sunnuntai 7. elokuuta 2011

Olimme Alkumeressä


Kiitos  ylimmästä ja alimmista kuvista miehelle.
Olimme Alkumeressä.
Maattiin puiden alla ja kuunneltiin joikuja tuntureilta, joutsenista jotka tuovat kesän tullessaan.
Oli laulu Kahdesta mantereesta, jotka meri erottaa. Mietittiin sitä, joka on nyt toisella mantereella. Että viikon päästä syleillään taas lentokentällä.
Luettiin Haruki Murakamia, lammas ei löytynyt vieläkään.
Rankkasateessa lauloi Anna Puu. Me vedettiin päälle sadetakit ja keinuttiin siinä.
Tuli kylmä, juotiin katoksen alla kahvia ja Jenia Lubich lauloi junasta, johon ei ehtinyt.

19 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa tuollainen. Vesi ja musiikki ovat molemmat niin voimakkaita aisteille.

    Ja Emma Salokoski, oioi!

    VastaaPoista
  2. Mahtava paikka järjestää musiikki tapahtuma. Erikoinen. Olisi ollut hienoa kokea live-esiintyminen uiden samalla. Kuinkahan hyvin musiikki kuului veden alle?

    Kolmas kuva on niin kaunis.

    VastaaPoista
  3. Minja: Tosi upea tapahtuma. Surku oli se, että kumpanakin päivänä satoi ja harmittavan pieni määrä ihmisiä löysi tiensä tuonne. Ehkä siellä oli kaksi sataa ihmistä tänään, mutta olisi mahtunut paljon paljon enemmän. Emma Salokoski oli niin hyvä :)
    Solen: Niillä oli kaiuttimet veden alla, joten musiikki kuului myös sinne. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Alkumeri järjestettiin. Toivottavasti jatkoa seuraa ensi vuonna, vaikka osanottajia oli melko vähän.

    VastaaPoista
  4. Voi että, mahtavaa. Taas täällä manailen saamattomuuttani kun en jaksanut lähteä mukaan,perustelen itselleni että lauantai ainoa vapaapäivä viikossa (illat mukaan lukien). Vähäisestä yleisömäärästä huolimatta toivottavasti ensikesänä uudestaan...mä tulin juuri vasta lavasteita maalaamasta ja kaatamalla satoi, nyt kuumaan suihkuun.

    VastaaPoista
  5. Vesi ja musiikki, voi että miten upea yhdistelmä varmasti!

    Ostin juuri tuon Murakamin pokkarin kirpparilta, en ole ennen lukenut hänen tuotantoaan ja ajattelin tuolla kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Annakaisa: Teillä onkin jännät ajat. Minä ajattelin, että voisimme to tulla katsomaan. Tyttö tulee mummoloista ke, joten silloin olisi jo täällä. Ensi-iltaan ei tietääkseni saa toivottaa onnea, joten en toivota. Ihan salaa nostan peukut pystyyn.
    Susa: Se oli todellakin hienoa. Minulla on tuo kirja vielä pahasti kesken. Mutta tänään istun junassa monta tuntia, joten ehkä saan sen luettua.

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia, ja upea paikka musiikille veden äärellä.

    Haruki Murakamia en ole koskaan lukenut, pitäisi kyllä. Täytyy lisätä (pitkäksi venähtäneeseen) luettavien kirjojen listaan :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa sähkönsinistä kuvissa! :-)

    Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
  9. Malla: Kiitos, Samppalinna on kiva maauimala. Minullekin tämä on ensimmäinen Murakami. Toivottavasti saan sen tänään luettua.
    Absolutely white: Hetken aikaa paistoi aurinko, sitten satoikin vettä. Ja mitä ihmettä, kiitos kovasti! Menen heti katsomaan :)

    VastaaPoista
  10. Harmi kun mulle ei tule turkkari, vaan Hesari. Näkisin heti mitä kaikkea Turussa on ja milloin..
    Pitäskin vaihtaa, nyt kun en enää opeta terveystietoa..

    Aivan ihana tapahtuma. Oisin halunnut olla mukana.
    kauniit kuvat kertovat tunnelmasta. upeat esiintyjät ja ei tungosta.

    VastaaPoista
  11. Vaikka olenkin sydämeltäni ikuisesti maalaistyttö, ihan reilusti kadehdin tuota kulttuurin ja laidasta-laitaan-tapahtumien kirjoa, joka isommissa kaupungeissa tuntuu aivan tulvivan yli. Meillä tapahtumat pakkautuvat lähinnä kesälle ja silloinkin olisi vain mentävä sinne mitä tarjolla on, oli kiinnostunut siitä tai ei. Ymmärrän kyllä, että resurssit ovat hieman eri luokkaa siellä kuin täällä, mutta silti nurisen. Täältä käsin kaikki on niin kaukana!

    (Onneksi sain kuitenkin nämä kuvat ja raportin; helpotti vähän. Kiitos.)

    VastaaPoista
  12. Tuo Alkumeri kuulostaa aivan tosi hauskalta! Kauko Röyhkä siitä jotain mainitsi Facebook-päivityksissään. Ja nyt sinäkin, ihana! On muuten mahtavia sinisiä näissä, jee!

    Ja Haruki Murakamihan se vasta hyvä on.

    VastaaPoista
  13. Haruki Murakami! Siinä on oiva kirjailija :--)
    Mukavaa elokuun alkua!

    VastaaPoista
  14. Hanne. Me vaihdettiin jossain vaiheessa Turkkariin juuri tapahtumien takana, vaikka jäinkin kaipaamaan Hesarin kulttuurisivuja. Mutta nyt pysyy paremmin kärryillä oman kaupungin tapahtumista.
    Ansku: Tämä on kyllä oikeasti poikkeuksellinen vuosi, ei Turussa näin paljon normaalisti tapahdu. Kulttuuripääkaupunki on tuonut ihan uusia, kertaluonteisia juttuja tänne...tai sinne, olen just nyt Oulussa :)
    Tanja: Nyt sain just junassa Murakamin loppuun. Oli se, ihan jotain erilaista, tykkäsin! Harmitti, että vesisade verotti osallistujia niin paljon, eikä Alkumertakaan varmaan ensi vuonna enää ole.
    Tuure: Kiitos samoin sinne. Tykkäsin ensimmäisestä Murakamistani, nyt pitää lukea loputkin :)

    VastaaPoista
  15. Ihania tunnelmia taas. Olet viime postauksissa näyttänyt niin monta erilaista kesää. Tykkään!

    VastaaPoista
  16. ihanat siniset!
    just tänään ajattelin, että pitäs päästä Turussa edes käymään.

    VastaaPoista
  17. Martta: Kiitos kovasti. Nyt on ollut kyllä ihania kesäjuttuja täällä Turussa, kaikkea kivaa. Ei edes ehdi kaikkeen mukaan.
    Ritva: Tervetuloa :) Loppuvuodestakin on vaikka mitä happeningeja.

    VastaaPoista
  18. Onpa upean näköistä. Minulta oli mennyt tämä ihan ohi. Joskus tuntuu että kaikkea on jo kokeiltu ja kaikki on nähty mutta sitten ei kuitenkaan, yksinkertaisia juttuja kuten musiikki tai teatteri tms veden äärellä, uima-altaiden äärellä. Nerokasta.

    VastaaPoista
  19. RvaReipas: Niin, nerokkaat ideat ovat usein kovin yksinkertaisia. Niin toivon, että tapahtuma toistuisi ensi vuonna, vaikkei nyt yleisöryntäystä ollutkaan.

    VastaaPoista