keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Isoa kidustaan aukova luupää


On mietitty koppakuoriaisia. Niillä on hellyttäviä nimiä vai mitä sanoisitte näistä: vähämyyräkiitäjäinen, härmejäärä, aarnivilistäjä ja kaskikeiju.

Olipa kerran kaakonmantukuntikas.
Se oli vähän kantikas ja siksi suruinen.
Sitten se tapasi hiesusilosonkiaisen
aikamoisen kontiaisen.
Ja ne rakastuivat tulisesti.
Nyt molemmat ovat kuolemassa sukupuuttoon - epäreilua.

Tyttö kysyy: Miksi elämä on niin raakaa? Miksei se ikinä kypsy?
Tehtiin kortti, jossa oli hauska lause: "isoa kidustaan aukova luupää murjottaa".
Taittelin kaksi tuntia origameja ja sormia pakottaa.
Vessan lattia oli äsken puhdas. Nyt siellä on parta.


27 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä, onko tuon nimisiä koppiksia todella olemassa? Ompa hauskaa :) Ne kuulostaa siltä, että ne ois jostain sadusta! Kukakohan päässyt lie keksimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On,taitavat olla kaikki uhanalaisia. Minäkin mietin sitä, että kenenköhän työ on ollut keksiä niille nimet? Selvästi mielikuvitusrikas ihminen.

      Poista
  2. Koppakuoriaisilla toden totta on jänniä nimiä. Mikähän kaikkien nimien historia mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita on mulla täällä pitkä lista ja olen niille kikatellut ihan kippurassa. Ja ihaillut nimien keksijän mielikuvitusta, aika huimaa.

      Poista
  3. Minä en osaa tehdä origameja, kärsivällisyys ei riitä. Hienoja ne kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ollut koskaan ennen tehnyt origamia ja sormet tuli kyllä vähän kipeiksi. Mutta yllättävän hienon tähden saimme aikaiseksi.

      Poista
  4. Jotenkin on vaikea yhdistää kaskikeijua ja koppakuoriaista. Minusta koppiksissa ei ole mitään keijumaista. Vähän niin kuin se liian paksu perhoseksi. Sitä olettaa, että asiat, koppakuoriaiset ja perhoset asettuu oman ajatusmaailman mukaan. Reipas ja ennakkoluuloton ilahtuu, kun niin ei olekaan. Mielensä pahoittajaa puolestaan harmittaa. Nyt mietin, että kumpaakohan minussa on enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan tosi kaunis ja siro koppakuoriainen. Niin, kai sitä noin yleistäen ajatellaan, että koppikset on vähän iljettäviä ja perhoset kauniita. Mutta minä olen kyllä koppisten ystävä. Ne ovat hurjan kauniita. Se kuoren kiilto ja kaikki värit....

      Poista
  5. minusta koppikset ovat inhottavia. Lapsuudessa niitä oli aina mökillä jos jonkinkokoisia, sahan läheisyys sai sen aikaan. Vieläkään en niitä voi sietää - ainakaan niitä isoja jotka pitävät tuoreesta puusta. Olen kait turhan örkkimörkkikammoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ilmoittautuu koppisten ystävä ja ihailija. MInusta ne ovat upeita. Enkä oikein osaa pitää niitä iljettävinä, kunhan pysyvät ulkona. Sisätiloissa kaikki eläimet ovat jotenkin arvelluttavia. Ja varsinkin keittiössä.

      Poista
  6. Täytimme töissä oppilaitteni kanssa sammaleella verkkoeläimet. Uskomaton kirjo niitä vilistäjiä ja mönkijöitä kömpi esille. Siinä onkin ollut jollakin "Lönnrotilla" suomentaessa keksimistä:)
    Kannattaa kuunnella tämä: http://areena.yle.fi/radio/1705267

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meripihkaa. Tosi kiinnostava aihe. En valitettavasti voi kuunnella sitä nyt heti, kun olen junassa ja kuulokkeet taisi jäädä kotiin. Mutta kuuntelen varmasti, kaikki tuollainen on kovin kiehtovaa. Minä en ikinä keksisi noin hienoja nimiä kuin joku on tehnyt.

      Poista
  7. naurattaa tuo parta lattialla, kun meillä mies trimmailee partaansa vessassa ja sitten on lavuaari aina täynnä partaa. Joskus siitä täytyy ihan motkottaa kun sitä tapahtuu niin usein :)

    Muistan kun lapsuudessa kaverini talon ulkonurkalla oli vesiastia, jossa uiskenteli mustia koppakuoriaisia, olivat jotain vesilajiketta kai, mutta niitä seurattiin aina kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se parta oli tällä kertaa lattialla :) Ja sitä oli aika paljon...

      Musta tuntuu, että pienten eläinten seuraaminen on jotenkin hypnoottista. Vaikkapa nyt muurahaiskeon tuijottaminen, sehän on tosi rauhoittavaa.

      Poista
  8. Pelasit kolmiulotteisuuteni vinksalleen kuvilla, hienoja, vähän kuin peilitalossa. Onpa hassua, että koppakuoriasten nimiä ei ole koskaan kuullutkaan. Sen sijaan päässä vaikka mitä muuta turhaa. Koppakuoriaiset kartalle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on kiva vääristellä totuutta. Peilitalo on mun suosikki, on niin hauskaa katsoa, miltä näyttää vaikkapa ihan littanana. Minä olen joskus kuullut sellaisen väitteen, että maapallon muurahaiset (mun mielestä se oli muurahaiset ja vaikka olisi ollut hyönteiset, tämä on silti hämmästyttävä juttu) painaisivat enemmän kuin kaikki ihmiset yhteensä...? Minä en voi tuota mitenkään uskoa, voisiko olla noin.

      Poista
  9. Sorry Helena, tämä tulee nyt näin:

    "Olen ostanut lemmikkieläinkaupasta suklaatorakoita ruoaksi hämähäkilleni, mutta ne olivat niin söpojä, ettei niitä voinut hämpylle syöttää. Maailma on täynnä kauneutta, kunhan oikein jaksaa kurkistaa. ;-)"

    Tämä kommentti ei siis suostunut tulemaan julki, joten laitan sen näin. Bloggeri oikuttelee siis. Voiko suklaatorakka olla söpö? Siiis torakka? Nyt minä myönnän olevani ennakkoluuloinen. Mutta ehkä moni asia voi olla kaunis, kun pysähtyy katsomaan sitä vain eläimenä/esineenä/kasvina ilman mitään ennakkokäsityksiä.

    VastaaPoista
  10. hurjan hienoja nimiä, kuka lieneekin ollut niitä keksimässä.
    Kun olin lapsi, me kerättiin äidin kanssa vihkoon kummallisen kuuloisia eläinten nimiä. katsottiin luontoelokuvia vihko kourassa ja kirjoitettiin aina ylös kun tuli joku äpöpäntiäinen tai kolokuiskaaja. tai mitä näitä nyt saattais olla olemassa..

    mun piti tehdä origamimobile. sain taiteltua kokonaista 2 lintua ja se jäi siihen.. siis toistaiseksi, ehkä siitä vielä tulee jotain..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ihan ykköshienoja. Teillä on ollut hauskaa sun äidin kanssa. Mäkin haluan tavata äpöpöntiäisen, sen täytyy olla lutunen tyyppi.

      Tuo oli aika helppo origami. Ehkä laitan siitä joskus kuvan tänne. Pitäisi vielä ripustaa se ikkunaan joulutähdeksi.

      Poista
  11. Jännät leijuvat kukat yläkuvassa.
    Täällä luonasi on aina niin ajatuksiaherätteleviä sanoja ja tarinoita. Nyt jäin miettimään tuota raakaa/kypsää elämää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaan aina lehdistä kauniita kuvia ja sitten vuosien vuosien päästä löydän ne ja ihmettelen, että ai tällaistakin.

      Lasten suusta tulee niin paljon hyviä juttuja. Liian harvoin tulee kirjoitettua niitä ylös.

      Poista
  12. Onpas ötököillä hauskoja nimiä! Ne on myös usein hauskannäköisiä - olen käyttänyt niitä korttien aiheenakin.

    Origameihin en ole uskaltanut tarttua, vaikka kaikkea muuta värkkäänkin. Pelkään, etten hahmota, miten taitokset tehdään. Ehkä rohkaistun joskus.

    Kypsä elämä kuulosta paljon paremmalta kuin raaka!

    Onpa kerrasaan söpöläinen tuo teidän pupunen! Melkein voisin harkita meille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, niistä tuleekin varmaan hienoja kortteja.

      Onko origamit niin pahoja? Mulla ne jotenkin tuntui sopivan, mutta sormet tuli kyllä kipeeksi siitä taittelusta. Ja meillä oli hyvä ohjaaja.

      Tän pupun saa täältä mielellään hoitoon, jos haluaa!

      Poista
  13. Olen tyytyväinen kun mieheni movember päätyi juurikin lattian kautta rikkalapioon.
    Tuosta hiesusilosonkiaisesta tuli minulle varsinainen lukutesti, meinasi tulla hiessusia ja salonkiaisia.
    Kasvikunnasta suosikkejani ovat järvisätkin ja tanakka akankaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ollut movember, vaan kokoparta, mutta minäkin olin ihan tyytyväinen, en tosin siihen että se parta tiputettiin lattialle :)

      Tanakka akankaali :) Mä voisin olla sellainen.

      Poista
  14. Mä oon aina ollut jotenkin hulluna koppiaisiin! :D ne on jotenkin niin sympaattisia ja herttaisia mönkijäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään koppiaisista. Ne on jotenkin vaarattoman oloisia, vakaita ja vakavia.

      Poista