tiistai 2. syyskuuta 2014

Lähdöistä, jotka ovat joskus lupauksia



Sellainen päivä, että olen puhunut lähdöistä, jotka ovat joskus välttämättömiä, joskus lupauksia, jonkun alku tai loppu. Eräs lähtee tästä kaupungista, kenties lopullisesti. Toinen on muuttanut tähän kaupunkiin, kenties lopullisesti. Miten elämät risteävät ja minä seison siinä, kun ihmiset tulevat ja menevät. Vilkutan ja halaan.
Oli kyse myös kirjaimista, siitä  miten sanat voi pilkkoa ja rakentaa niistä jotain uutta. Että kaiken voi rikkoa ja rakentaa uudestaan, eri tavalla.
Tämä kaikki liittyi siihen, kun kävelin jokirantaa, tapasin sen joka lähtee ja sen joka saapui. Joimme kahvit ja koin taas sen ilon, uuteen ihmiseen tutustumisen. Miten raotamme verhoja, kurkistamme sisään, raaputamme pintaa, kerromme itsestämme, yllättäviäkin juttuja.

49 kommenttia:

  1. Lähdöt kuin lupaukset, alut ja loput, risteävät elämät, se on näinä päivinä puhuttanut täälläkin. Ajan hissi kulkee, ihmiset hyppäävät kyytiin. Ja voi kuinka kipeästi sitä halaajaa ja vilkuttajaa tarvitaankaan, sillä alut ja loput, niissä kaikki mylläytyy niin moneen kertaan ja vuosien mudasta nousee asioita joiden luuli jo kauan sitten kadonneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista. Totta, alut ja loput ovat varmasti asianosaisellekin usein sekä iloisia että raskaita yhtä aikaa. Minä olen yleensä ollut se, joka pysyy paikallaan ja hoitaa sen halaamisen, mutta ihan varmasti noissa risteyskohdissa kaikki mylläytyy.

      Poista
  2. Calm walk, walking arround allday corners, imagining what your words mean, just walking where you walk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Well, sometimes You don´t have to understand words...I just wrote how some people arrive to your life, and others leave.

      Poista
  3. Pidän kirjoituksistasi; et tuhlaa sanoja, selitä kaikkea puhki. Inspiroivia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Minä en osaa laverrella, mieluummin pelkistän ja jätän tilaa sanojen ympärille.

      Poista
  4. Miten kaunis, todella. Haikea ja onnellinen samaan aikaan. Pääsin mukaan hetkeen ja tunnelmaan, näin sinut siinä, vilkuttamassa, halaamassa. Ja kuvat, ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä olen sellainen vilkuttaja :)

      Poista
  5. Minua alkoi itkettää. Hyvällä tavalla. Sinä löydät aina oikeat sanat, joidan takaa löytyy oikea tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ehkä se johtuu siitä, että itseänikin vähän itketti, kun kirjoitin tuota. Suloista viikonloppua sinne!

      Poista
  6. Hurjan kaunis teksti! Minä toivoisin nyt jonkun saapuvan, olen ollut liian kauan yksin. Ehkä pitää itse lähteä, olen ollut myös liian kauan lähtemättä.
    Miten ihanasti kuvaat uuden ihmisen tapaamista. Minäkin tapasin uuden ihmisen jokin aika sitten, se oli iso ilo. Ja jännää se pinnan raaputus ja kurkisteleminen , palojen liittäminen toisiin.

    Viimeinen talo niin epäsuomalainen, olisipa ikkunaluukkuja enemmän. Hieno kukkakuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kumpikin on tärkeää. Se, että antaa muiden lähteä ja lähtee itsekin toisinaan. Paikalleen jämähtäminen olisi kamalaa. Enkä tarkoita tällä nyt fyysistä paikalleen jämähtämistä, vaan henkistä.
      Aika harvoin tapaa nykyään uusia ihmisiä sillä ajatuksella, että nähdään toistekin ja tästä voi tulla vielä jotain ihanaa. Mutta onneksi sentään toisinaan saa edelleenkin ystävystyä :)

      Poista
  7. Uuteen ihmiseen tutustuminen, edes vähän - se on ilo.

    VastaaPoista
  8. Kenties se oli kesä, se lähtevä. Saapuva oli uusi syksy. Seuraavat ovat aina yhtä arvoituksellisisia, joillekin viimeisiä ja toisille ensimmäisiä.
    Haikeutta ilon keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla niinkin. Aina on vähän haikeaa jättää jäähyväiset kesälle, mutta siitä onneksi tietää, että se tulee takaisin seuraavana vuonna.

      Poista
  9. Nämä sanasi ovat ihania ja niin tosia. Nautin siitä, miten monenlaista kirjaimista voi rakentaa. Minäkin parhaillaan tutustun uuteen ihmiseen. Hän on vielä kovin pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on edessä elämän mittainen tutustuminen, se kaikista ihanin. Mutta minäkin olen mietiskellyt, että kirjaimet ovat jänniä, niistä voi rakentaa niin paljon, niiden kanssa voi aloittaa sodan, perustaa uskonnon, julistaa rakkautta...

      Poista
  10. Yritän keskittyä töihin ja hain inspiraatiota blogeja selaamalla. Tästä tekstistä tuli ihan vilunväreet, hienosti ja tiiviisti kirjoit elämän virrasta, kohtaamisista ja asioiden toisesta puoleta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hauskaa jos blogista saa inspiraatiota töihinkin. Elämän virta on vääjäämätön, joskus se tekee olon vähän haikeaksi, kun tajuaa konkreettisesti, että mennyt on mennyttä, eikä sitä saa takaisin.

      Poista
  11. Odotan ain näitä kuviasi ...ja sanojasi....nytkin katselin ja luin monta kertaa.

    VastaaPoista
  12. minä olen rauhaton ,mietin lähtöä toiseen kaupunkiin muuttamista,mutta jahkailen ja jahkailen ja suutun itseeni ja jahkailuuni. Kiertelen ajatuksissani ristiin rastiin ja kirjapinokin ikkunalaudalla vain kasvaa ja kasvaa,kun en oikein osaa niihinkään keskittyä.
    Ehkä se on vain tämä syksyn tulo.-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus valintojen ja päätösten tekeminen on kauhean vaikeaa, toivottavasti saat jostain varmuuden tehdä päätös jompaan kumpaan suuntaan. Minä olen tainnut tehdä elämän suuret päätökset tunteella ja hyvin nopeasti, en ole katunut, mutta sehän on kyllä luonnekysymys.

      Poista
  13. Kuvissa, joita olit valinnut oli kaikissa jokin kohta, johon katse kiinnittyi:

    1. Tuolinselkämys, jossa on kulumia. Ne lämmittävät mieltä.
    2. Poimukatto, joka aaltolee, jossa jokainen osa on erilainen.
    3. Saunio (päivänkakkara?) joka vilkuttaa yhdellä terälehdellään.
    4. Koira, jolla on sielukas ilme.
    5. Viehättävä valoverho!
    6. Suomessa harvinaiset ikkunaluukut.

    Teksti kuvien alla on painava, vaikka se on lehahtaisillaan lentoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kommentti - kiitos. Sydäntä lämmittävää, että olet katsonut kuvia noin tarkkaan.
      Minunkin mieltäni kulumat lämmittävät, eletyn elämän jäljet.

      Poista
  14. Että odotan näitä luistavia sanojasi jotka vaan laittelet yks toisensa jälkeen. Odotan näitä kuvia jotta saan taas huokailla ihastuksissani. pitsiverhot. Koira. Kulunut kaunismuotoinen tuoli. Aivan ihana talo (onko se teidän koti?). Ja ikkunaluukut jotka kyllä talooni haluaisin.-Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joskus sanat tulevat pakottomasti, joskus niitä joutuu houkuttelemaan ja maanittelemaan...mutta kyllä ne sieltä aina jostain muodossa lumpsahtavat ulos. Valitettavasti tuo ei ole meidän koti, se on kahvila Mathildedalissa, ihana paikka.

      Poista
  15. Tutusta paikasta ovat kuvasi! Tuolla on se yksi lempikahviloistani.

    Minä tulin juuri Istanbulista, missä katselin niitä väkijoukkoja, ja mietin ihmiskohtaloita, tulevia ja lähteviä. Niin käsittämätön määrä väenpaljoutta, ja niin suuret kontrastit vauraudessa, se saa miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä olet ollut lempikaupungissani, ihanaa. Odottelinkin kuvia sieltä, nyt menenkin siis kohta katselemaan, millaisen Istanbulin sinä olet kokenut.

      Ajattelinkin, että voisit tunnistaa kahvilan.

      Poista
  16. Minusta on aina ollut hyvä lähteä. Ja hyvä tulla. Ja olla matkalla. Siunattu elämä. Koko ajan on ollut hyvä. Ja ne hetket kun ei ole ollut, saakin unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin unohdan herkästi huonot hetket. Joskus mietin, onko se ihan tyhmää, että unohtaa pettymykset, loukkaukset ja riidat, mutta toisaalta, se on aika hyvä suojamekanismi, eipä tarvitse jahkailla ja katkeroitua.

      Poista
  17. Ihan hiljaa olen paikallani ja katselen ulkona kulkevia, tulevia ja lähteviä. Olen ulkopuolinen, en enää tule, en enää lähde. Lasi on välissämme, en enää kohtaa. Halaaja en koskaan ole ollut, en neuvoja, en lähettäjä,en vastaanottaja, vain ulkopuolelta katsoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten surulliseksi tämä kommentti teki minut. On julmaa, kun elämä heittää jotkut sivustakatsojan rooliin. Se on ihan toinen asia, jos viihtyy siellä, kuten minä toisinaan. Nautin siitä, että saan syrjästä seurata asioita ja ihmisiä. Mutta jos olisi pakko aina pysyä sivussa, se olisi surullista. Voimia sinulle.

      Poista
  18. Ihania kuvia, ne olivat jokainen kuin runo. Kuiskivat jokainen omaa tarinaa.

    VastaaPoista
  19. Minulla on lähipiirissäni eräs joka on lähtemäisillään.. ja hänen varmaan pitäisikin lähteä.. mutta miten vaikeaa se joskus onkaan.. Yritän auttaa mutta sekään ei ole helppoa.. oikeiden sanojen löytäminen. Tämä kosketti minua. Kyllä kirjoitat hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti lähteminen on joskus hirvittävän vaikeaa, jos on myös asioita, jotka pidättävät lähtemästä. Kyllä ihmiset varmaan miettivät merkityksellisiä lähtöjä vuosikausiakin. Kun jotkut lähdöt ovat niin lopullisia, muuttavat monien ihmisten elämän kokonaan. Toivottavasti läheisesi saa voimia tehdä päätöksen.

      Poista
  20. Odotamme tulevaa ja ikävöimme lahtenyttä täällä.Elämän kirjonta tuntuu kasvoissa ja silmissä.Tuo verhokuva ja sanasi antoivat hyvänmielen aamuun.Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että olen lähinnä tällainen satama, josta toiset lähtevät ja jonne toiset saapuvat. Mutta ei se mitään, nyt on oikein hyvä olla paikallaan.

      Poista
  21. Hei! Ja kiitos ihanista hetkistä blogisi parissa. Mulle on iskenyt joku koirahaaveilu.
    Minkähän rotuinen sun koira on? Tosi kaunis. Hyvää viikonloppua, tv. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kivaa, että olet viihtynyt täällä.
      Tuo meidän koira on kuule sekarotuinen, yhtään ei tiedetä mitä siinä on. Tai ainakin siinä on jotain terrieriä, koska sillä on terrierin luonne. Koira on adoptoitu Venäjältä, se on siis katukoira, jonka taustoista ei tiedetä. Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  22. "Että kaiken voi rikkoa ja rakentaa uudestaan, eri tavalla." Noita sanojasi yritän elää todeksi arjessani! Sinulla on sana hallussa ja kaiken muutosrumpan keskellä olen kokenut noin, on ollut niin rikottu olo. Mutta elämä on saanut jo positiivisia vivahteita ja uusia hyviä asioita ilmaantuu vähitellen kantamaan jalkojani eteenpäin!
    Joskus ihmettelen, että voiko kuva olla kaunis, jos on vain yksi tarkka kohta ja muut sumeana. Päivänkakkarakuvasi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. On aina hirvittävän tärkeää kuulla, jos sanat ovat voineet lohduttaa ja tehdä hyvää. Sinä oletkin varmasti ollut aikamoisessa pyörteessä. Ihana kuulla, että kaikki on jo paremmin. Elämä jatkuu...

      Poista
  23. Voi kun tykkään tuosta viimeisestä lauseesta ja koko tekstistä myös. Lähteminen ja kohtaaminen, niissä on aina jotain suurempaa.
    Olin sellaisessa paikassa tässä arjen aloituksessa, jossa oli paljon uusia ihmisiä, raaputimme pintaa, jotain uutta, kerroimme toisistamme ja opimme, sellaista, jota haluaa muistaa. Odotan jo uutta sellaista kohtaamista, tuntuu mukavalta.

    Ja ihanat kuvat jälleen, tuosta viimeisestä rakennuksesta ei uskoisi, että se on Suomessa, onko se... uteliaisuuteni heräsi, ihanan näköinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minustakin on aina kiva kohdata uusia ihmisiä, kohtaaminen on aina pieni seikkailu, sukellus. Monia en näe toistamiseen, mutta jotkut sitten jäävät elämään, se on kivaa.

      On se Suomessa, Mathildedalin ruukkikylässä, minustakin todella kaunis rakennus. Elämässä pitäisi olla enemmän ikkunaluukkuja .

      Poista