sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kahdeksan tunnustusta

Kiitos kuvasta tyttärelle ettaenlaluna.blogspot.com

Sain Mineltä tunnustuksen, kiitos sinä ihana. Pitäisi kertoa kahdeksan asiaa itsestä, jota muut eivät tiedä. Hmm...

1. Yhden kerran olen lentänyt helikopterilla.
2. Kaksi villapaitaa olen kutonut.
3. Kolme omenaa söin tänään.
4. Neljä kertaa olen käynyt Neuvostoliitossa. Kaukaisesta Moskovasta muistan metron, norsut ja sipulit katoilla.
5. 5-vuotias on meidän nelijalkainen venäläinen kaunotar. Ehkä.
6. Kuudes aisti oli erään radio-ohjelman nimi, jota joskus tehtiin. Olin kissa.
7. Seitsemän hunnun tanssi oli yhdistys, johon joskus kuuluin. 
8. Kahdeksan Anja Kaurasen kirjaa on kirjahyllyssä, niistä rakkain Ihon aika.

Ottakaa taas koppi kaikki te siellä. Minä olen huono antamaan näitä eteenpäin.

22 kommenttia:

  1. Kyllä se 5-vuotias siellä on oikea kaunotar, jos muistan oikein kuvista. Niin kauniit ja viisaat silmätkin!

    Minä söin tänään kaksi omenaa ja olen käynyt Neuvostoliitossa kolmesti. Sinä pistit paremmaksi. ;) Minä muistan parhaiten Leningradin matkan vuonna 1984. Olin silloin 11-vuotias ja Kivennavalla pysähdyimme tauolle, jonka aikana kohtasimme miehen joka talutti karhua. Karhulla oli kuonokoppa, mutta siitä huolimatta uskalsin silittää karhua vain selkäpuolelta. Vanhemmillani on siitä kuvakin muistona.

    Iloa alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Se ei olekaan päässyt aikoihin kuviin, pitää varmaan korjata tilanne. Mutta siis tuo sinun tarinasi, ihan uskomaton! Varmaan syöpynyt lapsen mieleen ikuisiksi ajoiksi. Minä en ole koskaan silittänyt karhua, olen kade :) Ehdin käydä Moskovassa, Leningradissa, Viipurissa ja Tallinnassa Neuvostoliiton aikaan. Olihan se erilaista.

    VastaaPoista
  3. Kiva, piristävän erilainen tapa sinulla vastata haasteeseen. Siis tuo lukumääräjuttu.

    Mulla on mies, joka on soittanut helmitaulua Moskovan sirkuksen lavalla.

    VastaaPoista
  4. Jos joku kuuluu seitsemän hunnun tanssi -yhdistykseen, niin sinä:). Tervemenoa uuteen viikkoon, toivottavasti sujuu hieman hitaammalla tempolla, kuin edellinen.

    VastaaPoista
  5. Kivoja juttuja :) Ja tunnelmallinen kuva, tykkään kovasti.

    Olen lukenut vain pari kirjaa Kauraselta, mutta varasin nyt kirjastosta uudestaan Kaipauksen ja energian lapset, sillä haluan kovasti lukea sen uudestaan.

    VastaaPoista
  6. Ilona: Eikä! Ihan mahdottoman outoa ja hienoa, että sinulla on sellainen mies. Vau.
    Mine: Tanssin monta vuotta, monta vuotta sitten. Kiitos, täällä mennään, hiphei.
    Susa: Kiitos kovasti. Minä luin Kaurasta paljon silloin nuorempana, kaikki kirjat, mutta Snellmanilta en ole varmaan lukenut ihan kaikkia.

    VastaaPoista
  7. Olipa veikeä numeroleikki, iloinen lista. Omakuvasi on aivan huippu! Upeat värikuplat, energistä.

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Hauska kuulla uusia aisoita susta. Oot kuvassa kuin satuhahmo.
    Meilläkin uusi nelijalkainen perheenjäsen :) Seppo, mäyräkoira. Tuli vähän niinkuin vahingossa kun tarvitsi uuden kodin. Hän on aika ihana, 4 kk sitä eleltiin ilman koiraa. Nykyään meillä asustaa myös kaksi Kummitussirkkaa päiväntasaajalta, Leila ja Sirkka, ne ovatkin sitten kaikkea muuta kuin kaunottaria, nimikin sen kertoo.

    VastaaPoista
  9. Himalainen: Jotkut numerot oli tosi vaikeita :) Kiitos tyttärelle, se saa minustakin hyviä kuvia.
    Annakaisa: Heissan pitkästä aikaa! Voi teillä on uusi koira, se on varmaan supersöpö. Minusta on niin kiva, että ihmiset adoptoi koiria, ottaa hoitaakseen sellaisia, joilla ei ole kotia. Mutta Leila ja Sirkka :) Vähänkös hihittelin noita nimiä. Hauskat.

    VastaaPoista
  10. Ihana lista, ihana lukea noita arjen suloisia juttuja..
    En ole koskaan päässyt helikopteriin!
    Villapuseroja olen kutonut 5, paksuista langoista, muistaakseni, enää en tohtisi/jaksaisi=)

    Katselin tyttäresi kuvia: hurmaavia, herkkiä!!!

    olen itsekin saanut erilaisia haasteita ja unohtanutkin niihin vastaamisen, kun en heti ryhtynyt..
    Tuohon 8 juttuun voisin osallistua =)
    Voi hyvin♥

    VastaaPoista
  11. Hieno kuva sinusta taas. Ehkä sinusta ei saakkaan kuin hyviä, jotkut on ihmeen fotogeenisiä.

    Numero-oivallus oli hieno. Niin hieno, ettei huvita alkaa enää nyhräämään mitään omaa listaa.
    Kuudes aisti, mä muistan sen!

    VastaaPoista
  12. Hanne: Kiitos. Helikopterissa oli jännittävää, varsinkin silloin kun se kääntyi ja kallistui, otti vatsanpohjasta, hui. Tytär on minusta hyvä valokuvaaja ja sitä alaa hän lähtee opiskelemaankin :)
    Liivia: Kiitos, kiitos. Minusta saa myös ihan kamalia kuvia, mutta koska olen turhamainen ihminen, en laita niitä tänne :) Miten se voit muistaa Kuudennen aistin? Se tuli Hämeen radiossa joskus vuonna 1988...tai 1989? Mä olin kansanopistossa ja tehtiin sitä ohjelmaa, se oli kivaa.

    VastaaPoista
  13. Kyllä mä vaan muistan, vai onko tehty toinenkin Kuudes aisti-ohjelma? Nuo oli sellaisia vuosia kun muutin Tampereelle ja kuuntelin radioo valtavasti. Ei ollut muita medioita mulla silloin.

    VastaaPoista
  14. Vau, mä olen ihan että vau :) Joku muistaa meidän ohjelman. Siellä oli kyllä ihan hyviäkin jaksoja mm. homoista ja sotaharjoituksista, ne on jäänyt mieleen. Niitä en ollut itse tekemässä. Tuossa kissajutussa olin kissan ääni, mutta sitten oli kaikki muitakin, esim. lasten satuja yms. Hauskaa.

    VastaaPoista
  15. Onpa hieno kuva kuvauksellisesta sinusta! Tytär on mestari!

    Hui, helikopteriin en varmaan voisi mennä. Korkeus ei haittaa, mutta se ettei ole mitään alapuolella.

    En ole jotenkin päässyt Kauranen/Snellmaniin käsiksi yrityksistä huolimatta. Ehkä kokeilen Ihon aikaa uudestaan.

    p.s. Tartuin haasteeseen. Kahdeksaa asiaa oli hauska miettiä!

    VastaaPoista
  16. Tie on kevyt: No niin on! Voit kuitenkin mennä lentokoneeseen vai mitä? Minä olen tainnut lukea melkein kaikki Kauraset/Snellmanit, varsinkin nuorena ne oli tärkeitä. Sun vastaukset oli mukava lukea, kävin jo kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  17. hirmu hieno kuva sinusta!
    mä oon kans vähän huono näissä tunnustuksissa. sitä paitsi vetoan huonoon muistiini;)

    VastaaPoista
  18. Mahdottoman kaunis kuva. Otan kopin haasteesta ja vastaan kunhan ennätän.

    VastaaPoista
  19. Minä olen käynyt kahdesti Neuvostoliitossa. Oi niitä aikoja. Venäläinen kaunottarenne on niin hurmaava. Väsynyt hei täältä, hei!

    VastaaPoista
  20. Outi; Tytär on taitava. On kiva postata tällaisia hyviä kuvia itsestä, huonot piilottaa sohvan alle. Mulla on superhuono muisti, siitä on joskus haittaa. Mutta sä sentään muistat vuorosanat.
    Varista: Kiitos ja ota ihmeessä koppi vastaan :)
    Elämäni matkat: Voi voi, kiitos, taidat itse olla :)
    Satu: Niin, on muuttunut Venäjä siitä ajasta. Mutta onhan siellä edelleen paljon omaleimaista ja hienoa. Kamalasti tekisi mieli Pietariin.

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana kuva sinusta!!
    Komppaan Liiviaa, sinusta ei varmasti huonoja kuvia saa.

    VastaaPoista