tiistai 29. marraskuuta 2011

Hui...huihuihui

Juttelen itselleni liikenteessä. Tänään sanoin:
- Hui...huihuihui.
- Että tällä tavalla tällä kertaa.
- Meneeköhän tämä mihinkään...ei...eieiei..
- Hups.
- Kyllä tämä tyttö lähtee.
Ja tämän kaiken juttelin ihan vaan itselleni. Kävellessäni.
Jos siis kuulette jonkun sättivän itseään suojatiellä, liikennevaloissa tai ihan missä vaan, se olen minä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Minulta pääsi haiku

Hääpäivän kunniaksi käytiin autopesussa ja suudeltiin siellä. Ikkunan tiivisteet fuskasi.
Oli nyyttärit ja laulua pitkälle yöhön. Viisaus ei todellakaan asu meissä.
Nyt ikkunassa on vesivärimaalaus. Ensimmäinen adventti.
Tekee mieli keittoa.
Minulta pääsi haiku.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Meille muutti perhe Örkki

Minulla oli eilen tapaaminen Engelissä. Paitsi, että minä menin Ekbergiin. Mitäs laittavat niin samanlaiset nimet kahviloille?
Tänään meille muutti perhe Örkki: Vampyyri Örkki, Super Örkki, Tomaatti Örkki, Uinuvainen Örkki, Söpis Örkki, Lilli Örkki, Surku Örkki, Putti Örkki, Kiero Örkki.
Sitten tuli rankkasade, joita ei kuulu tulla enää silloin kun odotetaan lunta.
Leivinpaperilla on maailmankartta ja pöydällä Rubikin kuutio. Minä en sitä osaa ratkaista, hermostun heti, kun pitää ratkaista älypeli.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Siellä on joku ihan toinen tyyppi


Kuura-aamu.
Tiesittekö, että Suomessa on todennaköisempää olla lottovoittaja kuin leipuri?
Meidän ala-asteen opettaja voitti lotossa. Jos minä voittaisin, ostaisin menolipun.
Tänään en tehnyt mitään. Tai kävin kirpparilla ja ostin teepannun. Tyttö löysi unisiepparin.
Olen huilannut ja lukenut Huilia.
Ja tiesittekös, että sika tajuaa peilin? En halua syödä ketään, joka ymmärtää oman peilikuvansa.
Minä en kyllä aamuisin ymmärrä, siellä on joku ihan toinen tyyppi.

Toukan unelma perhosesta

Oli Ravintolapäivä. Soitettiin parvekkeen alla kelloa ja tilattiin leivonnaisia. Ne laskeutuivat taivaasta korissa ja maistuivat hyvältä.
Tarot-kortit kertoivat minulle, että kaikki on hyvin.
Koira vinkui, kun näki oravan.
Toukan unelma perhosesta, sen minä tunnistan.
Sidoin käteeni nahkahihnan, ajattelin että niin en unohda koskaan.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kiitos tunnustuksesta

Sain Tuitulta kauniin tunnustuksen. Kiitos paljon. Pitäisi kertoa kahdeksan asiaa, jota ette vielä tiedä minusta. Hankalaa. Näitä en ehkä ole kertonut:

1. Olen vaihtanut vaatteita pankin kassaholvissa.
2. Olen leikannut ainakin viiden ihmisen hiukset.
3. Olen ollut Miss Suomi -kiertueella tuomarina.
4. Olen juonut työajalla shampanjaa vaahtokylvyssä.
5. Olen kävellyt uimapuvussa täyden ravintolasalin poikki.
6. Olen järjestänyt tatuointi-illan.
7. Olen kiivennyt seinää pitkin.
8. Yhtenä vappuna paikalle tuli palokunta ja poliisi.

Tarttukaa kaikki haasteeseen ja kertokaa jotain yllättävää. Kaikki olette tunnustuksen ansainneet.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Sänky, josta ei halua nousta


Sen tietää, että yö voi kutoa lumipeitteen koska tahansa.
Sitten sitä aamulla kuuntelee hiljaista maailmaa ja arvaa.
On ollut rauhaa, kynttilöitä, leffoja, omenakakkua ja upottava sohvannurkka.
Sänky, josta ei halua nousta.

torstai 10. marraskuuta 2011

En pysty ajattelemaan majavaa pizzassa

Puut harmaantuivat yhdessä yössä.
Yhden talon pihalla on leikkilampaita, toisen peltilehtimiä.
Tuttu teki majavapizzaa. En pysty ajattelemaan majavaa pizzassa.
Kerran jouduin syömään pupukastiketta, teki mieli jänistää.
Junassa mietin, kuinka upeita kuvia huurteisilta pelloilta saisi.
Perillä luen satuja kolmen raavaan miehen kanssa.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kaupunki on lumottu

Kiitokset kuvista miehelle, joka löysi pienet ihmiset.
Mustat kissat valloittavat kaupungin.
Ne hiipivät kaduilla, mouruavat alikulkutunneleissa, venyttelevät aamua tassuista.
Ja kymmensenttiset muuttivat joen rannalle. Ne kantavat syleissään joutsenia ja sukeltavat Aurajoen mutaan snnorkkelin kanssa. Kiipeävät seinillä.
Kuka ne synnytti, kun yhtenä aamuna ne vaan olivat siellä, odottamassa meitä, jotka kuljemme kiireisin silmin.
Sitten sen keksin, kaupunki on lumottu.
Toivottavasti tämä lumous ei pääty milloinkaan.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kynnetyt pellot kuin liskon selkä


Kaupunki on veden alla.
Kävin tehtaassa, siellä oli karkkiautomaatti, josta tuli korvatulppia. Teki mieli syödä ne. Ja muutakin ihmeellistä: yhdelle rullalle mahtui 32 kilometriä paperia.
Kävin arvokkaassa toimistossa: istuin patsaiden keskellä ja kivetyin pikku hiljaa. Bulevardilla puut viskoivat viimeiset lehdet asfalttiin ja seisoivat alasti ihmisten tulla.
Kun istuu junassa ja kuuntelee vierustovereita tarkasti, saa uuden käsityksen: kaikki muut ihmiset mokailee ja säätää, mutta ne jotka istuu junassa, on virheettömiä.

Minä huomasin:
Kynnetyt pellot kuin liskon selkä.
Pensaat kruunuja pellon sänkitukassa.