lauantai 2. heinäkuuta 2011

Istanbul - Hiukset täynnä hiekkaa ja suolaa

Emme voi välttyä mereltä, emme edes halua välttyä siltä, vaan hyppäämme laivan kyytiin aina kuin mahdollista.  Tänään makasimme karkotettujen prinssien saarella, sielu suolalla suitu, hiukset täynnä hiekkaa ja suolaa.
Lapsi saa rannalta ystävän, mustatukkaisen tytön, jonka kanssa he rakentavat yhdessä hiekkalinnan - ilman yhteistä kieltä. Miksi aikuiset eivät pysty samaan? Me vain pommitamme toistemme linnoja.
On strutsinmunankokoisia nutturoita, tyttö, joka tarjoaa meille laivalla karamelleja.
On musliminainen, jonka kanssa tyttö ystävystyy laivalla ikkunan läpi. He tekevät naamoja, irvistelevät, piirtävät, pussaavat lasin läpi ja lopulta tapaavat avonaisessa ikkunassa. Tyttö saa rannekorun.
Osmanien miniatyyritaiteilijat aloittivat hevosen piirtämisen kaviosta. Minä aloitan kaupungin kuvailun katulaatoista, jotka repsottavat, joihin aluksi kompastuin, nyt osaan nostaa jo varpaita, aloitan  kissasta, joka seuraa mustilla silmillään jokaista suupalaani, aloitan vanhasta miehestä, joka antaa lapselle lahjaksi rannekorun ilman syytä, aloitan pojasta joka kirjoittaa nimemme vihkoihin, putkimiehestä, joka säntää aamulla vessaamme, aloitan divarien notkuvista pöydistä, sitruunapuutarhasta, jossa juomme minttulimonaadia.
Laivalla edessäni istuu nainen, joka on naamioitunut Catherine Deneuveksi ja takanani undulaatti, joka visertää häkissään.
Lapsi  menee kilpikonnaksi aallon sisään. Minun sisälläni aallot vielä kun irtoamme laiturista ja suuntaamme kohti Istabulia, joka on sadepilven sisässä harmaata usvaa.
Täällä lapsi ampui ensimmäisen kerran ilmakiväärillä, meloi kajakilla, kirjoitti arabian kielen kirjaimia laivan ikkunaan. Ja lasin toisella puolella samoja kirjaimia kirjoitti tuntematon nainen.

16 kommenttia:

  1. Kaunista. Kuvat varsinkin neljäs ja teksti.

    VastaaPoista
  2. Neljännessä kuvassa on Mona LIsa, paitsi että kauniimpi!

    Kaikki niin ihanaa, kiinnostavaa, että menen sanattomaksi.

    Tietämätön kysyy: mitä kieltä siellä puhutaan?

    VastaaPoista
  3. Tyttäresi saa olla onnellinen, että olette vieneet hänet tuollaiselle matkalle. Noista kohtaamisista jää häneen varmasti ikuiset muistijäljet. Ja sinuun itseesikin tietysti, mutta eikö lapsena kaikki ole kuitenkin jotenkin taianomaisempaa? Ja lapsuuden muistot, ne kantavat - mutta osa niistä upottaakin - koko loppuelämän ajan.

    VastaaPoista
  4. Niin tykkään lukea teidän elämyksistänne, pienistä seikkailuista.

    Jos osaisin, niin naamioituisin minäkin Catherine Deneuveksi. Menisin maitokauppaan ihan leidinä.

    VastaaPoista
  5. RvaReipas: Kiitos kovasti. Mies kokeili tuossa neljännessä kuvassa sellaista, että saa suoraan kaksi kuvaa päällekkäin.
    Liivia: Voi kiitos. Arvaa mitä, minua on entinen pomoni joskus sanonut Mona Lisan näköiseksi ja minusta se oli vallan kummallista...mutta että nyt taas. Hassua. Minä kyllä yleensä nauran ihan koko naamalla. Turkkia täällä puhutaan ja siitä ei valitettavasti tajua yhtään mitään, ei oikein kirjoitettunakaan. Kirjaimet ovat ihan latinalaisia, mutta minusta tuo musliminainen kirjoitti ikkunaan arabiankielisia kirjaimia sormellaan ja tyttö teki perässä saman.
    Kamomilla: Täällä ihmiset ovat aivan ihania lapsia kohtaan. Meillä on ainakin sellainen kokemus. Tyttö saa valtavasti huomiota, ei sellaista Suomessa tapahdu. Kaikki auttavat, juttelevat, hymyilevät, taputtavat päätä, hipelöivät hiuksia, puristavat poskea, antavat lahjoja. Tyttö on ihan pöllämystynyt ja muistaa varmasti nämä hetken kauan.
    Pilvitarha: Kiitos kovasti. Täällä rikkaat keski-ikäiset rouvashenkilöt ovat jotenkin niin tyylikkäitä, pelkkää blondattua tukkaa, kultaa ja kimallusta. Minä kuljen vaan ilman meikkiä ja samoissa housuissa ja hameessa, kun en jaksa ottaa juuri mitään mukaan reissuun.

    VastaaPoista
  6. Luen ja katson aivan lumoutuneena tätä sinun näyttämääsi maailmaa! Mykistyn.

    VastaaPoista
  7. Minäkin lumoudun sinun suolaisita sanoistasi, hiekkaisista ajatuksistasi..
    Kuvat kuljettavat kauas kotomaan suvesta,
    hetkekis.=)

    VastaaPoista
  8. Tämä matkakertomus on taas silkkaa ihanuutta. Ja kuva sinusta samoin, niin kaunis!

    VastaaPoista
  9. Ai luulin että oli otettu lasin läpi. Mutta kuitenkin. Kaunis.

    VastaaPoista
  10. Voi että. Tässä jo kaipuu,ikävä kuuluu niin vahvasti, olette juurtuneet sinne, kuulen ja näen.

    Kaunis, kaunis sinä! Ja tuo ikkunakuva ja kissa alempana, niihin rakastuin minä täällä nyt. Upeat!

    VastaaPoista
  11. Mymskä: Kiitos ihanista sanoista. Meille se maailman täällä näytetään ja saamme vain ottaa vastaan, aika ihanaa.
    Hanne: Kotomaan suvikin taitaa olla aika ihanalla mallilla nyt. Täällä on kyllä niin erilaista ja kuitenkin myös samanlaista.
    Savu: Kiitos kovasti, mies varmaan näkee minussa jotain kaunista, kun osaa ottaa kauniita kuvia, ei se yleensä muuten onnistu.
    RvaReipas: Juu, se oli sellainen kokeilu, olisi voinut olla lasin läpikin otettu.
    Satu: Minustakin tuntuu, että tänne voisi jäädä. Ja kiitos tosiaan, miehen ansiota kaunis kuva. Mutta kissa oli hauska, se vaelteli kristittyjen vanhassa Horan kirkossa ja minä puolestani vaanin sitä :)

    VastaaPoista
  12. aivan ihana teksti, kuin jostain romaanista! on todellakin surullista, etteivät aikuiset pysty rakentamaan hiekkalinnaa ilman yhteistä kieltä. kuvat ovat aivan mielettömiä, kuten aina! käyn koneella harvemmin, joten ahmin paljon kerralla! halaus teille!

    VastaaPoista
  13. hiekkalinnat. missähän vaiheessa se kyky ihmiseltä sitten häviää? muistan samantapaisen ystävystymisen lapsuuden lomamatkalta israelilaiseen tyttöön, jonka kanssa piirsimme hotellin käytävällä yhteiseen paperiin niin kauan, että äiti tuli jo huolestuneena kurkkimaan huoneen ovesta meitä.

    VastaaPoista
  14. Etta: Kiitos sinä ihana :) Minusta oli niin hauska seurata tuota tyttöjen ystävystymistä. Mustatukkainen otti ensikontaktin, mutta sen jälkeen he juttelivat, rakensivat, uivat, puolustivat omaa linnaansa hyökkäyksiltä ja erosivat kaihoten...Halaus!
    Hanna: Minulla itselläni ei ole tuollaisia kokemuksia lapsuudesta, koska silloin ei matkustettu juuri mihinkään. Mutta lapset ovat niin ihanan viettomia, ilman ennakkoluuloja, avoimia, uteliaita ja rohkeita. Kun aikuisetkin voisivat olla sellaisia ja rakentaa yhdessä jotain.

    VastaaPoista
  15. Kolusin lumoutuneena Istanbul-kuviasi läpi. Mitkä tunnelmat!

    VastaaPoista
  16. Oletpas niin ihastuttavana taas siellä!

    Juu, tuo yhteisen kielen puuttuminen on jännä juttu. Lapsia se ei tunnu haittaavan. Eikä mummoja. Omani istui kerran kokonaisen illan toisen mummon vieressä. Toinen puhui suomea, toinen englantia. Juttelivat ja nauroivat koko illan, en tiedä omilleko vai toistensa jutuille. Kotimatkalla Mummi kehui, että kylläpä tultiin hyvin juttuun.

    VastaaPoista