lauantai 6. syyskuuta 2014

Oli yksi suloinen kesäpäivä

Oli yksi suloinen kesäpäivä, jonka olin kokonaan unohtanut.
Sitten katselin vanhoja kuvia ja muistin tuon heinäkuisen päivän, omenapiirakan tuoksun, ruusuköynnökset, takorautaiset kahvilan tuolit ja naurun.
On häkellyttävää, miten kuvat tuovat muistot mieleen, sellaisetkin päivät, jotka ovat jo painuneet taka-alalle. Kuviin kiinnittyy niin paljon, kaikki se mikä ei näy kuvissa, mutta jonka muistan niiden kautta.  

38 kommenttia:

  1. Ihania kesämuistoja. Se on hienoa että on sellaisia. Ja kauniita kuvia jotka virkistävät muistia <3 näyttää kauniilta paikalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tänäänkin kyllä tuntui ulkona ihan kesältä, t-paidassa tarkeni hyvin fillaroida.

      Poista
  2. Tämä kahvila oli muutamia vuosia jokasunnuntaisen kävelyni päätepysäkki, muistoja muistoja. Olen luullakseni käynyt tuossa valkoisessa puutalossa, jos se on se joka on lähellä Angelikaa. Siellä oli hurjan kaunista ja boheemia ja asuu aivan ihanaa väkeä. Tai sitten se oli joku toinen valkoinen siinä, ei niitä siellä montaa ole. Vai olikohan se sittenkin vaaleanpunainen talo...
    Mutta niin, minä en muistaisi mitään ilman päiväkirjaa ja valokuvia. Esim Prahan matkalta ei ole kuvia kun kamera hajosi heti alkuunsa. Tässä yksi päivä juuri yritin kaivella muistoja siltä reissulta esiin päätyen lopputulemaan, että kuvat ovat vaan niin tärkeitä. Jos ei muuten niin edes itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onpa mahtava päätepysäkki. Minä en kuule ole enään ollenkaan varma, mistä tuo valkoinen talo on...ei ehkä siitä vierestä kuitenkaan, vaan jostain ihan eri puolelta Helsinkiä. Minulla ihan sama, vain kuvien ja sanojen kautta saan palautettua asioita mieleeni. Siksi blogikin on niin kiva, kun sen kautta muistaa monia ihania juttuja. Muistaa ne asiat siellä sanojen takana ja kuvien vieressäkin.

      Poista
  3. Kuvat auttavat muistamaan...:) Upea paikka ...tuokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo sisäkuva on Tamminiementien kahvilasta Helsingistä, aika viehättävä paikka tosiaan.

      Poista
  4. Kaksi ensimmäistä kuvaa sattuivat vatsasta. Minulle käy niin esimerkiksi, kun näen kauniin maalauksen. Toinen ovat vahat esineet ja sisustukset ja kolmas vanhat talot, joiden puutarhoissa nyt omenat ja luumut kypsyvät, millimetrinurmikkoa ei ole missään ja digitalikset pudottelevat siemeniään. Ikkunassa heilahtaa vaalea pitsiverho, puiden lehtien varjot tapeteissa syysauringossa, omenapiirakan tuoksu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, minullekin käy noin, jos näen jotain kaunista tai muuten sykähdyttävää. Katsomiskokemus voi olla hyvin fyysinen. Ihanasti kuvaat vanhoja taloja, niiden puutarhoja ja tunnelmaa. Minä haluan asua aina vanhassa, en koskaan uudessa. Mietin millainen uusi voisi olla sopiva minulle, ehkä sellainen hyvin pelkistetty talo jossain meren rannalla.

      Poista
  5. Näistä kuvista välittyy jotenkin monenlaiset tuoksut ja tunnelmat tänne blogisi lukijallekin. Haluaisin käydä tuolla, vanhoissa talossa on sitä jotain - ja tuo portti ja kaikki! Aika suloista, kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joitain ihmisiä tuntuvat vanhat talot viehättävän ja toiset tykkäävät enemmän uudesta. Minä olen aina kallella vanhaan. Tuo on Tamminiementien kahvilasta tuo sisäkuva, eli sinä voisit hyvinkin käydä siellä.

      Poista
  6. Kuvat tuovat muistoja ja teksteihinkin voi niitä ripotella, tekstien väliinkin omia muistoja. Huomasitko itsekseen soittavan pianon ja vihreän kaakeliuunin naisten vessassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi en! Muistan ehkä vihreän kaakeliuunin, mutten itsekseen soittavaa pianoa...enkä ole kaakeliuunistakaan varma. Tämä todistaa jälleen kerran vain sen, että kuvat auttavat minua muistamaan, muuten olen ihan onneton.

      Poista
  7. Olipa ihana unohdus! Valokuviin kätkeytyy usein myös yllätyksiä, joita ei kuvatessaan tiedä, mutta vasta myöhemmin selatessa ne kuin ilmestyvät kuvaan ja antavat kuvalle uuden merkityksen. Joidenkin kuvien pitää vain saada jäädä hetkeksi, jotta ne voi löytää. Miten eritavalla sitä näkeekin riippuen kaikesta, puhumattakaan muistista. Tänään ei muista mitään, huomenna muistaa kaiken:) onneksi on "pimeä huone" keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Minulle on käynyt toisinaan niin, että olen vasta valmiista kuvasta nähnyt jonkun yllättävän yksityiskohdan. Sekin on aika hämmentävää. Minä olen paljon miettinyt muistia viime aikoina yhteen työhön liittyen. Sitä, miten väärin voimme muistaa asioita ja voimme rakentaa itsellemme valemuistoja...se kaikki on kovin hämmentävää.

      Poista
  8. Onneksi meillä on kuvia! Olen palaillut pitkän tauon jälkeen ja ihan hengästyttää nämä sinun aina niin kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kivaa, että olet täällä. Kävinkin äsken lukemassa, että puuhailet kirjaa yrteistä. Ihan mahtavaa, odotan jo innolla. Kiitos kauniista sanoistasi ja suloista syksyä!

      Poista
  9. Tamminiementien kahvila on ihan lempparini,mutta liian harvoin tulee käytyä samoin villa angelikassa. Tuo valkoinen talo on siinä lähellä ja on aivan ihastuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin tuolla ensimmäistä kertaa ja olihan se viehättävä. On niin paljon kivoja paikkoja, joista on vain kuullut ja nähnyt kuvia, muttei ole koskaan käynyt.

      Poista
    2. vaikkakin karseen hintainen ja omistaja on melko originaali:-)

      Poista
    3. Mietinkin mikä sana kuvaisi omistajatarta hyvin, tuo originaali on hyvä :)

      Poista
  10. Saat kuvillasi ja tekstilläsi maailman näyttämään edes pikkuisen paremmalta, miltä se tällä hetkellä näyttää mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten tämä lienee ihan hyvä juttu. Toivottavasti maailmasi kirkastuu vähitellen, edes pikkuisen, edes jotenkin. Mukavaa sunnuntaita sinne!

      Poista
  11. Kuviin kiinnittyy todellakin paljon, se on ihmeellistä, miten niistä saa tunnelman ja kaiken mieleen jo yhdellä katseella. Tein keväällä muisteluprojektin matkoistani, selasin elämäni matkojen kuvia ja valitsin niistä merkityksellisimmät kirjaan, tein matkoille tekstit. Huikeita elämyksiä koin projektin aikana, miten ikivanhat tunnelmat voivatkaan tuntua yhtäkkiä kuvan näkemisen myötä niin syvällä ja niin vahvasti, juuri nyt. Ihmeellistä.

    Nuo tuolit ja pöydät, voi kauneus.

    Hyvää omakuuta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa kivalta tuo sinun projektisi. Olisikin aikamoista valita elämän merkityksellisimpiä kuvia ja liittää niihin tekstejä. Aika harvoin tulee selailtua vanhoja kuvia, varsinkin kun suuri osa viime vuosien kuvista on vain koneella.
      Oi, omakuu, paraskuu :)

      Poista
  12. Minustakin kuvat ovat muistojen peili. Moni asia olisi jo jäänyt unholaan, jos ei niihin olisi kuvien kautta voinut palata. Ikävät asiat saakin unohtua, joten harvemmmin niitä kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. En minäkään kurjia hetkiä kuvaa, koska en halua muista niitä mitenkään erityisesti. Ja varsinkaan en laita ikävistä hetkistä kuvia tänne julkisesti esille, tai kirjoita niistä, ne kuuluvat vain minulle.

      Poista
  13. Tuosta ei kesäpäivä parane!

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia ja ihania muistoja! Kun koti oli Munkkiniemessä ja työpaikka Meilahdessa, nuo seudut tulivat aikanaan tutuiksi. Vapaapäivinä oli helppo suunnata joko Seurasaareen tai Tarvaspäähän ja pyörällä pääsi pitemmällekin.Tamminiementien kahvilaa ei silloin vielä ollut tai en ainakaan muista. Vasta paljon, paljon myöhemmin olen käynyt kahvilassa ja paikka on mitä suloisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut siihen aikaan kyllä ihan mahtavat reitit! Meilahti ja Munkkiniemi sekä Seurasaari ja Tarvaspää, neljä ihanaa paikka. Minulla on listalla tuo Tarvaspää, melkein jo kerran pääsin sinne,mutta ehkä tässä jossain vaiheessa.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Tuo on varsin viehättävä, kannattaa käydä.

      Poista
  16. Voi kiitos näistä. Oli yksi valoisa päivä kun istuin tuolla. Kävelin sinne Meilahden sairaalasta, jossa olin istunut päivän odottaen erään pienen pojan äidin kanssa pojan suuren sydänleikkauksen päättymistä. Miten pitkä se päivä oli, miten hitaita ne tunnit kun lapsi oli leikkaussalissa. Puhelimme, kävimme kahvilassa, palasimme takaisin osastolle odottamaan, puhelimme, tuijotimme seinää, muistelimme, nauroimme huonoille vitseille ja itkimme päälle, pidimme toisiamme käsistä. Kun istuin tuohon ikkunan ääreen olin aivan tyhjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, varmasti raskas ja mieleenpainuva päivä tuo tuollainen. Tuollaiset päivät jäävätkin mieleen teräväpiirteisinä, niistä muistaa yksityiskohdatkin hyvin. Itse ainakin olen kokenut niin. Meillä taas oli kevyt ja ihan vaan hassu kesäpäivä.

      Poista
  17. Heti ekasta kuvasta tunnistin paikan. Onhan se niin omalaatuinen kahvila. Ne korvapuustit! Tykkään siitä takakuistista, siellä on ihana tunnelma.

    VastaaPoista
  18. Ei tämä bloggeri laske vastaamaan tuohon sinun kommenttisi alle, mutta joo, tuo on sen verran ikimuistoinen paikka, että jää varmasti mieleen. Oli ihania kuvia kuistiltakin, mutta ne tuntuivat jo ihan liian kesäisiltä :)

    VastaaPoista
  19. Voi, olipa suloinen kesäpäivä! Tunsin kahvin ja korvapuustien tuoksun. Ja se on kuvilta paljon se :)
    Ihanaista syyskesän viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä olikin :) Tuolla minä taisin syödä jonkun ihanan piirakan, en kyllä enää muista minkä. Mutta olihan siellä niitä korvapuustejakin, jotka tuoksuvat sinne asti. Samoin, suloista viikkoa!

      Poista