Kesäyössä soi taikahuilu. Lumotut eläimet tanssivat tähtisateessa ja Kyrönsalmen aalloissa. Elävältä haudattu linnanneito ei laulua enää kuule. Mutta Aino Ackté ehkä kuulee.
Siellä olin ja kuuntelin tarinoita sielunkelloista, jotka soivat kun vainajaa soudettiin kirkkoon.
Mietin Joel Lehtosta, joka hirttäytyi kotonaan maalatun tähtitaivaan alle.
Tapasin monta ystävää, kaukaa tulleita ja kaukana asuvia. Oli puhetta myöhään yöhöön ja hyvää hiljaisuutta.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Kaksi karhua tanssii ja rakkausrunohaaste
Unessa
sain lahjaksi taulun, jossa kaksi karhua tanssii metsässä.
Työmies
teippasi mummon ikkunan taakse.
Lapsi
lukee teosta: Gerbiilit ja harvinaiset hyppymyyrät. Hän lävisti
lohikäärmeen siivet ja söi puoli purkkia Nutellaa.
Puhuin
sinne, missä kaikki on päinvastoin. Nyt talvi ja lounasaika.
Ja
vähän sanoja rakkaudesta:
Olen
unohtanut vastata Katjan haasteeseen itselle tärkeästä
rakkausrunosta. Tämä Sirkka Turkan runo on minulle erityinen.
Löysin sen, kun olin juuri löytänyt elämäni rakkauden. Luin
runoa kansanopiston kirjastossa, kun sade rummutti kattoon. Kun tänään luin runon, ajattelin erästä toista rakasta ihmistä.
Tule
takaisin pikku Sheba.
Minä
ajattelen sinua aina.
Minun
silmäni tuijottavat eteensä,
kasvoni tummuvat, ilta on tummunut
yöksi.
Olet
lehtikuusi puiston puiden keskellä,
sinun levollinen ryhtisi
kantaa näkymätöntä valoa.
Niinkuin
minun sydämeni näkymätöntä murhetta.
On yö, kuun varjo koskettaa maata,
puut peittyvät hopeaan
ja minä kirjoitan tätä vankina
sydämeni vankilassa.
Sinun vinot korvasi
ovat villieläimen korvat,
ne kuulevat kyllä.
Sheba,
minun sydämeni kutsuu
joka löynnillä väsymättä:
tule takaisin pikku Sheba.
Sirkka Turkka, kokoelmassa Tule takaisin, pikku Sheba (1986)
Morsiushuntuja sinisellä taivaalla
Mieskin kuvasi, kiitos.
On
tuijoteltu pilviä, morsiushuntuja sinisellä taivaalla.
Paistettu
lettuja melkein joka päivä ja luettu kirjoja vaakatasossa. Ei
jakseta lähteä mihinkään.
Mies
sen keksi, ramppikuume on sukua lavantaudille.
Lapsi
toivoo, että muutetaan maalle. Hän alkaa kirjoittaa lohikäärmeiden
hoito-oppaita ja tehdä kierrätyskoruja.
Minusta
piti tulla hortonomi.
Ajatukset
ovat jo idässä, kohta mekin.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Kroatia - tyynyt ovat liian paksuja
Osa kuvista miehen, kiitos.
Dubrovnikissa odottavat pienet päärynät, hunajameloni ja nektariinit väsyneitä
matkaajia.
Ensin
minulta on Dubrovnikin sielu kadoksissa. Syön
ylihinnoitellun pastan ja mietin, että tätä kaupunkia piiritettiin kuukausia. Nyt se hukkuu turisteihin ja matkamuistoihin.
Terassillemme
aukeavat naapuriravintolan keittiön ikkunat. Voi sitä onnea, kun saamme salakuunnella keittiötä: he laulavat samaa italialaista
kappaletta, nauravat ja pulisevat. Silloin tajuan: Dubrovnikin sielu
on tuon ravintolan keittiössä. Siitä tulee kantapaikkamme vähäksi
aikaa.
Kaupungin
muurit ovat jyhkeät.
Heräämme
aikaisin, jotta voimme kavuta muurille ennen muita. Ennen kuin paahtava aurinko kärventää muurikävelijät. Kierrämme kaupungin, jotta voimme palata sinne, mistä lähdimme.
Astumme veneisiin, seilaamme saariin.
Nousemme portaita, laskemme viimeisiä rahoja.
Kroatiassa tyynyt ovat liian paksuja ja jokaisessa
ravintolassa tarjotaan lettuja.
Talot
tehdään niin, että otetaan kiviä ja paljon paljon laastia.
Kiitos teille kaikille, jotka seurasitte mukana. Ja kiitos Kroatia ja kroatialaiset, te teitte matkastamme ikimuistoisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)