  23. Himalainen: Minä taas luin monta kertaa tuon sinun kommenttisi orvokkiajasta ja naisista, jotka sitä viettävät. Taidan olla juuri tuollainen, kävelen autojen eteen, kun katselen tai mietin orvokkeja. Minulla on parvekkeella pala orvokkimaata, se on kiva. Orvokkista perjantaita!
    Pirkko: Sinä saat vaellella tuolla päivittäin? Aika ihanaa, Töölö on kaunista seutua. Minä tiedän yhden toisenkin kahvilan, jossa saa aina sydämen, mutten myöskään tiedä, miten sydän syntyy.

    VastaaPoista
  24. Vielä aika -asioita: minusta on jännää kun sanotaan "aika" merkityksessä "melko". Tai "aikamoinen" sana on myös kiva. Että miksi se aika siinäkin vai onko se eri aika. Luultavasti.
    Seurustelin ja asuinkin muinoin miehen kanssa joka oli töissä huonekaluliikkeessä. Hän sanoi että karmeintakin sohvaa voi kehua sanoen että on ajaton malli.

    VastaaPoista
  25. aika aikaansa kutakin.
    vuoristoratainen viikonloppu edessä- pidän huivista kiinni ja toivon, että pää pysyy hartioiden välissä. semmosta piti saada sanoa.
    terveisin, ruutua hypellen, töölössä lapsuutensa asunut, ritva irma orvokki.
    kiitos!

    VastaaPoista
  26. Hih, kun hauskasti kirjoitat! Suden aika, mitä se teilläpäin tarkoittaa?
    Ihana kahvi sydämellä,mieheni tilasi vappuna irishcoffeen neliapilalla minulle, ulkona puhalsi kylmä tuuli, joten mikäs sen parempaa ja onneahan tarvii aina!

    VastaaPoista
  27. Piilomaja: Totta, ajaton malli, ajaton kampaus, ajaton vaate...se on positiivista. Ettei aika kosketa, jättää rauhaan. Minä en ole mitenkään ajaton, vaan ajan näkee kuluneen.
    Ritva: Minun äitini sanoi aina noin ja olen tainnut omia häneltä tuon sanonnan. Toistelen sitä, kun on on hankalaa. Minulla on huomenna työpäivä, se tuntuu omituiselta, en ole tottunut viikonlopputöihin. Mutta, ruutua hypellen!
    Katariina: Kiitos. Suden aika...yö, sekasorto, joku vaaniva ja vaarallinen...Minä yritän joka kesä löytää neliapilan :)

    VastaaPoista