sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Taskut tähtiä täyteen

Neuvovat: Kohtuus kaikessa. Mutta minä haluaisin yön ja päivän, karkit ja ruisleivät, juuret ja latvukset, kaupungit ja äärettömät pellot. Taskut tähtiä täyteen.
Makaan päivän sängyssä lukemassa, sitten pesen hellan ja siitä otetaan monta kuvaa. Minulla on todistusaineistoa. Millaista on työkseen syyttää syyttömiä tai puolustaa syyllisiä?
Perjantaina tapasin sattumalta vanhan työkaverin suihkussa. Se oli hassua.
Joskus sitä näkee toiset vain silhuettina.
Huomenna menen Helsinkiin, tiistaina menen Helsinkiin ja yllätys yllätys keskiviikkona menen Helsinkiin.
Muistakaa D-vitamiinit!

12 kommenttia:

  1. Puhut vähän mutta asiaa. Minäkin haluan taskut täyteen tähtiä. Minäkin otin todistusaineistoa. Ja nuo D-vitamiinit, onneksi en joutunut siihen uutislähetykseen missä asiasta olisi pitänyt puhua telkkarissa. (lapsostemme leikit kyllä kuvittivat sitä lähetystä. Näkiköhän niistä että oli jäänyt äidiltä joskus vitamiinit antamatta?) Hyvää Helsinkiä!

    VastaaPoista
  2. No niin, meillähän on paljon yhteistä siis. Minulta on mennyt ohi tuo uutislähetys, niin kuin moni muukin asia televisiossa. Meillä kyllä on televisio, mutten kovin paljon katso sitä. Minä olen tullut siihen tulokseen, että D-vitamiini on tärkeä, muut ravintolisät ei niinkään. Tai ehkä josku Omega 3.

    VastaaPoista
  3. D-vitamiinit otettu! Nauti Helsinki-ilmastosta!

    VastaaPoista
  4. Kyllä, tunnustetaan nyt, että minäkin haluan. Taskut täyteen tähtiä ja kuun kaupan päälle. Enkä ahneuttani, vaan silkasta mielenkiinnosta. Kohtuus kaikessa on ihan oiva sääntö herkkupöydän ääressä, viinakaupassa ja sipsihyllyllä. Muuten se on minusta vähän ilon pilaamista, johon itsekin lasten edessä sorrun.

    Tervemenoa Helsinkiin. Minulla tänään Aasia, huomenna Eurooppa, keskiviikkona Aasia...

    VastaaPoista
  5. Minä tapasin kerran opettajan suihkussa. Vieläpä lempiopettajani, äidinkielen. Se on hassua, on niin tottunut vaatteisiin.

    VastaaPoista
  6. RouvaKameleontti: Hieno juttu, minussa on näköjään kansanvalistajan vikaa :)
    Mine: Se on välillä kamalaa, kun vain haluaa, eikä tyydy. Mutta ehkä se on edellytys sille, että pääsee eteenpäin, edes johonkin. Mutta ruoan kanssa se on kyllä hyvä ohje, tai olisi, siinäkin vähän vaikeuksia minulla.
    Olina: Eikös vaan ole vähän hassua. Ei ole aikoihin tavannut ja sitten seisoo vierekkäisillä suihkuilla, siinä tulee vähän vaivaantunut olo.

    VastaaPoista
  7. En ole vielä koskaan ottanut nappeina d-vitamiinia, tiedän että pitäisi. Ja aina sitä pitää muistaa ostaa, muttei ikinä muisteta. Kiitos muistutuksesta, toivottavasti pysyisi päässä kauppaan asti.

    Kohtuus kaikessa, on mun lempimantrani:) Liekö sitten olen niin kohtuullinen itsekkään, mutta sitä on hyvä hokea ettei pääse pahasti unohtumaan.

    VastaaPoista
  8. Pitäisiköhän minunkin varalta pestä hellani ja kuvata se? Jos vaikka minäkin satun tarvitsemaan todistusaineistoa. Olisihan sitä hyvä olla ihan varalta vaan...

    Mukavaa hesailua!

    VastaaPoista
  9. Tuttu tunne. Minäkin haluan kaiken kerralla. En halua ahnehtia, mutta vähän kaikkea. Vähän töitä, vähän lomaa, vähän lepoa, tähän niitä tähtiä taskuun.

    Ja hyvää Helsinkiä sitten vaan vielä! :) Minäkin menen huomenna sinne (tosin matkaa on vain hieman alle 30km), lounaalle ystäväni kanssa.

    VastaaPoista
  10. Liivia: Minä aloitin pari vuotta sitten, kun juttelin viisaan ihmisen kanssa, joka sai minut vakuuttuneeksi siitä, että niitä kannattaa ottaa. Oli monta tutkimustulosta tueksi, siksi vakuutuin. Äitinikin hokee ainaa tuota kohtuus kaikessa ja yritän muistaa sen herkkujen kohdalla.
    Nonna: Juu, kuvaa ihmeessä :) Sitten voit näyttää, että kyllä se oli siisti. Kiitos, ensimmäinen reissu takana jo.
    Katja: Minusta olisi kiva tuo vähän töitä, mutta nyt on paljon töitä ja sitten ei ehdikään mitään muuta niin paljon tai vähän kuin haluaisi, höh. Sinulla on vähän lyhyempi matka tosiaan ja lounas ystävän kanssa kuulostaa aikas kivalta.

    VastaaPoista
  11. minä oon kans joksus miettinyt että miltäköhän tuntuu puolustaa syyllisiä. kun kaikilla kuitenkin on oikeus siihen asianajajaan, ja sitten kuitenkin on joitain tapauksia että ihminen on ilmiselvästi syyllinen. että mitäs siinä puolustelet sitten?
    ja on muuten hassua törmätä ei-niin-tuttuihin ihmisiin vaikka uimahallin saunassa. muutaman kerran ollaan jonkun kanssa naurettu, että eihän me meinata tunnistaa toisiamme nakuina;)

    VastaaPoista
  12. Outi: Niin, mä olen miettinyt tuota usein. Johtunee siitä, että joskus mietin, josko lähtisi lakia lukemaan. Onneksi en lähtenyt. Mun moraali olisi varmaan jotenkin koetuksella. Meitäkin vähän nauratti, että hei tämäpäs jännä paikka tavata pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista