keskiviikko 8. elokuuta 2012

Varo, ylhäällä työskennellään

Kuvat Paltaniemen kuvakirkosta. Laajat otokset miehen, kiitos.

Hihittelen kyltille Varo, ylhäällä työskennellään. Mitä ne siellä pilven päällä mahtavatkaan touhuta?
Hihittelen vauvalle, joka naureskelee tyytyväisenä jokaisen pieraisun jälkeen.
Hihittelen porkkana-pähkinäpihville, joka maistuu.
Hihittelen kivalle paketille, joka lähti lentämään.
Hihittelen sille, että luulin koko päivän unohtaneeni avaimet kotiin ja seison puoli tuntia oven takana odottamassa, että kolkuttavalle avataan. Turhaan, sillä avain oli laukussa. Mutta laukku on uusi ja kaikki lokerot vielä niin salaisia.
Hihih. Millekäs te tänään hihittelitte?

Ps. Tuo Paltaniemen kuvakirkko oli huikaisevan kaunis paikka. Poiketkaa, jos eksytte niille main.

46 kommenttia:

  1. En tänään, mutta eilen hihittelin kahdelle: tytölle, joka oli käynyt jäätelöostoksilla ja jättänyt pyörillä kulkevan hevosen odottamaan pihalle sekä lapselle, joka ajoi nurmikkoa leikkileikkurillaan isänsä saappaanjäljissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Lapset on jotenkin niin mainioita. Meidän lapsi on parhaillaan mummolassa ja tuntuu, ettei täällä ole yhtään niin paljon naurua :)

      Poista
  2. Onpa tosiaan kaunis tuo kirkko. Minua ei tänään liiemmin hihityttänyt, sillä hoidin ystävien lapsia. Ystävien koti otti ja lähti kohti maan toista osaa. Nyt ovat jossakin sillä välillä. Onneksi ikävä ei tullut ihan päälle, sillä lomamme lopuksi menemme heille kylään. Siis ihan pian.

    Se on kiva, kun voi kuvitella sinut hihittämässä. Siitäkin jo saattaa tulla hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella kaunis. Maalaukset olivat jotenkin eläväisiä ja lämminhenkisiä.

      Sinä olet siis taas joutunut kohtaamaan yhden eron...surullista. Onneksi pääsette heti kyläilemään.

      Poista
  3. Minä hihittelin hyvälle ololle.

    VastaaPoista
  4. Meilläpäin on satanut viikon aikana kahden kuun sateet, eikä olisi syytä hihitellä. Kotitiemme yli virtaa tulva vieden sitä mennessään, mutta eihän meillä häthää. Toista se on suurissa katastrofeissa.
    Tuonne Paltamon kuvakirkkoon minulla on hihityttävä muisto. Siskollani oli siellä kymmen vuotta sitten aikamoisessa pakkassäässä iltahäät.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain muualla on tosiaan satanut paljon, ei täällä niinkään. Usein kylläkin, muttei niin paljon kerralla. Oi, sinulla onkin tuosta kirkosta sitten eksoottiset muistot. Ehkä siellä oli aika kylmä pakkasella?

      Poista
    2. Muistan ettei kirkon sisällä tuntunut kylmältä.
      Pidin kyllä vauvaa isossa viltissä.

      Poista
    3. No hyvä, ajattelin, että tuolla voisi olla talvisin kylmä.

      Poista
  5. Vau onpa todella hieno kirkko! Kohta laitan omaan blogiini kuvia eräästä toisesta kauniista kirkosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, pitääpä mennä pistäytymään sinun blogiisi ja katsomaan, missä kirkossa sinä olet käynyt. Minä yleensä aina piipahdan kirkkoon, moskeijaan, synagoogaan...kaikki ne kiehtovat.

      Poista
  6. Olisin niin tahtonut kertoa mille hihittelin, mutta olen ollut vallan tosikko. En keksi mitään.
    Mutta noin muuten olen hyvä hihittelemään itsekseni, en kyllä juurikaan ilkeyttäni kuitenkaan.

    Jaa, nyt muistan; hihittelin yhdelle kivalle jutulle, joka tuo mut Turkuun tässä kuussa, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin olen välillä tosikko. Mutta yleensä kyllä hihittelen itselleni tai muille.

      Haa, tulossa tänne. Ihan mahtavaa :)

      Poista
  7. Yhdelle hupsulle mammalle hihitimme toisen ja kolmannen tyttären kanssa äsken lenkillä ollessamme(kohde taisin olla minä ,jolla oli eripari sauvat matkassaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on usein eriparisukat, ehkä menee samaan kastiin. Miten sitä onkin usein niin hajamielinen?

      Poista
  8. Minun ortodoksinen kotikirkkoni on myös täynnä kuvia, kattoa myöten, ja aina kun siellä käyn, vakuutun: ylhäällä työskennellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo lause on niin monimerkityksinen, että aina naurattaa, kun näen tuon kyltin. Ortodoksikirkoissa on ihan omanlaisensa mystinen tunnelma, ainakin minusta.

      Poista
  9. Onpa tosiaan vaikuttavan kaunis kirkko. Tuo voimakas keltainen, punainen ja turkoosi on niin harvoin nähtyjä värjeä suomalaisissa kirkoissa. Hmmm, mitähän siellä yläkerrassa puuhaillaan?

    Hihittelin tänään lapselle, joka siivosi huonettaan ja lauloi samalla hartaasti Suvivirttä! Hihittelin, kun askartelin koruja ja sain tekstiilinkovetusainetta myös housujen haaroihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt saan haarat kovettui...huono juttu! Mutta siivous Suvivirren voimin, siinä on tyyliä.

      Minustakin nuo värit ja kuvat muutenkin olivat jotenkin ihan poikkeuksellisia tässä suomalaisessa kirkkotaiteessa. Hyvin herkkää ja kaunista.

      Poista
  10. Onpa huikean näköinen kirkko!

    Ihanaa, että olet saanut hihitellä, multa ei tänään irronnut kuin vasta illalla, kun kissa heräsi ja villiintyi täysin. Kurjake päivä, pah. Ehkä huomenna sitten hihittelen, toivottavasti. Niin, ja hiljaa hymyilin kyllä, kun luin Siskoni Leijumieltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo oli hyvin kaunis kirkko. Mikä onni, että satuin sinne naapuriin.

      Toivottavasti olet tänään saanut hihitellä eilisenkin edestä, Siskoni Leijumieli :)

      Poista
  11. paketti, ihan hihistyttävää! voi, olet sä kyllä vähän ressukka, kun avaimesi mukamas hukkaat :) onpa kyllä kaunis kirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sinua hihityttää. Minua nauratti ihan oikeasti, kun löysin avaimen illalla laukusta, jossa sen siis ei pitänyt olla. Ja olin sentään seissyt puoli tuntia kotioven takana odottamassa miestä :)

      Poista
  12. Olen törmännyt hämmentävän usein tänä kesänä suositteluun käydä tuolla Paltaniemen kirkossa. Tai siis ei hämmentävän usein sikäli, että sinnehän juuri pitäisikin mennä, mutta hämmentää, että yhtäkkiä se pulpahtaa niin monesta paikasta esille.

    PS Tosikon hihitys on muuten ihan mahtava juttu. :) Minä hihitin kumiselle possulelulle murisevalle mäyräkoiralaiheliinille, vähän ketun oloiselle tapaukselle nimeltään Harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta? Minä en ollut aiemmin kuullut koko paikasta mitään, mutta satuin töihin tuonne ihan naapuriin ja paikallinen ihminen suositteli kirkkoa. Onneksi tuli käytyä, sillä olihan se hyvin kaunis.

      Joo, tosikon hihitys se vasta hihityttävä juttu onkin. Lapset ja eläimet...ne näyttävät aiheuttavan eniten hihityksiä kaikissa.

      Poista
  13. Huh, huh miten kaunis kirkko!!!
    Ihmeellinen valkeus.

    Kovasti tahtoisin hihitellä, mutta ilkeä korvatulehdus molemmissa korvissa tukki hihityskanavani totaalisesti, tuntuu, etten kuule mitää, muuta kuin mielen huminaa.
    Mutta luotan, että vielä ne hihitykset saapuivat valtavina aaltoina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunis, kannattaa pistäytyä!

      Voi hirmu tuota korvatulehdusta. Minulla on vain kerran aikuisena ollut korvatulehdus ja se oli tosi kurjaa. Ei tosiaan kuullutkaan mitään. Toivottavasti korvat eivät ole kovin kipeät. Pikaista paranemista sinne!

      Poista
  14. Tää on yksi sun parhaista extralyhyt sanasommitteluistasi! Sai hihitystä aikaan pelkästä mielihyvästä.

    Vahvistan puheesi Paltaniemen kirkosta. Meillä asuu tuttavaperhe kesäisin Paltaniemellä. He johdattelivat meidät kirkkopolulle. Siellä oli silloin kuvat yhtä kauniita, mutta haalistuneempia. Mutta "ylhäällä työskennellään" on saanut ihmeitä aikaan.

    Eino Leinon syntymäkoti on sillä seudulla myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä olen vähän sellainen lyhyestä virsi kaunis -tyyppinen ihminen.
      Arvaa mitä? Seuraavaksi on tiedossa kuvia Eino Leinon syntymäkodista. Piipahdin pikaisesti sielläkin. Ei valitettavasti ollut aikaa jäädä aistimaan tunnelmaa, mutta kahvit ja pullat sentään hörppäsin.

      Poista
  15. Erikoisen kaunis valo tuolla kirkossa. Pitää poiketa joskus. Eilen ei hihityttänyt yhtään, mutta nämä kaikki kohdat saisivat tänään minutkin hyvälle tuulelle. Vähän jo aamulla hihitytti reipas posteljooni-tyttö, joka toi ovelleni leimasimia ja teippiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, todella kaunis. Kivaa saada heti aamusta teippiä ja leimasimia :) Leimasimet ovat eri kivoja...tosin olen sellaisia ostanut vain Tiimarista, mutta kumminskii.

      Poista
  16. On muuten hiano kirkko! Pistetään vierailulistalle, sillä minähän olen armoton kirkko- ja hautausmaafriikki, vaikken uskonnollinen olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin bongaan aina kaikki kirkot ja hautausmaat. Niissä on niin paljon tunnelmaa ja tarinoita.

      Poista
  17. Täällä hihittelen hyvää mieltäni, eilen varsinkin.

    Mielenkiintoinen ja erilainen kirkko! Aika rohkeakin tänne Suomeen. Hienoa, että tuollaisiakin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :)

      Minustakin tuo oli yllättävä kirkko. Kun astui ulko-ovesta, hämmästyi, että vau, tällaista!

      Poista
  18. Minä hihittelin testosteronia uhkuvalle kukolle, joka näyttää sulkasadon seurauksena lähinnä koomiselta. Polleana jakoi makaroneja rouvilleen ja komenteli potpot-äänin syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi reppana! Mutta kovin antelias herrasmies sitten kuitenkin. Se potpot-ääni on jotenkin niin huvittava.

      Poista
  19. oho miten upeat kattomaalaukset, enpä ole tiennyt moisesta. me kyllä aina poiketaankin kirkkoon, missä ikinä liikummekaan. vaikken kirkkoon ole koskaan kuulunutkaan, haluan aina mennä kirkkoa katsomaan. aika hauskaa sinänsä.

    mä olen hihitellyt tälle omalle vauvalle, se on välillä aika hauska paketti. ja väsymykseenikin olen hihitellyt, ihan ilman mitään sen kummempaa syytä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huikeat hienot, totta! Minä olen samanlainen, aina kirkoissa ja hautausmailla...

      Vauvat on kyllä parhaita paketteja ikinä. Ja väsyneenä sitä vasta hihityttääkin, tosin vauvaväsymys voi joskus olla vähemmän hihityttävää.

      Poista
  20. Upean näköinen kirkko. Värimaailma jotenkin hurjan raikas kirkoksi, kiitos keltaisen.
    Eilen hihittelin aamulla. Pienin ipana-pipanani pyysi saada hänkin laittaa dödöäni kainaloon "pitää äiti laittaa ettei tule hyttysiä kainaloon" :-D
    Lienee parasta ostaa jotain toista tuoksua seuraavalla kerralla ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyttysiä :) Aika hyvä. Pani minutkin miettimään, että millainen tuoksu sulla on mahtanutkaan olla kainalossa. No, ehkä se piti sekä hien että hyttyset loitolla.

      Poista
  21. neljäskymmenesensimmäinen, jos oikein laskin, siis minä, täällä.
    kiitos viestistä, tällä kertaa tuntui siltä, että kohtuuttomuus (vaikka sitten määrässä) on oikein. siis niissä unikoissa.
    kauniit kirkot ja helpottavat pierut on kaikki tyyni hyviä asioita ja hihittelynkin väärtti. sanoi mummo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olenkin aina ollut huono matikassa :) Kohtuuttomuus on ehdottomasti välillä paikallaan.
      Minusta kauniit kirkot ja helpottavat pierut sopii jotenkin kierolla tavalla hyvin yhteen.

      Poista
  22. Taisin tänään hihitellä miehelleni - en ole varma, koska hihittelen hänelle harva se päivä. Hän hihityttää minua ihan tarkoituksella. Hihittelin myös tekstisi vauvalle, mutta näille kuville en. Niitä katselin silmät pyöreänä ja ajattelin; huh. Onpas hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet on niin huvittavia. Tuo kirkko oli kyllä yksi upeimmista Suomessa näkemistäni ja olen sentään aika monta kirkkoa käynyt.

      Poista