Lumotut eläimet tanssivat

Kesäyössä soi taikahuilu. Lumotut eläimet tanssivat tähtisateessa ja Kyrönsalmen aalloissa. Elävältä haudattu linnanneito ei laulua enää kuule. Mutta Aino Ackté ehkä kuulee.
Siellä olin ja kuuntelin tarinoita sielunkelloista, jotka soivat kun vainajaa soudettiin kirkkoon.
Mietin Joel Lehtosta, joka hirttäytyi kotonaan maalatun tähtitaivaan alle.
Tapasin monta ystävää, kaukaa tulleita ja kaukana asuvia. Oli puhetta myöhään yöhöön ja hyvää hiljaisuutta.

Kaksi karhua tanssii ja rakkausrunohaaste

Unessa sain lahjaksi taulun, jossa kaksi karhua tanssii metsässä.

Työmies teippasi mummon ikkunan taakse.

Lapsi lukee teosta: Gerbiilit ja harvinaiset hyppymyyrät. Hän lävisti lohikäärmeen siivet ja söi puoli purkkia Nutellaa.

Puhuin sinne, missä kaikki on päinvastoin. Nyt talvi ja lounasaika. 

Ja vähän sanoja rakkaudesta:

Olen unohtanut vastata Katjan haasteeseen itselle tärkeästä rakkausrunosta. Tämä Sirkka Turkan runo on minulle erityinen. Löysin sen, kun olin juuri löytänyt elämäni rakkauden. Luin runoa kansanopiston kirjastossa, kun sade rummutti kattoon. Kun tänään luin runon, ajattelin erästä toista rakasta ihmistä.

Tule takaisin pikku Sheba.

Minä ajattelen sinua aina.

Minun silmäni tuijottavat eteensä,

    kasvoni tummuvat, ilta on tummunut yöksi.

Olet lehtikuusi puiston puiden keskellä,

      sinun levollinen ryhtisi

    kantaa näkymätöntä valoa.

Niinkuin minun sydämeni näkymätöntä murhetta.

    On yö, kuun varjo koskettaa maata,

      puut peittyvät hopeaan

    ja minä kirjoitan tätä vankina

      sydämeni vankilassa.

    Sinun vinot korvasi

      ovat villieläimen korvat,

    ne kuulevat kyllä.

Sheba, minun sydämeni kutsuu

      joka löynnillä väsymättä:

    tule takaisin pikku Sheba.

Sirkka Turkka, kokoelmassa Tule takaisin, pikku Sheba (1986)

Morsiushuntuja sinisellä taivaalla

Mieskin kuvasi, kiitos.

On tuijoteltu pilviä, morsiushuntuja sinisellä taivaalla.

Paistettu lettuja melkein joka päivä ja luettu kirjoja vaakatasossa. Ei jakseta lähteä mihinkään.

Mies sen keksi, ramppikuume on sukua lavantaudille.

Lapsi toivoo, että muutetaan maalle. Hän alkaa kirjoittaa lohikäärmeiden hoito-oppaita ja tehdä kierrätyskoruja.

Minusta piti tulla hortonomi.

Ajatukset ovat jo idässä, kohta mekin.

Kroatia - tyynyt ovat liian paksuja

Osa  kuvista miehen, kiitos.

Dubrovnikissa odottavat pienet päärynät, hunajameloni ja nektariinit väsyneitä matkaajia.

Ensin minulta on Dubrovnikin sielu kadoksissa. Syön ylihinnoitellun pastan ja mietin, että tätä kaupunkia piiritettiin kuukausia. Nyt se hukkuu turisteihin ja matkamuistoihin.

Terassillemme aukeavat naapuriravintolan keittiön ikkunat. Voi sitä onnea, kun saamme salakuunnella keittiötä: he laulavat samaa italialaista kappaletta, nauravat ja pulisevat. Silloin tajuan: Dubrovnikin sielu on tuon ravintolan keittiössä. Siitä tulee kantapaikkamme vähäksi aikaa.

Kaupungin muurit ovat jyhkeät.

Heräämme aikaisin, jotta voimme kavuta muurille ennen muita. Ennen kuin paahtava aurinko kärventää muurikävelijät. Kierrämme kaupungin, jotta voimme palata sinne, mistä lähdimme.

Astumme veneisiin, seilaamme saariin.

Nousemme portaita, laskemme viimeisiä rahoja.

Kroatiassa tyynyt ovat liian paksuja ja jokaisessa ravintolassa tarjotaan lettuja.

Talot tehdään niin, että otetaan kiviä ja paljon paljon laastia.

Kiitos teille kaikille, jotka seurasitte mukana. Ja kiitos Kroatia ja kroatialaiset, te teitte matkastamme ikimuistoisen.