torstai 29. joulukuuta 2011

Istanbul - on sohvia, joille unohtua


Savuiset teehuoneet, suuret tyynyt ja vesipiiput. On sohvia, joille unohtua. Katunäkymiä, jotka painuvat sielun sopukoihin.
Me juomme teetä kaikissa käänteissä, istumme pienillä palleilla ja hörpimme tulppaanilasista makeaa omenateetä.
Bir Cay
Emme herää rukouskutsuun, vaan nukumme myöhään. Riisipuuron sijasta syömme jouluaattona suklaata ja pähkinöitä.
Me väsymme, kaupunki ei. Se sykkii levottomasti, pakahduttavasti. Jotenkin tällä kaupungilla on surullinen sielu, vaikka kadut ovatkin täynnä naurua. Sellaista pinnan alaista melankoliaa, joka vetoaa minuun.

23 kommenttia:

  1. Tunnen äkillistä vetoa Istanbuliin. Kiehtovia kuvia kaikki, ylimmäinen on suosikkini.

    VastaaPoista
  2. Minäkin tunnen vetoa ja olen tuntenut kauan mut en ole vielä päässyt sinne..
    Kunhan Pilkku kasvaa niin...
    minä lähden ja hän voi jäädä hetkeksi, ei vielä..

    On aina niin nautinto saada lukea sinun vähässä paljon, syvää tarinaasi. Kiitos sinulle
    ja kuvatkin kietovat, kiehtovat!

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin jännittävän hauskaa. Tämä kaupungin katsominen sinun silmin! Ja tuo surumielinen haikeus on minustakin Istanbulin ihanuus. Haikeinta on se, että kaupunkilaiset itse ei sitä itsessään tunnista tai ei tahdo tunnistaa. Mikä minusta on kaunis ja hyvä, tuntuu heistä panettelulle. Tämän on saanut tutaa Orhan Pamuk, oma täkäläinen lempi-kirjailijani.

    VastaaPoista
  4. Aivan upeita tunnelmapaloja Istambulista, kaupungista, jota ilman näitä en tuntisi ollenkaan. Kiehtovaa!

    VastaaPoista
  5. Petriina: Kiitos. Kumma kaupunki, kun pystyy vetämään puoleensa tuhansien kilometrin päästä.
    Hanne: Meidän koira oli hoitolassa. Voi sitä riemua, kun mies ja tyttö kävivät sen hakemassa reissun jälkeen. Ei meinannut koira pysyä nahoissaan. Ja kiitos kauniista sanoista.
    Mine: Varmaan onkin! Sinä olet ollut siellä niin kauan ja tunnet kaupungin ihan eri tavalla. Se on koti, minulle se on vain seikkailu. Mutta hienoa kuulla, että sinustakin Isntabulissa on melankoliaa. Ja aika ihme, että se kaupukilaisten mielestä on jotenkin negatiivinen asia, minusta se on hieno juttu. Pietarissa on minusta jotain samaa.
    Katriina: Kiitos, raotan vain ihan pikkaisen valtavan kokoista kaupunkia.

    VastaaPoista
  6. No eikö se Istanbulissa hyppääminen lopu! Jos ei, niin saa mun puolestani jatkua. Huokailen kuvillesi ja kaipaan tuohon kaupunkiin. Sillä on pilke silmissään ja mun sydän takataskussa.

    VastaaPoista
  7. Oi ihana Istanbul! Olen käynyt vain kesällä - olisipa ihanaa nähdä se talvella.

    VastaaPoista
  8. Omenatee maistuu niin hyvältä Turkissa, mutta kotona aivan liian makealta...Sen sijaan turkkilainen musta tee on yksi suurimmista suosikeistani.

    Yhdyn Minen sanoihin Orhan Pamukin suhteen. Turkkilaisten suhtautuminen häneen hämmästyttää myös minua.

    VastaaPoista
  9. "On sohvia, joille unohtua"
    Ihanasti sanottu :) Melkein iskee matkakuume, tällaiselle kotihiirellekin!

    VastaaPoista
  10. Maijja: Nyt se kyllä taisi tuo hyppääminen joutua tauolle, muttei se varmaan kokonaan lopu. Tuon kaupungin kaipuu tuntuu muuttuneen krooniseksi.
    Kuukki: Talvella on kyllä aika erilaista, me olemme olleet nyt kahdesti talvella ja kerran kesällä. Molemmissa omat hyvät puolet.
    Saga: Minä luulen, että minustakaan omenatee ei maistu täällä samalta, vaikka toimme sitä kyllä tuliaisiksi. Minuakin hämmästyttää turkkilaisten suhtautuminen Orhan Pamukiin...eikö kukaan ole tosiaankaan profeetta omalla maallaan?
    Milla: Kiitos :) Olisin voinut unohtua koko päiväksi johonkin teehuoneeseen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos pikamatkasta Istanbuliin. En ole siellä käynyt, mutta haaveissa se(kin) on.
    Nuo peltipöydät on sitten kauniita, harmittaa kun en Jordaniasta sellaista hankkinut. Yksi hyvä syy lisää mennä Istanbuliin ;)

    VastaaPoista
  12. MinustakIn Istanbulilla on jotenkin surullinen sielu, eikä se kai ole ihmekään kun ajattelee kaupungin historiaa. Mutta on se sielu kauniskin! Kuvasi myös.

    VastaaPoista
  13. Elämäni matkat: Minä mietin tuollaista pöydän ostammista vakavissani, mutta tulin sitten järkiini. Tänne taloon ei mahdu mitään.
    Pirkko: Totta, historia on verinen. Mies on erityisen kiinnostunut historiasta ja muistaa paljon tarinoita, joita sitten kertoilee minulle.

    VastaaPoista
  14. Sen tarjotin osan pöydästä voi laittaa sohvapöydän päälle, niin kuin eräässä kodissa, jossa vierailitte:). Ajattelin ostaa jalatkin vastaisen varalle, vielä minulla ei niitä ole. Eli jos ensi kerralla elää vielä ajatus pöydän ostosta, niin kysy sitten. Suuren basaarin takakujilla on sellainen armenialaisten kupari-alue, josta hain omani. Se on muutenkin mielenkiintoinen antiikki-keidas:).

    VastaaPoista
  15. Mine: No nyt kyllä rupesi jo harmittamaan, etten ostanut pöytää. Pakko tulla siis takaisin :) Teillä sä olikin erittäin kaunis se tarjotin, kiinnitin siihen huomion. Tällä kertaa väsyin Suureen Basaariin, kävelimme siellä kyllä pariin otteeseen, mutten tainnut ostaa kuin teetä meille aikuisille. Mutta ensimmäisellä kerralla ostimme ihanan maton, joka on olohuoneessa.

    VastaaPoista
  16. taidan unohtua tänne blogiisi.

    kiitos tuestasi!

    VastaaPoista
  17. Teillä on siellä hyvät oltavat. Pidän tuosta istanbulestetiikasta paljon, jospa joskus taikamatolla pääsisi kokemaan.

    VastaaPoista
  18. Sinun kuvien innoittamana pyysin ystävältäni joka on Turkissa töissä, tällä hetkelläkin, kahvilaseja, niistä olen nyt joulun aikaan juonut kahvia ja teetä.Istuvat hauskasti käteen. Jospa sitä pääsis ihan paikan päälle joskus nauttimaan teestä ja tunnelmasta. Toinen ystäväni kävi kesällä Istanbulissa, ahdistui kovin hälystä ja ihmispaljoudesta. Itseni kuvittelisin "holahtavan " sekaan noin vain.

    VastaaPoista
  19. Ritva: Saa tänne unohtua :)
    Varista: Olihan meillä. Nyt olen jo töissä kolmatta päivää ja Istanbul on taas muisto vaan.
    Katariina: Tulppaanilasit on aika jänskät. Minä en vaan osaa Suomessa oikein juoda teetä niin pienistä laseista, pitää olla iso kuppi. Mutta Istanbulissa se tuntuu juuri hyvältä. Meilläkin on lasit, mutta aika harvoin käytössä. Istanbulissa on paljon paljon ihmisiä, jos häly häiritsee, ei kannata matkustaa sinne :)

    VastaaPoista
  20. ihana tunnelma kuvissasi! Haluan myös unohtua noille sohville :)

    VastaaPoista
  21. Aleksandra: Kiitos kovasti. Juu, olivat kovin mukavia sohvia unohtua haaveilemaan.

    VastaaPoista
  22. Voi mä tykkäisin kanssa niin kovasti istuskella tuollaisissa paikoissa.
    Melankolia vetoaa aina minuun myös. Tuli Napoli mieleen, surullinen sielu silläkin, vaikka kaduilla ihmiset nauroivat aidosti ja leveästi. Ehkä sitten vasta osaa oikeasti olla iloinen, kun on kokenut tarpeeksi surua...en tiedä.

    VastaaPoista
  23. Liivia: Niinpä, joskus salaa toivon, että olisin matkassa ihan yksin, voisin tosiaan unohtua johonkin. Ai sinuunkin :) Jännä juttu, minustakin melankolia tuntuu kovin kotoisalta, se on sellainen sieluntila, johon olen tottunut. Niin, ehkä se on noin kuten kirjoitit...ainakin onnea osaa arvostaa. Minä jotenkin pidän siitä, että kaupungeilla ja/tai ihmisillä on positiivisen ulkokuoren alla joku suuri haava...tämä kuulostaa nyt ihan hassulta. Mutta ehkä ymmärsit.

    VastaaPoista