perjantai 25. helmikuuta 2011

Kujilla, joilla äitikin aikoinaan kulki


Ihana lomapäivä.
Pakkasen puremin poskin kuljin vanhassa Lahdessa, kujilla joilla äitikin aikoinaan kulki. Pihoilla, joilla hän leikki.
Kolmen tunnin aamukahvit ystävän kanssa Kahvila Karirannassa.
Kirpparilta löysin myös vanhan koulukaverin, kaulahuivin, lapaset ja kaksi hametta.
Sauna, äidin tekemää ruokaa, lapsen improvisaatioita.
Kohta lähden viettämään iltaa tänne ja huomenna Mustalaisleiri muuttaa taivaaseeen.
Ihanaa viikonloppua teille!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Leivon lattialla, jos pöytä on varattu

 

Pendolino vaihtui aamulla pikajunaan, joka ei ollut mitenkään pika.
Hanget kuin lumimaan henget makaavat radan molemmin puolin. Pellon poikki kutsuvat ladut. Mutta minä en ladulle ehdi, paitsi ajatuksissani.
Illlalla menen katsoman vielä tämän. Vaellan kartanon huoneesta, unesta toiseen.
Huomenna lähden sinne radiomastojen kaupunkiin, tapaan paljon ihmisiä, syön paljon ruokaa, nukun paljon, nauran paljon, paljon jätän jälkeeni.
Eilinen on mennyt, huominen ei ole vielä täällä, mutta aaveet koputtavat olkapäälle. Muista ruokkia lintuja, katsella auringonlaskuja, silittää lakanat.
Minulla on silitysrauta vieläkin pahvilaatikossa, puoli vuotta muuton jälkeen. Mitä se kertoo minusta?
Mutta nukahdan minuutissa, nauran lujaa ja leivon lattialla, jos pöytä on varattu.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Sain taikinajuuren


Sain taikinajuuren. Se on Savosta kotoisin, minä en.
Ystäväni suojelevat metsiä, tekevät saippuoita ja foccacciaa.
Voi kääriytyä viltin alle sohvan nurkkaan ja puhua aamuyöhön asti. Ai että rakastan näitä keskusteluja. Kuu on järjettömän kokoinen keltainen pallo, kun se humahtaa kuusimetsän taa.
Olemme tunteneet lähes päivälleen 15 vuotta, tiedämme toisistamme kaikenlaista.
Yhdessä olemme olleet risusavotassa, tanssineet kadulla ja kävelleet Christianian kaduilla.
Olemme seisoneet pimiössä, junan käytävällä, kävelleet vaijereiden varassa ilman halki.
Leikkasin hiukset, pesin pyykkiä, katsoin yhdentekeviä elokuvia. Mutta mitään enempää en tähän päivään kaivannut.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Otettiin suoraryhtisiä kuvia

Kuva miehen.
Eilen olimme tanssiaissa. Muistaa omat tanssit kauan sitten, tuikean mekon ja tiukan nutturan. Otettiin suoraryhtisiä kuvia. Oltiin vanhoja ja viisaita. Kuvia, joissa helmat heiluvat, kädet tapailevat kättä ja kenkän kannat kopisee.
Meillä on yhteinen kieli, huumori. Puhumme sitä ravintolassa, kun ilta nielaisee joen varren puut.
Aamulla pakkanen virkkaa pitsiä takin kaulukseen. Kun koiraa pyytää sanomaan, se ulvoo kauniin laulun.
Illalla menen ystävän luo saunomaan. Lämpenen sisältä, puhun hassuja. Meillä on taas monta kuukautta välissä.
Puuhun veistetty piirto kertoo rakastavaisista. Ansatiellä kulkiessa sydän jättää lyönnin väliin.
Iloista viikonloppua kaikille. 

tiistai 15. helmikuuta 2011

Pakkasen helisevässä syleilyssä


Eilen juhlittiin: syötiin pizzaa, pelattiin korttia ja väännettiin kättä.
Aamulla ajatukset jäätyivät pakkasessa. Pakkashengityksen tanssi kuin elokuvissa.
Tämän kaupungin ihmiset ovat aamulla suoria seipäitä, marionettinukkeja, joiden nivelet ovat kangistuneet pakkasen helisevässä syleilyssä.
On sellainen olo, että voisi ottaa kiinni tuulimyllyn lavasta ja kohota korkeuksiin.
Minulta lohkeaa kynsi, ei yhtään hauskaa juttua nyt. Tuuli kynsii talon nurkkia.
Lapsen mielestä olen ikivanha ja laiska.
Muistakaa, kun kurkien ääni kuuluu, ei enää pidä kulkea jäitä pitkin toiselle rannalle, jossa rakkaat seisovat ilta-auringossa meitä odottaen.


sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Katson sinua valkoisessa kaupungissa

Tämän kaupungin talossa halusin joskus lapsena asua. Kulkea kujia kukkulan laelle, mistä näkyy kauas horisonttiin. Juoda kaakaota terassilla kasvot ojentuneina kohti aurinkoa. Täällä laulaisin lauluja, joissa on kaikissa onnellinen loppu. Katson sinua valkoisessa kaupungissa. Jää on täynnä ihmisiä, koirilla on takit ja ihmisillä punaiset posket. Kaupunki on jäätynyt, kohmettunut sisuskaluja myöten. Minulla on jäiset varpaat ja lämpimät ajatukset.

perjantai 11. helmikuuta 2011

On olemassa piste


Mies sanoi ymmärtämättään suuren filosofisen totuuden. Ehkä. Se liittyi kameroihin, mutta minun tippaleipäaivoissani se sai ihan uusia ulottuvuuksia.
”On olemassa piste, jonka jälkeen kaikki on tarkkaa.”
Luulen, että niin on  myös ihmiselämässä. Jossain kohtaa elämää näkee kaiken tarkemmin.
Vaikeus on ymmärtää, milloin on sillä kohdalla.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kaulat täynnä avaimia


Hiljaisuus aamulla on hiiren hengitystä harmaan huovan alla. Ikkunan takana puut valkoisissaan, häihin lähdössä.
Jokaisella askeleella lumi narskuu lapsuuteen kääntynein kasvoin. Lumen keskellä oli lähiö. Kymmeniä taloja metsän laidassa ja jokaisesta niissä pieniä tyttöjä ja poikia. Punaisia poskia, kokkareisia lapasia ja kaulat täynnä avaimia.
Joillain ihmisillä kasvot on kuin rautalangasta väännetty. Kuka niiden kasvot veisti? Helvetin kakara, pitääkö kaikki vääntää sulle rautalangasta?
Soisin kaikille päivän, johon kuuluisi naurua täkin alla ja taivaalta sateileva lumi.
Minä sain kahvihetken Lauran kanssa ja lapsen tekemät leivät.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kaunein luu on solisluu


Lapsen kädessä lentävät kevään linnut.
Kaunein luu on solisluu. Ja se kuoppa siinä vieressä kuin kraatteri.
Solisluu niveltyy lapaluuhun, joka sekin on kaunis. Kuin perhosen siipi.
Pidän solisluista, sinertävistä suonista ja sormenpäistä, jotka lukevat elettyjen vuosien iholle kirjoittamia viestejä.
Haluan tietää, miltä tuntuu, kun toinen makaa päällä kuin painava peitto.
Kun päivien paino on ohut kuin untuvatäkki ja lentämisen esteenä vain siipien puute.
Mutta unissa sekin on mahdollista, joka valveilla pelottaa.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Suljetut luomet kohti aurinkoa


Kerran talvessa on voitava juoda kaakaota hankien keskellä Ruissalossa.
Katsottava salmen yli toiselle puolelle. Ruotsin laivat ovat kyntäneet jäätikön rikki, ne kuljettavat kohtaloita
silmiemme editse.
Meillä on lämmin, lapaset taskuissa, suljetut luomet kohti aurinkoa.
Metsien tytöt ja pojat paljaina kaikesta.
Taskussa poppelin oksa.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Koiran kuono kainalossa


Liikaa punaviiniä joen rannan ravintolassa. Sen tietää siitä, että tänään pään tekee mieli maata tyynyllä ja katsella harmaata taivasta, joka on samaa terästä joka suuntaan.
Taas olin baarissa sulkemisaikaan.  Luulisin, että niin käy kun saa keskustella hyvän ystävän kanssa.  Turhaan ei ystäyydestä puhuta kauniin sanoin.
Makaan sängyssä, koiran kuono kainalossa ja mies käärii paljaat jalkani peiton alle. Saan lukea sanoja, jotka kietovat minut ihmeelliseen taikapiiriin.  Jään sanojen sisään.
Koira on ollut tänään vuoden luonamme.
Ehkä leivomme kakun, sytytämme kynttilän ja annamme sen puhaltaa.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Vesi tihkui kaupungin huokosista


Olisin halunnut kertoa helmikuun aamusta, jolloin taivas liekehtii metsänlaidassa ja aita sirkuttaa.
Mutta tänään vesi tihkui kaupungin kaikista huokosista.
Se alkoi jo eilen, kun kävelimme illalla kotiin. Kävimme katsomassa tämän.(Huikea musikaali, mutta sanon sen ihan hiljaa, sillä esityksiä on enää kaksi jäljellä ja nekin loppuunmyyty).
Jaksan nauraa, vaikka mies kertaa vanhoja juttuja ja olen väsynyt.
Aurinko nousee idästä ja laskee länteen. Minun pääni nousee tyynyltä, laskee tyynylle. Siinä välissä tekee parhaansa.
Pojan hiukset ovat kuin kastunut karvalakki.