tiistai 10. huhtikuuta 2012

Opin tekemään sormikkaista pupujussin

Sain lahjan: nipun kirjeitä, jotka kirjoitin ystävälle lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Aika hämmästyttävää tutustua omaan itseen, matkustaa ajassa niin kauas taaksepäin ja muistaa se kaikki. Ja ei muistaa. En muistanut, että olin niin dramaattinen ja määräilevä. Olisinko ystävystynyt itseni kanssa...enpä tiedä.
Muuten oli leppoisaa, rentouttavaa ja ihanaa.
Opin tekemään sormikkaista pupujussin.
Hävisin litsauskilpailun.
Kiersin järven.
Luin Hullun.
Kannoin täysinäistä oksennuspussia kaupungilla.
Istuin oluella sen ystävän kanssa, jonka äiti oli kauan sitten Kääpän kaunein myyjä.
Löysin pääsiäismunan.

35 kommenttia:

  1. Voi, onpa hieno lahja saada tuollaisia vanhoja kirjeitä. Minä ainakin tutkisin, miten nykyään ns. isot asiat olivat tuolloin nupullaan vai olivatko. Se kaukainen minä on siihenastisen historiansa tuote, niin kuin nykyinenkin. En ole varma, tunnistaisinko minäkään itseäni samassa tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei tainnut olla nupullaan mitään. Olin kirjoittanut kirjeet 13- ja 14-vuotiaana. Muistin kyllä niiden kautta elävästi, millaista oli olla nuori. Intohimoista ja turhauttavaa vuorotellen.

      Poista
  2. Meiltä lähti juuri kouluun yksi tosi dramaattinen ja kamalan määräilevä. Monesti minua huolestuttaa, että onko hän oikeasti sellainen ihminen? Vai onhan se ajanjakso, jonka jälkeen kulmat hioutuu, sisin pehmenee, piikit putoilevat pois yksi toisensa jälkeen. Ehkä 30 vuoden päästä huokaisemme helpotuksesta ja hän hämmästelee itseään joka oli. Toi-vot-ta-vast-ti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole! Voin lohduttaa, että kaikki hioutuu. Itsestäni en muista, mutta tyttären kasvu on vähän tuoreemmin mielessä. Ja ihan kiva, jos joku piikki ja särmää jä jäljelle :)

      Poista
    2. Niinhän sen täytyy olla. Kyllä minäkin hämärästi muistan, miten toiset oli aina väärässä ja minua vastaan ilman syytä. Olen minä siitä hieman loiveentunut:). Teini-ikä. Tunteen paloa. Miten se jo nyt on meillä? Toivottavasti selviämme siitä täysipäisinä läpi, molemmat kovapäiset naiset. Äiti ja sen tytär. Piikkejä meissä on molemmissa. En erehdy luulemaan itseäni virheettömäksi. Pidän peukut pystyssä, että emme vallan puhko toisiamme rikki näissä draaman huipuissa. Ja että suvantovaiheissa muistan antaa hyvääkin palautetta.

      Poista
    3. No kyllähän se nyt voi jo olla teillä. Minusta tuntuu, että se vähän jo meilläkin. Kyllä te selviätte siitä, ihan varmasti. Vaikka välillä tuntee kyllä itsensä niin voimattomaksi, typeräksi, inhottavaksi ja ilkeäksi...sinun tyttösi on aivan ihana. Tosi kultainen, viisas ja ystävällinen.

      Poista
  3. Sen pupun nimi on Wuppe-kani, ohje oli Pikkukakkosessa kun veljeni oli pikkukakkosikäinen. Vieläkin pitää tehdä pupuja sormikkaista aina kun on sormikaskelit. :)

    Minäkin sain vanhoja kirjeitä viikonloppuna, mummille kirjoittamiani. En ole vielä osannut lukea, joskus täytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta?! Wuppe-kani, minä osaan tehdä Wupen. Minä en näköjään seurannut Pikku Kakkosta tuolloin.

      Minä olen joskus itkenyt, kun olen lukenut vanhoja kirjeitä, joita olen saanut. Se on tehnyt kipeää, jos kirjeen lähettäjä on jo kuollut. Noita oli hauska lukea.

      Poista
  4. uh huh, varmasti aika hurja sukellus entiseen elämään. tekee tiukkaa jo lukea vanhoja päiväkirjojaankin. säästän ne siihen kun olen kauhean vanha ja ryppyinen ja unohtanut sopivasti kaiken. sitten voin tutustua uudestaan itseeni.

    jos sormikkaista voi tehdä pupujussin, niin mitä voisi tehdä vanhoista tumpuista? norsun tai yksikorvaisen karhun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole vielä uskaltautunut päiväkirjoihin asti. Siellähän sitä repi itsensä ihan auki. Kirjeissä on varmaan joku vaimennin sentään päällä. Mutta lähinnä tuo oli vain hauskaa, elämä oli ilmeisesti ollut aikamoista vuoristorataa.

      Hmm...norsu, ehkä sellaisen. Tai valas?

      Poista
  5. Minäkin valmistaudun säästämällä päiväkirjoja. Ehkä joku ihana säästää kirjeenikin että voin palata muihin aikoihin.
    Kuule, mikä on litsauskilpailu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ajatellut, että joskus otan kaikki vanhat kirjeet ja päiväkirjat mukaani ja linnottaudun johonkin mökille niitä lukemaan koko viikonlopuksi. Se olisi aika pelottavaa ja mielenkiintoista ja ihanaa samaan aikaan.

      Poista
    2. Ai niin, se on siis sellainen pääsiäisperinne Karjasta. Kukin ottaa keitetyn kananmunan käteensä ja sitten vuorotellen kopautetaan munan kärjellä toisen munan kärkeen. Kenen muna säilyy pisimpään ehjänä, voittaa. Kiva pääsiäisperinne :)

      Poista
    3. Hei kiitos tiedosta! Jännää, en ollut koskaan kuullutkaan moisesta, mutta nyt haluan koittaa. Tuollahan noita munia vielä olisi keitettynä kaapissa :)

      Linnottautumisajatus on hyvä. Retki omaan itseen, saataisi hirvittää tosiaan. Toisaalta hurmaavaa, kuten sanoitkin!

      Poista
    4. Litsaaminen oli lapsena pääsiäisessä parasta suklaamunien etsimisen jälkeen ja edelleen se on hauskaa.

      Poista
  6. Kiehtovaa tuollainen aikamatkailu itsensä kanssa - tai omaan itseensä. Varmasti tulee mieleen monenlaisia muistoja, mutta vielä enemmän sellaisia epämääräisiä tunnelmia, kalpeita ihanansuloista aavistuksia jostain eletystä elämästä?

    Mitä te litsasitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kiehtovaa. Ja sekin on totta, että enemmän se toi tosiaan mieleen kalpeita aavistuksia, että noinko se oli...

      Selitin litsauksen tuossa yllä :) Munia siis.

      Poista
  7. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo omien kirjeiden lukeminen. Minä löysin vähän aika sitten vanhan runovihkoni, oli jotenkin haikeaa, mutta oivaltavaa lueskella niitä. tajusin nyt asioita joita silloin en tiennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuollainen aikamatkailu on varmasti oivaltavaa, ymmärtää jotain mitä ei ole itse voinut silloin ymmärtää. Jälkiviisautta. Minua lähinnä huvitti ja kauhistutti oma teini-itseni.

      Poista
  8. Ihmiset kasvavat vielä täysi-ikäisyydenkin jälkeen, onneksi.

    Minä luin muutama kuukausi sitten rakkauskirjeitä, joita kirjoitin miehelleni vuonna 2010. Aika paljon oli muuttunut, mutta ei kuitenkaan mikään. Rakkaus on sama, minä ja hän vähän eri.

    Sormikaspupuja tehtiin ala-asteella. Yritin pari vuotta sitten tehdä sellaisen, mutta en enää osannut. Nyt en omista sormikkaita, muuten kokeilisin heti – ja opettelisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Olisipa kamalaa, jos kaikki tyssäisi siihen, kun täyttää 18. Niin, aika ihanasti kirjoitit, että rakkaus siinä välissä pysyy samana, vaikka kumpikin muuttuu, vuosien varrella paljonkin. Jotenkin se rakkauskin kyllä ehkä syvenee...ehkä sekin vähän muuttuu, mutta ehkä vielä hitaammin. Tai en tiedä, siltä minusta tuntuu.

      Minä en ole ennen osannut tehdä pupua, nyt iloitsen tästä pupukauden alusta.

      Poista
  9. siis kaikki hyvin.
    olen täällä käynyt valokuvakansioita läpi.
    oi että oltiin niin 60-lukua! 70-luvullakin. tuhosin kaikki kömpelöt kansiot. revin teipit pois, kaikki joskus silloin huolella pyöritetyt. laitoin kuvat siististi pinoon ja laatikoihin.samaistuin itseeni. soitin ystävättärelleni, sille, joka muistutti liv ulmania nuorena. muistutin menneestä. naurettiin.
    ihan intona katselen telkkarista uutishuonetta uusintanakin, jotenkin niiiin tuttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 60-luku ei ole tainnut koskaan mennä pois muodista. Mutta että tuhosit kansiot..oioi. Ymmärrän sen kyllä siinä mielessä, että albumit vievät ihan älyttömästi tilaa. Oikein olen tuskaillut niiden kanssa ja piilottanut kaikki kellariin.

      Poista
  10. Huu, tuo kirjeiden tarjoama aikakone tuntuu aika villiltä, en tiedä haluaisinko itse sellaiseen. Mutta mitä on tuo vihreä mönjä? Laittaisinko sitä leivän päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli onneksi aika hulvatonta, koska olin kirjoittanut kirjeet niin nuorena. Muutamaa vuotta myöhemmin kirjoittamia kirjeitäni en ehkä haluaisi edes lukea. Silloin oli niin kovin ahdistavaa...Tuo mönjä tuli kalan päälle, joka meni sitten uuniin. Siinä oli vain voita, persiljaa ja sitruunaa.

      Poista
  11. Minäkin luin muutama vuosi sitten kirjeitä joita minulle oli lähetetty kun oltiin n.11v. Kyllä siinä tuli hyvin mieleen mikälaista silloin oli, muuten ei olisi muistanut.
    Tykkään muuten juuri nyt, kun kaikesta näkee läpi! Olen siitä muutaman kerran miehellekkin maininnut,(kyydissä ollessa kerkeää katsella maisemia). Niin kuin tuossa ensimmäisessä kuvassasi, ei kaunista taloa juuri näy sitten kun tulee lehdet puuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ajattelin tänään juuri samaa, kun kävelin tanssitunnilta kotiin. Että kauniit talot näkyvät nyt niin hyvin, kerroksittain. Montakin taloa toistensa lomasta.

      Poista
  12. Omia päiväkirjoja lukiessa sitä miettii miten naiivi ja ehdoton omissa aatteissaan on ollut. Ja hauras. Nyt sitä on jo vähän enemmän kokemusta ja ymmärrystä, tajuta myös muiden asioita. Katsella asioita monelta kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, mutta se taitaa kuulua nuoruuteen ihan pakollisena juttuna. Olisi kamalaa, jos säilyisi elämänkatsomukeltaan yhtä mustavalkoisena kuin on nuorena ollut.

      Poista
  13. Hui, uskaltaisinkohan palata nuoruuden kirjeisiin? Eikö ollut ihan kummallista lukea niitä?
    Ihana tekemisen lista sinulla, paitsi tuo oksennuspussijuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan :) Oli aika kummallista, en muistanut moniakaan juttuja enää. Oksennuspussi oli aika ikävä, mutta muuuten oli tosi hauskaa. Rentouttava pääsiäinen siellä.

      Poista
  14. Onpas sulla taas ollut tapahtumarikasta!

    Mä olen kerran junassa oksentanut pussiin. Istuin sitten siinä ja mietin, että mitä sen kanssa teen. Hyppäsin seuraavalla asemalla laittamaan pussia roskikseen. Sillä aikaa juna jatkoi matkaansa. Odotin tunnin, että pääsin jatkamaan omaani.

    Mun suosikkikuvissa on villasukkia ja räsymatto. Mitä se kertoo minusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka oikeastaan oli aika rauhallista. Mutta näin paljon vanhoja ystäviä, se oli kivaa.

      Eikä!? Kamala juttu tuo sun oksennuspussitarina. Meillä kävi paremmin, tyttö oksensi bussissa ja kannoin pussin vain perillä sopivaan roskikseen.

      Se kertoo, että arvostat käsitöitä ja vanhoja esineitä, olet iloinen ja reipas (räsymatoista tykkäävän täytyy olla) ja palelet jaloista helposti :)

      Poista
  15. Vau, aika hyvä analyysi! Sanoisin, että jos emme olisi koskaan tavanneet, niin olisin erityisen vaikuttunut siitä, miten oikeaan osuu! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan :) Mä voisin varmaan ruveta tekemään jotain syväanelyysejä.

      Poista