sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Laiturilla tanssittiin letkajenkkaa

Mentiin höyrylaivalla saareen. Laiturilla tanssittiin letkajenkkaa.
Ja syötiin kaikkea loimutettua ja savustettua.
Varpaiden väliin pujotettiin kukat ja hiuksiin toiset. Meillä oli omat jutut.
Kallioilla katsottiin, kun aurinko tippui mereen.
Paluumatkalla laulettiin Tahdotko rakastella minua ja R-A-K-A-S. Ja kaikki muutkin lauluvihosta.
Oltiin ihan hunningolla, rappiolla dirlandirlandaa.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Pilvet vuotivat ja koira oksensi


Pilvet vuotivat ja koira oksensi kyläpaikkaan.
Minä oksensin kerran elokuvateatteriin. Leffa oli Eedenista itään, en muista siitä mitään.
Satoi ja paistoi.
Ei tallattu kotiloita, ei istuttu ulkoilmaravintoloissa.
Jouduin lounaalle golf-klubille. Nauratti se pikeepuseroarmeija, joka marssi viheriöltä klubiin voittoisa hymy huulillaan.
Kahlattiin rantavedessä ja käytiin kirpparilla.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Lapsi hautoo lohikäärmeen munia

 

Täällä on Stadin paras baari ja höyrylaivaristeilyjä.
Sähkökaapeissa taidetta, sitä riippuu puista ja kelluu joessa.
Lapsi hautoo lohikäärmeen munia.
Lainaamme niin paljon kirjoja, että laukut pursuavat. Syömme ulkona aina kun mahdollista.
Rusketus haalistuu jo.
Huomenna ajamme koilliseen, pidämme ikkunat auki ja laulamme lujaa. Koira läähättää takakontissa ja hiki valuu kainaloista.
Mietitään, miten se kengurun poikanen osaa ryömiä sinne pussiin.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Olisiko hiuksillani aamulla kastepisaroita?


Saatoin Ystävä Iänikuisen asemalle.
Sen joka oli kyydissä, kun ajoin ylioppilaspäivänä Skodalla ojaan.
Jolta lainasin oranssin villapaidan, jota en koskaan palauttanut.
Ilot on niin ihana jakaa - surutkin. Vuodet, jotka eivät erota vaan sitovat kiinni.
Pidimme sadetta museossa. Oli näyttelyitä, sadekuuroja, kahvikuppeja ja paljon naurua.

Jos minä olisin yön ulkona, olisiko hiuksillani aamulla kastepisaroita?
Jos olisin kasvanut lintujen kanssa, laulaisinko kuin ne?

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Olen nielaissut kirsikan kiven


Kun katsoo hitaasti kieroon, esineiden ääriviivat pehmenevät.
Koira näyttää siltä, että sillä olisi paljon kaunista sanottavaa.
Lapsi näyttää minulta pienenä.
Napanuoran venymistä ei yleensä huomaa, sitten se vaan yhtenä päivänä katkeaa.
Olen nielaissut kirsikan kiven, odotan että minusta kasvaa puu. Menen seisomaan sitä varten mäelle
ja katselen nukahtamaisillaan olevaa kaupunkia.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Haluan pian pois


Pellon takana metsä on harmaata seittiä. Ukkonen jylisee.
Sanovat, että töihin paluu lomien jälkeen on pieni kuolema. Ei nyt sentään, muttei se kivaakaan ole.
En totu uuteen rytmiin, haluan valvoa myöhään, nukkua myöhään.
Aamulla sataa, mutta koska olen positiivisella mielellä ajattelen, että kyllä se kohta loppuu. Sade ei lopu, se kiihtyy.
Astun junaan litimärkänä ja saavun Tampereelle vain hiukan kuivuneena. Haluan pian pois. Sataa, laukku painaa, silmäluomet painavat, jaloissa on kolme rakkoa. Ostan UFFista kuivat vaatteet. Kenkiä en osta, vaikka kastuneet sandaalit ovat värjänneet jalat pikimustiksi.
Että hyvin menee mutta menköön.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Juostiin sateessa ja juotiin sangriaa


Mentiin sinne, missä on hassuja paikannimiä.
Pedattiin peti laiturille ja luotiin nahkamme kuin käärmeet.
Mustikkamaitoa, vatruskoita ja kirja joka päivä.
Sitten tulivat sateet ja kestivät koko päivän. Pilvet kuin armeija nousivat idästä.
Saunottiin, juostiin sateessa ja juotiin sangriaa.
Tikkoja oli vain kolme. Kerran voitin tikanheitosssa kylpyläviikonlopun, mutta se johtui siitä, että muut olivat vielä enemmän kännissä kuin minä.
Meni päiviä ettei nähty ketään. Kerran mentiin kylille, ei laitettu meikkiä ei rintsikoita. Uudet kihlat ostettiin.
Kaislikossa kahisi hauki.
Pellon ääni, kun se törmää metsään. Joutsenien kurottuvat kaulat. Johonkin kurottuva kaipuu.
Taivaalla oli Eurooppa, mylvivä biisoni ja Tuhkimon vaunut.