maanantai 30. toukokuuta 2011

Kadonnut oikea jalka


Tänään sattui ja tapahtui

Klo 00.10 Koira kohtaa ketun.
Klo 00.42 Havahdun puoliunesta siihen, että muistan tarvitsevani vielä metrolippua, jonka jo aamulla heitin roskiin. Tyhjennän keittiön roskiksen ja lippu löytyy kermapurkin alta, melkein kuivana.
Klo 04.05 Herään siihen, että kännykästä loppuu virta. Pengon pimeässä eteisessä käsilaukkua, josta laturi löytyy.
Klo 09.50 Saan antibioottikuurin jalkaani, joka mätii. (Haisee muuten pahalta)
Klo 11.05 Heitämme mauttomia juttuja siitä, miten kumisaapas on kätevä jalkine, kun jalka erittää keltaista visvaa.
Klo 11.40 Kuulen päivän parhaan liikennevaloissa: "Siinä oli sitten vain mä, Jaana ja viisi pulloa valkkaria." Voi mikä tarinan alku!
Klo 14.30 Lapsi soittaa ja kertoo laittaneensa vessan oveen etsintäkuulutuksen: "Kadonnut musta tennari, oikea jalka, valkoinen kärki ja nauhat." Onneksi jalka oli sentään tallella!
Klo 17.03 Lapsi on näyttämöllä kovaääninen papukaija. Nyt tiedän, mihin tarvitaan kovaa ääntä.
Klo 17.32 Lenkkari löytyy makuuhuoneen hyllyltä katonrajasta. Miten se sinne meni?
Klo 19.50 Lapsi ottaa esiin sakset. Pelkään, että se leikkaa taas hiuksensa tai kulmakarvansa, mutta tällä kertaa parturoitiin kukat.
Klo 19.52 Koira löytää päivän aarteen: verrytteluhousut.
Klo 19.55 Minä avaan siiderin, katson televisiota ja varjojen leikkiä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Vietin 30 tuntia Berliinissä

Vietin 30 tuntia Berliinissä. Tuntuu hassulta pyrähtää jonnekin ja takaisin kuin nopeutetussa filmissä. Jos olisin voinut, olisin jäänyt sinne. Mutta reilussa vuorokaudessa ehtii kuunnella tarinoita liikennevalojen vihreästä miehestä, joka on Itä-Berliinissä erilainen kuin Länsi-Berliinissä. Ehtii ihmetellä suklaasta tehtyä kirkkoa, juoda kuohuviiniä KaDeWessä, olutta monessa paikkaa. Ehtii hukata hotellin avaimen, metrokortin ja villatakin. Ehtii tehdä löytöjä kirpparilla: mekko, kaksi kaulakorua ja nahkalaukku. Ehtii syödä parhaan thaimaalaisen ruoan ikinä Kreuzbergissä. Oli kivaa.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Niin monta syytä olla palaamatta


Iloa kaikki menetetty.
Oli talo, jonka ikkunoissa kukkivat jääkukat. Sisällä kaksi venäläistä emigranttisiskoa kaipasivat kuolleitaan, niitä viittä, jotka olivat riistäneet hengen itseltään. Rakkaudella siskosi.
Oli Moskova, jonka ikkunassa turkkilainen runoilija Nazim Hikmet kaipasi kotiin. Silmissä Bosporinsalmen lautat, Sinisen moskeijan silhuetti ja lapsen kaipaavat silmät. Kerem gibi.
Kaksi koskettavaa tarinaa heistä, jotka lähtivät maanpakoon, eivätkä koskaan palanneet maahan, josta uneksivat joka yö.
Hikmet sai kansalaisuutensa takaisin vasta 45 vuotta kuolemansa jälkeen. Thiessin sisarukset kuolivat yksin kartanossaan.
Niin monta syytä olla palaamatta. Niin monta syytä haluta palata.


Kuka minut venyttäisi?


Oltiin päivä puiden alla. Kulttuuriolohuone Martti järjesti Kirjavaa-puistotapahtuman.
Myytiin ja ostettiin vanhoja vaatteita, kuunneltiin runoja ja syötiin pullaa.
Kaarlo Lehmuskosken tanssiorkesteri lauloi pyöreästä kaupungista, jossa voisi elää ilman rahaa. Minun kaikissa taskuissa on reikä.
Lapsi osti räpylät ja kaukoputken. Lohikäärme elää, kunnes sade  pyyhkii sen pois.
Tuuli väänsi meidät kumaraan ja korvissa soivat djemberummut.
Vastapäätä ei valvo enää kukaan. Aurinko venyttää päivät pitkäksi, mutta kuka minut venyttäisi?

torstai 19. toukokuuta 2011

On puhuttu lahnan poskilihoista


On puhuttu lahnan poskilihoista, villiyrteistä ja baletista.
Tertin Kartanon huoneissa siivotaan. Maljakoissa on kukkivia tuomia ja seinällä vieraita kasvoja. Jos järjestäisin juhlat, haluaisin pitää ne täällä.
On opiskeltu Viestikeskus Lokissa lottien rankaisutoimenpiteitä. Jos lotta esiintyi tyytymättömänä, siitä seurasi ylimääräisiä palvelusvuoroja. Olen tuntenut lotan ja sentraalisantran.
Kun raiteet kulkevat järvien yli ja Chisu laulaa, minä voin vain sulkea silmät ja odottaa olevani perillä. Lehmät laiduntavat sateessa, Kaukokiito maantiellä, minä kahden paikan välissä.
Unessa eräs lapsuudesta tuttu nainen adoptoi pienen mustan tytön. Se tyttö oli 5-vuotias ja nuken kokoinen. He asuivat pitsihuvilassa rautatien varrella, mutta kaipasivat kotiin Venäjälle.

Päivän iloiset:
Mikkelin Päämajamuseon kahvilassa saan kahvin eurolla, koska emäntä ei heti ehtinyt kahvia kaatamaan, vaan odotin puoli minuuttia.

tiistai 17. toukokuuta 2011

100-vuotias soitti meille huuliharpulla

Minulla on ollut äärikokemuksia. Elämän korkea veisu.
Eilen kuuntelin lumoutuneena, kun 100-vuotias soitti meille huuliharpulla Säkkijärven polkkaa.
Siinä istuttiin keittiössä, katseltiin heräävää kesää ja syötiin mansikoita. Mietin sataa vuotta.
Tänään istuin luonaalla Picnicissä, kun viereisessä pöydässä istunut musta mies sanoi seuralaiselleen:
"Mene mun kanssa naimisiin."
Illalla luonani vieraili kuukauden ikäinen nuori nainen, Lauran suloinen.
Kuuntelin lumoutuneena, kun pieni jokelsi. Ehkä sekin rupeaa soittamaan huuliharppua.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ollaan voikukkasotaa


Ollaan voikukkasotaa. Unohdin portin auki, lapset karkasivat maailmalle.
Mekin kirpputorille: seitsemän paitaa itselle, neljä lapselle, farkkutakki ja pari lehteä alle 30 euroa. Tekee mieli hymyillä ja hymyilenkin.
Partiolaiset rummuttaa.
Parvekkeella seisoo mallinukke. Ensin luultiin, että se on mies, jolla on juhlien jälkeinen jäykkäkouristus.
Liikennevalojen vihreältä mieheltä puuttuu pää, minulta loogiset ajatusrakennelmat ja avaruudellinen hahmottamiskyky.
Kirjaston kirjan välistä löytyi sininen origami-joutsen. Ja muovipussissa on meidän minikasvihuone täynnä retiisin versoja.
Pitääkö kohta katsoa jääkiekkoa? Siinä käy kuitenkin niin, että vahingossa innostun, huudan ja pompin. Ja sitten tulee se jäykkäkouristus.