lauantai 23. heinäkuuta 2011

Olisiko hiuksillani aamulla kastepisaroita?


Saatoin Ystävä Iänikuisen asemalle.
Sen joka oli kyydissä, kun ajoin ylioppilaspäivänä Skodalla ojaan.
Jolta lainasin oranssin villapaidan, jota en koskaan palauttanut.
Ilot on niin ihana jakaa - surutkin. Vuodet, jotka eivät erota vaan sitovat kiinni.
Pidimme sadetta museossa. Oli näyttelyitä, sadekuuroja, kahvikuppeja ja paljon naurua.

Jos minä olisin yön ulkona, olisiko hiuksillani aamulla kastepisaroita?
Jos olisin kasvanut lintujen kanssa, laulaisinko kuin ne?

26 kommenttia:

  1. Osanottoni.

    Tuo lause "Sen joka oli kyydissä, kun ajoin ylioppilaspäivänä Skodalla ojaan." kertoo hyvin sen, että yhteinen matkanne on ollut pitkä, täynnänsä jaettuja iloja ja suruja.

    VastaaPoista
  2. Uskonpa, että laulaisit. Nytkin ovat kuin satakielen laulua nämä tekstisi. :)

    VastaaPoista
  3. Olen liikuttunut tekstistäsi, sinä liikkis. Kiitos!
    -Marjo

    VastaaPoista
  4. Saga: Oioi, toivottavasti et kuitenkaan käsittänyt, että ystävänäi olisi jotenkin kuollut tai jotain kamalaa. Kyllä hän on ihan hengissä, onneksi! Vietimme pari mukavaa päivää ja saatoin hänet vain asemalle. Vitsi, kun olen välillä epäselvä.
    Ansku: Sitä on nyt myöhäistä kokeilla :)
    Marjo: Sinä ihana siellä, oli taas maailman parasta :)

    VastaaPoista
  5. Luulin, vaan onneksi siis ei :) Ihania yhteisiä muistoja teillä!

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia, hienon näköistä teillä siellä. Epäröin aina että mikä kaupunki mahtaa olla kyseessä mutta nämä ovat kyllä varmaan Turusta.

    VastaaPoista
  7. Oletko varma, ettet olekin kasvanut lintujen kanssa?

    Kun musta näissä sun tarinoissa kuuluu aina välillä mustarastas, lokki, tiainen tai jotain muuta ihanaa...

    VastaaPoista
  8. Saga: Onneksi ei :) Meillä on tosi paljon muistoja, kun olemme niin kauan tunteneet, lapsesta asti.
    RvaReipas: Kiitos. Kuvat on tosiaan täältä Turusta, esittelin vieraalleni pari päivää Turkua ja kuvasin samalla itsekin.
    Erja: Hihih. En kyllä ole, vaikka äiti oli kyllä hiukkasen lintu,kun lauloi paljon ja kauniisti. Kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Voi noita taloja! Sinä osaat löytää kaikkialta ne kiehtovimmat rakennukset.
    Ja lintua sinussa on itsessäsikin, laulua täynnä kesäiset muistosi!

    VastaaPoista
  10. Ymmärsin reitistä että et sentään elämän päätepysäkille kun olitte näemmä kävelleet asemalle Puolalanpuiston läpi ;) Näyttää muuten kuvissa jotenkin eksoottisemmalta kuin oikeassa elämässä, vai eikö sitä vaan aina rekisteröi arkiympäristöä tarpeeksi kun kiireessä kävelee. Ihania viimeaikojen postaukset!! Todella kauniita kuvia! Ne uintikuvat olivat ihan maagisia ja samoin sumuinen joki ja jokirannan sadekuva, oliko blancon edestä? Olen ollut viimeaikoina vielä kiireisempi kuin keväällä, enkä ehtinyt yhtään kommentoimaan. Illat menneet töiden jälkeen teatterilla Tuhkimoa reenatessa, meillä jäi harjoitukset alkukesällä vähiin ja nyt on jo kiire! Toivottavasti saadaan esitys kasaan ennen enskaria joka on jo 2 vkon päästä.
    Jaksamista töihin sulle loman jälkeen!

    VastaaPoista
  11. Kamomilla: Puolalanmäki on tosi kaunis paikka täällä, siellä on aivan ihania vanhoja taloja.
    Annakaisa: Arkiympäristöä ei useinkaan rekisteröi, se on ihan totta. Nyt katselin maailmaa vähän turistin silmin, kun liikuin turistin kanssa.
    Sulla onkin varmasti ihan tuli pepun alla nyt. Me tulemme sitten katsomaan Tuhkimoa taas, en ole vielä hankkinut lippuja, pitää palauttaa mieleen, että mistäs niitä nyt taas saikaan. Tsemppiä siis harjoituksiin :)

    VastaaPoista
  12. Sinä kirjoitat kuin satakieli,

    Ihanaia sanoja,
    ihania kuvia..=)=)

    VastaaPoista
  13. Kastepisaratukka alkoi kiinnostaa. Pitäisi varmaan kokeilla.

    VastaaPoista
  14. Hanne: Kiitos. Niin kauniisti sanottu tuo, menen ihan sanattomaksi :)
    Pirkko: Minuakin, voisi tosiaan kokeilla, mutta en kokeile kyllä ensi yönä, kun pitää aamulla jaksaa töihin.

    VastaaPoista
  15. Äärettömän kauniisti kirjoitettu ystävyydestä <3

    VastaaPoista
  16. Hymyilen.
    Minullakin on ystävä, jonka kanssa olen päätynyt ojaan.
    Väisti perhosta ojin reunustetulla metsä/peltotiellä.
    Vieläkin vatsaan koskee ja korvissa helisee nauru.

    VastaaPoista
  17. Minja: Kiitos :)
    RvaVaaksanheimo: Minäkin hymyilen, sillä ystäväsi taitaa olla myös todellinen perhosten ystävä. Olen kuullut, että hirveä pienempää ei pitäisi autolla kovassa vauhdissa väistää...minulle väistöliike voisi tulla kyllä automaattisesti.

    VastaaPoista
  18. Onko nuo talot ihan varmasti suomesta? Eka kuva varsinkin näyttää aivan joltain pieneltä alppikylältä :)

    Ikuiset ystävät on harvassa.

    VastaaPoista
  19. Solen: Kaikki kuvat kahta alinta lukuunottamatta ovat Puolalanmäeltä.Aivan ihana paikka taidemuseon takana. Ystävät ovat arvokkaita lahjoja, se on totta.

    VastaaPoista
  20. Muistoystävät ovat ihania. Itsehän olen vielä niin nuori, että ihan innoissani odotan sitä aikaa kun osa ystävistä on kulkenut vierellä reilusti yli puoli elämää :) Kiitos taas näistä inspiroivista kuvista ja sanoista, täällä tulee entistä janoisemmaksi teksteille ja väreille, hetkille.

    VastaaPoista
  21. Anniina: Kiitos. Sellaiset vanhat ystävät ovat kyllä ihania, kun niille ei tarvitse selittää yhtään mitään, kun ovat kulkeneet rinnalla niin kauan. Toki uudetkin ystävät ovat mukavia :)

    VastaaPoista
  22. Nämä sanasi kyllä kuulostavat aivan linnunlaululta. Niin kauniisti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  23. Laulaisit, laulat jo. Kaunis ajatus. Ystävä ja yhteinen nauru ovat aarteita.

    VastaaPoista
  24. Olenpa ollut pitkään täältä pois. Olipa hyvä tulla takaisin. Selasin monta postausta kerralla.

    Kauniisti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  25. Malla: Voivoi, kiitos kovasti :)
    Satu: Ne ovat tosiaan aarteita, sen ymmärtää entistä paremmin vuosien kuluessa, kun moni asia muuttuu, mutta parhaat ystävät ei.
    Martta: Minullekin käy niin, en ehdi blogeihin ja sitten luen monta postausta kerralla.
    Satu: Kiitos kovasti :)

    VastaaPoista