sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Punaisina pullottavat silmut

Osa kuvista mieheltä, kiitos.
Tämä on vain ihan mieletöntä:
aurinko, västäräkit, skillat, aurinko, sinivuokot, punaisina pullottavat silmut, jotka näyttävät siltä, että räjähtävät ihan kohta. Ja aurinko, vai sanoinko sen jo?
On ollut päivä ilman takkia, tennareissa ja kasvot kohti aurinkoa. On ollut leppoisaa fillarointia jokivartta uudella pyörällä, joka on ihan huippu. Sain sen työkaverilta, kun lupasin tarjota kebabin, ihan huippudiili.
Olen myös pessyt jääkaapin, siivonnut keittiön kaapit, järjestänyt kirjahyllyt, vaihtanut mullat, siivonnut vaatekaapit, vienyt yhdeksän muovikassillista vaatteita keräykseen, siivonnut vessan kaapit ja heittänyt käsittämättömän määrän puteleita pois. Kerrankin nautin siivoamisesta, teen tilaa kesälle.
Ja mikä parasta, on ollut hitaita aamuja, kun olen vain lojunut sängyssä ja lukenut kirjoja koira kainalossa.

32 kommenttia:

  1. MInä nyt ilahdun mahtavasta draivista siellä.
    Vaikka minä vain jaksan lojua,
    mutta ei se haittaa.
    Tiedän mihin ryhdyn,
    kunhan sen aika on.
    Nautin kyllä keväästä täysin
    siemauksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen ollut pyrypää. Mutta yleensä olen se lojuja. Olin kuitenkin oikein odottanut sitä, että pääsen raivaamaan kaappeja ja siksi tästä nautinkin. Yleensä en ole mikään siivousintoilija.

      Poista
  2. Oi riemuitsen siitä, että lämpö löysi teidät! Mikä valo ja mitkä voimalliset kevään värit. Pyörä on vapauden toinen nimi ja kevätsiivous niin paljon muuta kuin pelkkää siivoamista. Se on sitä samaa vapautta, ihanaa tilaa, mahdollisuus uudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löysi, ihanaa! Tuo fillari on ihan mahtava. Minulla on ollut sellainen aika kamala maastopyörän oloinen pyörä, jossa maataan, enkä ole tykännyt siitä yhtään. Nyt minulle on kiva fillari, jonka kanssa on ihana pyöräillä täällä kaupungissa.
      Joo, minusta tuntuu, että mieleni tarvitsi tätä siivousta nyt. Pää kaipasi tyhjennystä ja selkiyttämistä. Tästä lähtee :)

      Poista
  3. Ihanan iloinen ja energinen teksti, ja kuvat myös! Minun pitäisi ottaa sinusta esimerkkiä ja tehdä kunnon suursiivous: kaapeissa on vaatteita, joita en ole käyttänyt yli viiteen vuoteen (enkä varmasti enää koskaan käytäkään), ikkunat ovat niin nuhruiset ettei kaihtimia tee edes mieli avata, ja muutenkin tuntuu että on jotenkin sotkuista. Mutta vielä en ole jaksanut siivota, vaan olen lenkkeillyt ja leiponut ja lukenut niin ihanan kirjan, etten pysty nyt hetkeen lukemaan mitään, kellun vain tuossa äsken lukemassani, ja onnessa jonka lukeminen aiheutti. <3

    Onpa teillä siellä jo ihanan vihreää. Kesä on jo ihan nurkan takana! Ihanaa pääsiäisaikaa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on jotenkin niin energinen olokin, kun ilma on tuollainen. Vaikka olenkin nyhjännyt sisällä ja siivonnut. Minulla on sama periaate, jos jotain vaatetta ei ole käyttänyt esim. kahteen tai kolmeen vuoteen, ei sitä kyllä käytä vastedeskään. Oi, nyt odotan jännityksellä mikä kirja se oli.
      Ihanaa pääsiäisen aikaa sinnekin!

      Poista
  4. Kuulostaa, että sinulla on aika reilu kaveri. On se kumma, että siivoamista tulee aina väisteltyä, vaikka aina sen jälkeen on niin mahtava olo. Olimme eilen lasten kanssa ulkona siivoamassa leikkimökkiä. Lapsista, ja minustakin, se oli hauskaa. Ja tuo uskomaton lämpö ulkona! Herään yleensä aina liian myöhään kevääseen. Nyt yritän olla kaikki aistit avoinna. Ihanaa lomapäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosi reilu kaveri :)
      Joo, minulla on ihan sama. Inhoan siivoamista ja lykkään ja lykkään sitä. Mutta nyt on ollut jotenkin sellainen fiilis, että on ollut ihan kiva tehdä näitä juttuja. Se johtuu siitä, että on ollut neljä päivää aikaa. On voinut ihan rauhassa tehdä. Samoin!

      Poista
  5. Kuulostaa ihan parhaalta! Aurinko. Se on niin ihana, lämmittää. Talven jälkeen on aina niin uskomaton fiilis kun tarkenee ilman ulkovaatteita. Ja tuo siivous kuulostaa hyvältä. Minunkin pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on ihmeellinen. Äsken olin koiran kanssa ulkona ja tuli hiki, vaikkei ollut takkia. Sitä jotenkin aina unohtaa, miten ihmeellistä tämä lämpö on.

      Poista
  6. Parasta pääsiäisvapautta, oi että! Ja fillari! Mulla samanlainen punainen :) Siivoamisella, pienelläkin, vaikka vain yhden läjän järjestämisellä on huima vaikutus! Ihmeellistä, miten tehokas olet ollut, että kaiken tuon olet jaksanut, onnea! Täällä pitäisi sama tehdä, mutta lannistun jo ajatuksesta, on niin paljon liikaa rojua ja läjiä ja kasoja. Mutta pala palalta, vaikka ajatus tilan tekemisestä kesälle on ihan huikea! Mulla muut puuhailut täällä, ihanat, ja vähän kouluhommiakin, yksi essee lähti eteenpäin ja sitten vielä eilinen teatteri ja sen jälkeen otettiin perheen kesken kuohuvaa tytön ja näytöksen kunniaksi :) MUTTA HEI! Mähän siivosin kangaskaapin!!! Nyt vasta tajusin, tyttö ompeli omaa juttuaan ja mä sain järjestettyä kankaat ja laitoin jotain jopa poiskin, jes!

    Ihanaa aurinkopäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, meillä on fillarikaverukset. Hyvä sinä! Kangaspinoja on varmaan ihan kiva järjestellä. Minäkin periaatteessa tykkään järjestelemisestä, mutta se raaka siivoaminen ei ole minua varten. Jos olisi rahaa, ottaisin heti tänne siivoojan. Minä niin olin hengessä mukana teidän teatteriesityksessä, varmasti huisin jännittävää! Kerro tytölle onnittelut.

      Poista
  7. Wau miten toimelias olet ollut! Hienoa! Meillä on lämmön vastapainoksi käyty jäähallilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, no ette pääse kärventymään, kun käytte välillä vilvoittelemassa. Mukavaa pääsiäistä teille!

      Poista
  8. Aurinkoenergiaa, punaisista turvonneista silmistä ja niiskuttavasta nenästä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua reppanaa! Mutta yritetään nauttia :)

      Poista
  9. Huh, hengästyttävä siivouslista. Kaikki tuo olisi tarpeen täälläkin. Mutta matkavaatteet pesukoneessa (miten voi tulla niin paljon pyykkiä muutamassa päivässä???) ja kassien purkamista muutenkin tänään. Pihalla tuoksuu kevät, ihanaa.
    Pyöräsi on huippu! Minullakin on sellainen maastopyörän tapainen kapistus, melkein pelkään ajaa sillä. Seuraavaksi meinaankin hankkia jonkun mummomallin, missä voi istua selkä suorassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No piti vähän kehuskella, kun tämä on niin harvinaista :)
      Oi, sinä olet ollut reissussa. Ehkä kerrot joskus missä päin. Mutta se on totta, että matkatavaroiden purkaminen on jotenkin tosi tylsää puuhaa.
      Joo, minä en tykännyt yhtään siitä vanhasta pyörästä, onneksi sain uuden.

      Poista
  10. Sinä olet kyllä ollut huippu, mikä aikaansaapuus. Ihanaa, että nyt on hyvä pyöräkin.
    Ilmat ovat täälläkin hellineet. Minä haravoin koko eilisen, ja tänään aion jatkaa. Jännä miten alkaa tarmo kohista kropassa, kun on valoa ja lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minun ei enää tarvitse haravoida...joskus se oli ihan kivaa ja toisinaan taas ihan pakkopullaa. Mutta hartioille se teki kyllä nannaa.
      Mukavaa haravointia sinne!

      Poista
  11. Valo ja avaruus, keväonni. Sellaista näen tai aistin nyt täällä.

    Minä olen vielä tänään Savossa, mikä on hyvä, mutta aloin kaivata kotiin ja kaikenlaisten kevätpuuhien äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein aistit, onneahan tämä on. Kevätonnea :)
      Minun piti lähteä itäisempään Suomeen, mutta jäin onneksi kotiin. Olen ollut tällaisen rauhallisen loman tarpeessa.

      Poista
  12. Voi mikä onni sinulle on käynyt...saanut polkupyörä. Minulla ei ole tällä hetkellä lainkaan pyörää ja kaipaan sitä....juuri nyt olisi hyvä aika pyöräillä. Ei ole vielä liian kuuma! Mistähän saisin tuon siivouinnon...mullakin vaihtamatta ja taitaa tänä vuonna jäädäkkin.
    Tutun näköisiä kuvia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ihan mielettömän onnekas juttu. Pyörä on kyllä kätevä kulkupeli, vaikka olen myös kova kävelemään ja yleensä kävelen paikasta toiseen. En minäkään multia joka vuosi vaihda, joten ei hätää, ja eihän isojen kasvien multia kai edes ole hyvä vaihtaa joka vuosi.

      Poista
  13. Olen iloinen siivousinnostasi kun odotan postiasi :D
    ihana ihana kevät jippii!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, laitan sen huomenna postiin :)
      Mukavaa maanantai-iltaa sinne!

      Poista
  14. Kuulostaa unelmalta elämäsi! Nyt voin onneksi sanoa, että minä nukuin kaksi koiraa kainalossani, kun Meri & co ovat meillä;)

    Alan nyt kattaa terassille eli en usko enää huhtikuuhun, vaan elän jo toukokuuta. Lömpötila +17 astetta!!!

    Kunpa siivousintosi tarttuisi minuunkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen, onneksi sati Meri & co:n luoksesi, Koirien kanssa nukkuminen on vaan niin kivaa.
      Joo, nyt ei tunnu huhtikuulta, hypättiin kylmästä yht´äkkiä lämpöiseen. Toivottavasti tätä kestää pitkään.

      Poista
  15. sulla on maailman ihanin avaimenperä!! saako tollasen tilaukseen? sopii niin hyvin pyöräänkin... voih, mäkin alan varmaan jo fillaroimaan, kun ei ole enää liian kuuma!

    VastaaPoista
  16. Kyllä kevät ja aurinko vain antavat energiaa. Minulle eivät tosin siivoukseen asti. Valitettavasti. Jotakin kun täytyisi nyt lopultakin edes aloittaa. Mutta kalenteri täyttyy ja on koko ajan ensin joku, joka pitäisi hoitaa...

    VastaaPoista