perjantai 21. syyskuuta 2012

Minulla on mesimaha

Pupu peukutti alikulkutunnelissa.
Luin tänään, että mehiläisen pitää käydä seitsemässä miljoonassa kukassa, jotta se saa tehtyä kilon hunajaa. Kamala homma. Mutta minulla ja mehiläisillä on mesimaha. Sinne laitan juuri suklaata.
Tänään jäädytimme kuohuviininin ja nauroimme kanille, jolla on irokeesi.
Nyt leivon urakalla ja huomenna vien piirakat kahden sadan kilometrin päähän. Siellä on kemut.
Mukavaa viikonloppua!

Ps. Piirakat onnistuivat, sillä tyttö sanoi että ne vievät kielen ja mielen!

30 kommenttia:

  1. Asuuko se irokeesikani teillä???

    Minä yritän päästä mesimahastani, jonne on tungettu elämäni aikana vähintään seitsemän miljoonan kukan medet. Juoksen siis pitkin alamäkiä ja kävelen ylämäet. Kohtuus nyt se on sentään juoksemisessakin. Odotan sitä kuuluisaa urheilun jälkeistä autuasta olotilaa. Luulen tosin, että se on vain paljon puhetta tyhjästä. Minun urheilun jälkeinen olotilani kertoo; että olipas raskas homma, pitäiskös syödä loput Fazerin pähkinäsuklaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään, mutta kania odotellessa :) Sellainen on tulossa!

      Minun mesimahani vain kasvaa ja kasvaa. Olen ollut kovin laiska sen kurittamisessa tänä vuonna. Kyllä minä joskus saan liikunnasta aikamoisia endorfiineja, mutta liikunnan pitää silloin olla just sitä mistä tykkää.

      Poista
  2. Onneksi löysin blogisi vasta nyt. Luen sitä aina kun vaan voin, siitä tulee niin hyvä olo. Turvallinen ja lämmin. Onneksi olet ollut erittäin ahkera. Luettevaa riittää pitkäksi aikaa ja katseltavaa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva että löysit tiesi tänne pikkuiseen blogiini. Ja kiitos tosi kauniista ja kannustavista sanoista. Minusta tuntuu, etten useinkaan ole ahkera, en edes täällä, mutta onneksi muut ovat eri mieltä :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kynnetyt pellot on kuin liskon selkä, luki viime vuoden teksissä. Minusta tuntuu, että koko maailma muuttuu erilaiseksi silmissäni tätä lukiessani, se muuttuu paremmaksi.

    Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun sinä olet ihana. Kiitos paljon. Ehkä minä yritänkin tehdä niin, nähdä maailmassa sen hyvän ja kirjoittaa sen... Joskus näen myös pahan, mutta enimmäkseen yritän nähdä kaikkea kivaa, hassua ja erikoista.

      Poista
  4. Hauskoja juhlia!

    Ja onnea uuden perheenjäsenen noutoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kyllä vähän jännittää. Kohta meitä on jo kuusi :)

      Poista
  5. Mesimaha! Mieleeni tuli karhu(nainen), mikä johtuu siitä, että luen kirjaa jossa on mustakarhuja. :)

    Ihana tuo ensimmäinen kuva. Mietin kauan, että heijastuvatko pyykit ikkunasta vai ovatko ne talossa sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehiläisillä tosiaan on sellainen, minusta se on ihana sana.

      En edes muista, koska otin ylimmän kuvan. Sisälle ne pyykit olivat, mutta minuakin kuva hämmensi.

      Poista
  6. Piirakat -nam-toivon sinulle oikein hauskaa viikonvaihdetta♥

    VastaaPoista
  7. Siirsin juuri hunajaa kaupan rasiasta omaan hunajapurnukkaan :), muuten maha on ollut hieman myllertäväinen. Olen syönyt tänään mustikkahyydyke jälkiruokaa ja dallaspullaa! Pupuja on liikkeellä, yksi kyyhötti keskellä liikenneympyrää (odotti ehkä ruuhkan hälvenemistä, että uskalsi lähteä pois).
    Onko tuo ensimmäinen kuva jostain kahvilasta? Mielenkiintoinen 'verho'ratkaisu =) Mukavia juhlia, minä menen myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen herkutellut. Juu, pupuja tosiaan on liikenteessä. Tämä pupu tosin oli sellainen kaksimetrinen piirretty vesseli. Ihan hassua, mutta en muista ollenkaan mistä tuo ensimmäinen kuva on! On se täältä Turusta, mutta olen ihan kokonaan unohtanut, mistä olen sen ottanut. Aika surkeaa. Ehkä joku voi auttaa? Mukavia juhlia sinullekin!

      Poista
  8. Minäkin nautin hunajaa, ainakin aina teessäni.
    Piirakat, makeat ja suolaiset ovat niin maistuvaisia.
    tein äsken ihanaa, maukasta kanttarellikeittoa...sen kanssa maistuis suulaiset piiraat..
    ihanaa viikonloppua sulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teessä hunaja onkin herkkua. Pitäisi käyttää varmaan enemmänkin hunajaa leivonnassa ja ruuan valmistuksessa.
      Kanttarellikeitto, nam!
      Samoin sinne, ihanaista viikonloppua!

      Poista
  9. Ihanaa piirakantäytteistä viikonloppua Teille sateesta huolimatta.
    Sateenhan voi häivyttää hyvillä ystävillä, kirjalla, teellä, niin monella asialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin voi, ja niin ajattelin juuri tehdä. Kirjaa tuskin ehdin lukea, mutta muuten on varmasti mukavaa. Sinne kanssa, leppoisaa oloa!

      Poista
  10. Ihan herkkukuvat, jotenkin tosi namit! Suklaa ja piirakka kelpais myös, kuohuviini on tänään kyllä listalla...pikkuista juhlaa täälläkin :) Letkeää viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, sitä samaa! Hyvä, että sinäkin saat kuohuviiniä. Se ei tee koskaan pahaa (tai no, voihan se joskus tehdä).

      Poista
  11. Kielen ja mielen vieviä piirakoita olisi hauska maistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua nauratti tuo, että vievät mielenkin. Oikeastaan vähän pelottavaa :)

      Poista
  12. Onpas pyykit kauniin kuvauksellisia, kun ovat noin symmetrisesti vanhassa talossa!

    Hauskoja kemuja! Sun leivonnaiset on aina hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat. Meidän pyykit eivät ole ollenkaan noin kauniit.

      Kiitos, kiitos! Leipomukset onnistui kyllä :) Ja kemutkin!

      Poista
  13. Tykkään niin tuosta tokan kuvan rakennuksesta, itsekin sitä kuvasin.
    Me tehtiin eilen-tai tyttö teki-skonsseja, jotka lätsähti. Hyviä ne oli silti ja tyttö söi niitä kauhean kasan ja valitti vielä kun loppuivat kesken. Taisivat vielä hänekin mielensä ja kielensä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen joskus ollut töissä tuon rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Mutta mun huoneen ikkuna oli pihalle päin.
      Ei se ulkonäkö vaan se maku :)

      Poista
  14. Toivottavasti oli mukavat kemut! Minäkin yritän leipoa tänään, en kyllä yleensä leivo. Mutta en keksi mihinkä muuallekaan työntäisin nuo ämpärilliset omenasosetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! Minä tykkään leipoa, se on jotenkin hirmuisen rauhoittavaa. Ymmärrän tuon omenaongelman, mulla oli vielä kolme vuotta sitten sama probleemi.

      Poista
  15. ihanaa että vie kielen ja mielen ja että on mesimaha minne laittaa suklaata! minullakin on. en oo ikinä ennen kiskonut tämmösiä määriä suklaata ja pullaa ja omenapiirakkaa kuin viime aikoina, mutta jonnekin (ts. mesimahaan..) ne vaan kevyesti uppoavat. eilen leivottiin omenapiirakka, tänään nuoleskeltiin vuoan pohjalta enää murusia..

    kivat verhot muuten ekan kuvan ikkunoissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatellaan mesimahaa siis :) Meillä ei koskaan leipomukset kestä kuin sen yhden illan. Hups vaan ja pelti on tyhjä. Täällä asuu monta mesimahaa, pienemmät saavat sitten rippeet :)

      Poista