keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Viipuri - talot itkevät


Valo on metsän vihreä salaisuus. Rotta tietää sen. Se kuljettaa mukanaan kuolemaa, mustaa valoa.
Kuvittelin Ludvig Nikolain Monrepos´n puistoon kävelemään, lukemaan runoutta ja istuttamaan kukkia. Kyllä hän itkisi nyt.

Talot itkevät, tiesitkö sen?

Ja niin Jokijumala nousi mudasta ja sanoi: Moni on erehtynyt luulemaan, että voisi omistaa talon, kaupungin, maan tai toisen ihmisen. Moni on unohtanut rakastaa taloaan, kaupunkiaan, maataan ja läheisiään. Siksi minä toisinaan nousen yöstä ja vien ihmiseltä sen kaiken, jotta hän muistaisi.



41 kommenttia:

  1. Ei ihme, että taloja itkettää. Ehkä koko Viipuria.

    Voi kun voisikin olla niin, että ihminen muistaisi rakastaa ennen kuin menettää kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin...sitäkin minäkin toivon, että muistaisin rakastaa.

      Poista
  2. Hurjan koskettavat kuvat ja sanat.
    Mulla on aina ollut sisällä herkkä Karjala-kohta, kaikki ne tarinat jotka ovat unohtuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Karjala sisällä. Se taitaa olla vielä monella niin, kunnes kaikki tarinat unohtuvat ja kukaan ei enää muista. Kyllä niin joskus sitten käy.

      Poista
  3. Upeita kuvia, ja tuo sadekuva on aivan maaginen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Koko päivän aurinko paistoi ja sitten kun tulimme hotellille, alkoi juuri valtava sadekuuro. Ajoitus oli täydellinen, ehdin juuri ikkunaan kuvaamaan.

      Poista
  4. Niin ryhdikkäitä ja eläviä kuvia! Venäjä on kaunis kieli ja hailakan karjalaiset veret vetävät minuakin itään. Liikuttavan ihania kuvia olivat pappa ikkunassa ja sadekuva, kun ropisee jo ylöskin päin. Tuntui enemmän kesältä kuin täällä junamatkan varrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin pidän venäjän kielestä, se on pehmeä ja kaunis. Valitettavasti en itse osaa kuin muutaman sanan. Sinäkin junassa? Minäkin, tosi usein, mutten juuri nyt.

      Poista
  5. Niin, aina välillä itsekukin meistä taitaa saada muistutuksia kaiken katoavaisuudesta. Silloin on elo karua kuin Karjalassa.

    Viides kuva sykäytti tunnelmallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) On hyvä, että muistutellaan. Mulla on aina pakottava tarve kurkkia porttikongeihin.

      Poista
  6. Tuon kaupungin kohdalla miettii aina, miten olisi voinut olla. Lapsilleni eivät enää tarinat siirry suoraan ja minulta puuttuu kosketuspinta ja konkretia. Viipurista ei minun sukuni joutunut lähtemään, mutta sitä yrittivät puolustaa. Kerran olen käynyt, kauan sitten, muistan vain kerjäläiset.Vaikka rappeutuminen ja rikkinäisyys ovat monesti kaunista, tuon kaupungin kohdalla todellakin vain murehduttavat. Ehkä Viipuri on Karjalan kipein kohta ellei sitten Laatokka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuota ajatusta ei voi välttää, kun kävelee Viipurissa. Tosin yksi tuttavani sanoi, että jos Viipuri olisi jäänyt suomalaisille, olisimme purkuintoisina josssain vaiheessa purkaneet kaikki vanhat kauniit talot. Voi jopa olla niin. Ainakin niin on tapahtunut monessa muussa kaupungissa monen talon kohdalla.

      Poista
  7. Mahtava kokonaisuus, muakin alkoi itkettää. Sinä se osaat, tunnelmanluoja olet.

    VastaaPoista
  8. Tämä pisti ajattelemaan. Itse olen monen sukupolven keskisuomalainen eikä siis minkäänlaisa juuria ole Karjalan maaperässä, mutta silti Karjalaan ja karjalaisuuteen liittyvä ajatusmaailma, nostalgia ja haikeus löytävät paikkansa ajatuksista. Viipuri on ollut minulle aina venäläinen kaupunki ja sen kuuluminen Suomeen tuntuu tutulta oikeastaan vain historian kirjoista. On kuitenkin jännittävä ajatella, että entä jos kaikki olisi mennyt toisin 1940-luvulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Minä olen monesti miettinyt, kuinka vaikeaa lähteminen on varmasti ollut. Sitä ei oikein tajua, kun ei ole sitä itse kokenut. Että nyt joku tulisi ja sanoisi, että otapas yksi kassi mukaan ja jätä Turku, koskaan et voi palata takaisin. Olisihan se traagista. Että siinä mielessä ymmärrän kaiken haikeuden ja nostalgian.

      Poista
  9. Mulla ei karjalaisuuteen ole itsellä mitään kosketusta perus satakuntalaisena. Mutta äitini muistelee kun heitä tuli sodan aikaan asumaan naapureihin.

    Omalla rujolla tavallaan siellä on kaunista. Turku olisi vastaavat talot laittanut jo aikoja sitten matalaksi ja korkeaa kivitaloa tilalle. Osaavat ja säilyttävät vanhan - ehkä jo ihan taloudellisistakin syistä.

    Nostalgiaa tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen taipuvainen uskomaan, että suomalaiset olisivat sitten kuitenkin purkaneet ainakin osan taloista.

      Minuun tuollainen vähän rapistunut kauneus kyllä vetoaa. Liian täydellinen ei ole kaunista.

      Poista
  10. Mykistyin taas näistä kuvista. Etenkin tuosta jossa sataa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo oli upea ukkoskuuro! Tämän kesän ensimmäinen.

      Poista
  11. En ole koskaan päässyt vielä häihin, ja venäjällä on kaikki suurempaa, sadekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ikinä ollut häissä? Ihmeellistä, toivottavasti pääset pian.

      Poista
  12. Usein kun olen täällä blogissasi, menevät kylmät väreet lävitseni. Olet uskomattoman lahjakas kirjoittaja ja teidän kuvanne ovat huikeita. Onko sinulla jo kirjoja? Haluan lukea niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi, kiitos paljon. Mies on paljon parempi kuvaaja kuin minä, muttä Viipurissa olin kyllä yksin tai siis toisessa seurassa. Ei minulla ole valitettavasti kirjoja...ehkä joskus, toivotaan :)

      Poista
  13. Olipa ihana yllätys päästä tätä kautta Viipuriin! Minä olen nähnyt Viipurin itkevät talot vain junasta. Niin hyvin sanottu tuo "talot itkevät". Sitäpä juuri.
    Napolissa oli myös paljon itkeviä taloja, kuin myös Lissabonissa.

    Ihanat kuvat. Nyt menen katsomaan muita, mannaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan kivaa, kun blogien kautta pääsee kurkistamaan moniin itselle vieraisiin paikkoihin. Minä olin tosiaan kerran aikaisemmin käynyt Viipurissa, mutta siitä on hirmuisen kauan aikaa. Minä taidan tästä siirtyä nauttimaan Pariisista :)

      Poista
  14. Kuvasi nähtyäni olen hiukan harmissani viime kesän Viipurin reissustani. Olin melomassa Vuoksella ja lopuksi oltiin Viipurissa yö. Olisin halunnut nähdä kaupunkia, mutta väsyneenä reissusta vaan söin ja makasin. Joskus vielä menen uudestaan! Parin viikon päästä menen taas melomaan ja yö vietetään Käkisalmessa. Nyt aion kuvata ja kulkea, jätän unet vaikka kotiin!!! Kuvasi ovat henkeäsalpaavan kauniita, niistä huokuu elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Sinä olit melomassa Vuoksella. Minä olen kuule siitä ihan kateellinen. Olen ihan vaan jonkun verran melonut innkarilla ja aina olen haaveillut tuollaisista pitkistä reissuista Karjalassa, kun olen melonut vain Järvi-Suomessa. Minusta Käkisalmi kuulostaa juuri sopivan nostalgiselsta ja mielenkiintoiselsta. Mutta hei, kuvaa! Mielelläni katsoisin kuvia.

      Poista
  15. Kiva nähdä näitä kuvia vanhempieni entisestä kotikaupungista. Kahden viikon päästä pääsen itsekin sinne pikavisiitille ja odotan jo innolla matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa meitä paljon, joilla on juuria Viipurissa. Ihanaa, että pääset itsekin tuonne. Hyvää matkaa!

      Poista
  16. Upeita kuvia. Tunnelma tukee mielikuvaani Viipurista. Olen karjalaisten vanhempien lapsi ja tunnen itseni karjalaiseksi. Kertaakaan en ole käynyt Venäjän puolella. Jonkinlainen ikävä on, mutta en ole halunnut tähän asti käydä konkreettisesti paikoissa, joiden jättäminen teki vanhempani niin kovin onnettomiksi. Kaupunki on ollut varmasti kaunis ja virkeä kukoistusaikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen ollut tosi utelias rajan takaisia maisemia kohtaan. Tosin tämä oli vasta toinen visiitti Viipurissa, mutta venäläisyys on minusta hirmuisen kiehtovaa ja mielelläni matkustaisin sinne koska vaan. Äitinikin on matkustanut usein Neuvostoliittoon ja Venäjälle, mutta hän olikin aika nuori lähtiessään sieltä, ehkä se auttaa.

      Poista
  17. Ai niin minun vanhempani edesmenneen isäni puolelta ovat karjalasta Kurkijoelta,
    ja Katin kanssa samaa mieltä "Olet uskomattoman lahjakas kirjoittaja ja teidän kuvanne ovat huikeita."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas yksi karjalaissukuinen siis ilmoittautuu :) Onhan meitä...eikös evakkoja ollut noin 400 000.

      Poista
  18. hienoja kuvia! vähänkö tykkäsin sadekuvasta! mä täällä kiukuttelen kun pankkiasiat on niin hankalaksi tehtyjä. meidän talon seinät on ainakin ihan täynnä kuivuneita kyynelnoroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että juuri sinä tykkäisit sadekuvasta! Jotkut talot hikoilee ja toiset itkee. Tai ehkä se on sitä samaa :)

      Poista
  19. Voi tätä tekstiä, voi näitä kuvia! Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Viipuri sai ajatukset laukkaamaan ja sydämen sykkimään.

      Poista
  20. En ole koskaan ajatellut haluavani käydä Viipurissa, mutta nyt ajattelen. Upeita tunnelmia näissä kuvissasi ja teksteissäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taidan siis olla Viipurin matkailutomiston lähetteliläs :) Kyllähän siellä kannattaa käydä, ehdottomasti.

      Poista
  21. Voi itku! Minä olisin rakastanut Viipuria...Nytkin kun näen tuon mukulakivikadun ja sitten keltaisen talon ja muistan Monrepos'n...

    VastaaPoista