perjantai 12. syyskuuta 2014

Tuohihevoset kopsuttelivat huoneissa

Käytiin täällä, mutta Outi ei ollut kotona.
Ei se haitannut, katseltiin Outin ystävien töitä, tykkäsin erityisesti noista Jenni Tieahon pajunvitsoista taivutelluista hevosista, miten tuohihevoset kopsuttelivat huoneissa, hirnuivat kuunvalosta keveitä uniaan.
Ja tallissa oli kauppa, jota piti reipas nuori mies, muttei me ostettu mitään, kun eivät myyneet meille tuoleja.
Autossa avattiin ikkunat ja puhuttiin äideistä ja tyttäristä.

12 kommenttia:

  1. Paljon ihania yksityiskohtia; ensimmäisestä mulle tuo lasipallo, toisesta savipytty, kolmannesta sohvanpäällisgobeliini, viidennestä tuo huonekalu (marmorilevytkin vielä!) , kasista luurankotaulu ja viimeisestä tuo grafiikanlehti. Jos nämä ovat vain tuon paikan osia, niin kuinka ihana onkaan itse paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli tosiaan kauniita yksityiskohtia...mutta täytyy tunnustaa, että minä viehätyin tuolla ehkä nimenomaan yksityiskohdista, en niin paljon kokonaisuudesta. No, tosin minulla oli kamerassa sellainen putkikin, etten kovin laajoja kuvia olisi saanutkaan, muttei tehnyt mielikään ottaa sellaisia.

      Poista
  2. Kyllä on taas houkuttelevia kuvia houkuttelevasta paikasta! Ja äidit ja tyttäret, niistä riittäisikin juttua. Hyvää vintin siivousta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Nyt on vintti siivottu, meni siinä yli kuusi tuntia. Mutta nyt siellä on kyllä niin viihtyisää, että voisin vaikka joskus paeta sinne lukemaan :)

      Poista
  3. Mietin täsmälleen samaa kuin Liivia. Jos yksityiskohdat ovat tällaisia, miten kiehtova on kokonaisuus! Jotenkin en tässä nyt usko siihen, mitä monissa paikoissa huomaan, että kokonaisuus onkin vähemmän kuin osiensa summa. Tuossa paikassa se on varmasti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuossa jo Liivialle vastasinkin, että minä ihastuin tuolla erityisesti näihin yksityiskohtiin, kokonaisuus ei niin puhutellut, sen takia ehkä otin kuviakin vain yksityiskohdista. Eli minä sanoisin, että tässäkin tapauksessa kokonaisuus oli minulle vähemmän kuin osiensa summa, mutta tämä on nyt vähän kurjastikin sanottu. Olisi ollut kiva päästä tuonne joskus, kun siellä on performansseja ja happeningeja, luulen, että silloin kokonaisuus on enemmän kuin yksityiskohdat.

      Poista
  4. No nyt on tutunoloisia kuvia. En tarkoita samanlaisia teoksia tai huonekaluja, vaan samantapaisia näkymiä huoneissa. (Lisäksi vähintäin lievää sekaisuutta). Mutta tunnelma noissa kuvissa on jotenkin niin kotoinen.

    Ollaan pitkästä aikaa taas kaupugissa ja kun sää on ollut nyt kesäistä, on ollut mukava kävellä pitkin merenrantaa ja katsella laivoja ja pyöräileviä ihmisiä Pohjoisrannassa. Hauskin näky oli reippaasti kahden kepin kanssa kulkeva mieshenkilö, jolla oli nuorukaisen ruumis ja vanhuksen pää. Rivasti hän liikkui, niin että pitkä parta heilui ja askel näytti kevyeltä, mutta kun hän tuli lähelle ja näki hänen uurteiset (ryppyiset) kasvonsa, illuusio nuorukaisesta katosi. Kunnioitus sen sijaan lisääntyi.

    Toinen hauska näky oli kauppatorilla vastapäätä presidentinlinnaa oleva pissaa kaarella suhkuttava suurikokoinen patsas, joka oli hauskin koskaan näkemäni veistos. Sitä turistit ahkerasti kuvasivat, kaikilla hymy huulessa. Niin oli mainio. Minäkin otin siitä kännyllä kuvia. Se on juhlaviikkojen ajaksi tarkoitettu teos. Toivoisi, että se jäisi pysyväksi.

    Huomasin, että ihmiset ovat mukavia. Vieraatkin. Ehkä se johtui kesäisestä päivästä että jokaisella vastaantulijalla oli ystävällinen ilme kasvoilla. Olisi voinut kuvitella olevansa jossain Kiinassa tai Japanissa. Niin paljon turistien joukossa oli heitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja hetkiä. Minäkin muistan yhden vanhan rouvan, joka ohitti minut kerran kävelemällä tosi rivakasti. Minä jotenkin hölmistyin siitä, kun itsekin omasta mielestäni kävelin aika reippaasti. Sitten tämä pieni harmaahapsinen mummo tuli ja ohitti minut ihan kunnolla...kunnioitus siinä tosiaan kasvoi. Olisipa itsekin joskus niin hyvässä kunnossa.

      Aaa, minä en tuota pissaavaa patsasta olekaan nähnyt, toivottavasti se jäisi sinne, niin ehtisin sen bongata. Kesä tekee ihmisistä niin erilaisia...tämä aina vaan jatkuva kesä...kaikki ovat jotenkin avoimempia ja hymyileväisempiä.

      Poista
  5. Oi mikä paikka! Olen aina ollut hykertyneen ihastunut Outi Heiskasen grafiikkaan, siinä on jotain aivan omanlaisen tarinamaista. Haluaisin päästä näkemään hänen töitään jossain näyttelyssä joskus vielä.
    Tämä oli hauska yhteensattumateksti, silla perjantaiaamuna käveltiin Tukholman satamaan ja siinä vastaan käveli ihan Outi Heiskasen näköinen nainen, todennäköisesti hän oli joku muu, mutta hän olisi voinut silti olla hän, ne hiukset ja kasvot muistaa. Jouduin katsomaan vielä taaksepäin, kun en voinut olla mieetimättä, että oliko se hän. Mutta hän ei siis ollut kotonakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina tykännyt, sekä Heiskasen grafiikasta, että naisesta itsestään, mahtavan oloinen persoona. Täällä oli Wäinö Aaltosen museossa viime talvena Heiskasen laaja näyttely, jonka kävin katsomassa kahteen kertaan, kun en kerrasta saanut tarpeekseni. Ehkä se oli hän, kun ei tosiaan ollut Vehmaallakaan :) Minä olen toivottavasti joskus samanlainen harmaatukkainen menninkäisnainen, jolla on niin rikas sisäinen maailma, se on unelmani.

      Poista