sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kuulkaa miten lehdet kahisevat

Kuulkaa miten lehdet kahisevat jaloissamme, miten aurinko silittää vielä paljaita olkapäitä. Jossain vielä voikukka ja apila, makeita mansikoita ja mustikoita.
Saan suloisia kortteja rakkailta ihmisiltä, mietin miten he ovat istuneet pesulassa, kahvilassa, kirjoittaneet näitä kauniita sanoja. Siitä tulee hyvä mieli.
Hyvä mieli tulee myös uudesta Tofu-kirjasta, jonka löysin eurolla kirpparilta ja kasasta runokirjoja.
Ja illasta erään ihmisen luona, sanoista, joilla kuroimme yhteen väliin jääneitä kuukausia.
Joskus sitä on vaan kultaista viljaa, korkeita taloja, kukkuloita ja tuuli mereltä.

46 kommenttia:

  1. Upea lehtimatto. Meillä ei vielä. Minulla on hyvin odottava tunne, nautin syksyn väreistä. Mielettömiä muutoksia pihan puissa, viikonlopun aikana katsura on pukeutunut keltaiseen, lyhtykoiso ei ole vielä oranssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään ole vielä kovasti lehtimattoja, mutta siellä täällä kyllä jo - hassua. Lyhtykoiso on ihana kukka, jotenkin satumainen.

      Poista
  2. Tällä sähköpostin ja somen aikakaudella vain harvat lähettävät postikortteja, minäkin rakastan niitä! Pitäisikin kaivaa nyt vanhoja arkistoja esille ja inspiroitua niistä lähettämään uudestaan kortteja, sellaisillekin, joille ei ole vuosiin lähettänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastan ja tunnen piston sydämessäni, sillä olen itse laiska postikorttien lähettäjä. Aion kyllä siinä suhteessa tehdä parannuksen. Eli inspiroidutaan yhdessä lähettämään :)

      Poista
  3. Tiedätkö, jo kuvat ja sitten vielä sanasi, mua melkein itkettää tämä kaikki kauneus. Tuo viimeinen lauseesi on ihan kultaa. Kiitos.

    Elokuun värit, viljat, pellot, niitä olen vasta katsellut kauempaa, välähdyksinä kiireessä. Pitää ottaa aikaa ja mennä luokse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluaisin viljapeltoon makaamaan, mutten ole tohtinut mennä, kun ei ole omia peltoja. Mutta viljapellot ovat kyllä hirmuisen kauniita, se lainehtiva kulta. Kiitos sinulle ihanista sanoista.

      Poista
  4. Kuvissasi jo enemmän syksyä, mitä täällä meillä vielä on....kauniita kuvia ovat kaikki♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain on vielä täysi kesä, mutta löysin jo syksyäkin tuolta.

      Poista
  5. Huokaus miten ihana tuo ensimmäinen kuva, koko elokuu siinä.
    Minäpä en olekaan näyttänyt olkapäitäni auringolle koko kesänä. Kaunis, lämmin elokuu meni aika tavalla sisällä kun oli niin paljon tekemistä. Mutta kirpparilla kävin ja löysin ihanan pöytäliinan (joka onkin sitten ollut koko ajan pöydällä) ja mustan silkkipaidan, josta olen tosi iloinen.
    Odotan niin kovasti sitä hetkeä kun me saamme taas kuroa kuukausia yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin tykkäsin kovasti tuosta kuvasarjasta, oli vaikea valita parasta. Tytöllä on ihan uusi farkkutakki siinä.
      Minä näytin kyllä olkapäitä ja edelleen kuljen kotona tällaisessa hellemekossa.
      Oi, minäkin odotan - ihanaa, kohta nähdään :)

      Poista
  6. Niin ja tuossa toka alimmassa kaikki tuo esineistö! Jotenkin ihan kuolattavia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä sain niin kauniita kortteja ja muistikirjassa on - runoja, kuinkas muutenkaan. Ja kaikki rannerenkaat löysimme pihamarkkinoilta.

      Poista
  7. Hyvä mieli tuli myös kirjoituksestasi. Oli mukava pysähtyä kuviesi pariin muutamaksi hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arki on sellaista, pieniä hyviä hetkiä täynnä.

      Poista
  8. Postikortit ovat ihania! Samoin kirjeet. Ilahdun aina valtavasti, kun joku lähettää kirjekuorellisen itselleni omistettuja sanoja. Siinä on aivan oma tunnelmansa ja viehätyksensä.
    Kauniin syksyisiä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Ja tuosta muistin, että sain kyllä tällä viikolla kirjeenkin - olin sen ihan unohtanut. Ja kirjeessä oli sisällä suloisia valokuvia...oli hyvä postiviikko.

      Poista
  9. Hienoa vuodenajan vaihtumisen tunnelmaa.
    Otin itsekin eilen tuon neljännen kaltaisen kuvan, sama värimaailma, tosin heinät aiheena :)
    Odotan myös kovasti tuota kuulumisten päivittämistä kahden tärkeän ystäväni kanssa. Korttivarastoanikin jo pyörittelin, mutten saanut lähetetyksi. Nyt se pitää tehdä! Kiitos innostuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinät ovat kauniita. Oikeastaan luonnossa on niin paljon tavattoman kauniita juttuja just nyt - ja aina, kun vain ehtisi kuvailemaan. Ystävien tapaaminen on parhautta :)

      Poista
  10. Kauniit kuvat ja nuo sanat! "Ja vierailusta erään ihmisen luona, sanoista, joilla kuromme yhteen väliin jääneitä kuukausia" - tätä minä odotan. Päivää / iltaa rakkaan lapsuudenystäväni kanssa.
    Kiitos suloisesta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi,mukavaa iltaa teille! Varmasti riittää puheen pulputusta :)

      Poista
  11. Vielä roikun täällä kesänhelmassa kiinni ja kahisen vasta myöhemmin. Vaikka niin ovat syksyn värit kauniit kunnes putoavat kokonaan pois ja harmaan eri sävyt jäävät. Ihana on tyttösi ja ihana äiti, joka tytön kanssa kulkee ja kuviin poimii.
    Tänään minulle kortit, muistikirja ja rannerenkaat. Kuvassa ihana optinen harha, näyttävät leijuvan ilmassa kaikki. Ja mitä? Onko sinulla tuollainen pitkä, värikäs hame?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän käy, että kahiset sitten myöhemmin. Täällä syksy jo salakavalasti ottaa sijaa, vaikka tietysti suurin osa puista on vielä aivan vihreänä.
      Minulla on tällainen nilkkoihin ulottuva raidallinen mekko, joka on aivan ihana. Olen käyttänyt tätä vallan tänä kesänä, mutta lähinnä kotona, koska on aika tällainen paljastava malli, kun olkapäät ovat ihan paljaat.

      Poista
    2. Mutta villatakin ja huivin kanssa se voisi olla hyvä? Tai pelkän villatakin?

      Poista
    3. Juu, voisi toimia villatakin kanssa :)

      Poista
  12. Olipas syksyistä. Suloisen sellaista. Meillä on talo täynnä kynttilöitä ja esikoinen, joka ymmärsi lopulta äidin kaipuun Suomen elo-syyskuuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, syksy tulee vaihvihkaa. Minä en ole vielä etsinyt kynttilöitä tai no joo, polttelin niitä kyllä parina iltana jo :)

      Poista
  13. Voi miten kaunista kaikki, kuvat ja sanat.

    Täällä eletään vielä täysillä kesää. En vielä tiedä miltä syksy täällä näyttää, mutta sieniä ja marjoja ei ainakaan näy missään;)
    No jaa, pian pääsen maistamaan niitäkin. Sitä odotellessa, etelän hetelmiä ja pari croissantia lisää pöytään kiitos. Ja paljon lämpimiä terveisiä täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti.
      No, nyt olet sinäkin tullut syksyn keskellä. Vaikka eihän tämä miltään syksyltä tunnu, kun tänäänkin oli niin ihana ihana ilma, upea auringonpaiste. Kiitos kortista!

      Poista
  14. Löysin vasta äskettäin blogisi, voi miten hienoa täällä on! Postikortti-ihminen itsekin, ja vihkoon kirjoittelija. Tuo sun postauksen viimeinen lause oli upea ja jäi ihan mieleen soimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, niin hauskaa, että löysit tiesi tänne. Minä olen laiska postikorttien kirjoittaja, mutta yritän kasvaa oikein ahkeraksi postikorttien kirjoittajaksi.

      Poista
  15. This year there are no summer holidays out for me. Will have two weeks off, but just here, at home. I wish I could find myself so relaxed and so, as you...strange year, strange days...it is like those hours just before a storm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hope it didn´t come, that storm I mean. I´m also a little bit like that, waiting something to happen.

      Poista
  16. Siinäpä onkin onni kuroa kuukausia yhteen ystävän kanssa. Niin kauniisti sanasi asettelit jälleen, oi. Ja miten viehättävä kuvasarja. Suloista syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa sinne! Tämä syyskuu onkin näköjään hujahtanut jo hetkessä paremmalla puolelle. Minä en oikein ymmärrä enää nykyään, mihin aika katoaa.

      Poista
  17. Saisipa kortteja ja kirjeitä useammin! Kirjeitä en ole tainnut vastaanottaa vuosiin; kortteja sentäs putkahtaa matkoilta.

    Minäkin olen tyttären kanssa tehnyt hyviä kirppislöytöjä. Niistä tulee hyvä mieli.

    Voi tuota ekaa kuvaa - kerrassaan ihana! Muutkin kuvat taas niin kauniita. Mistä nuo ikonikuvat ovat?
    Minäkin löysin pitkästä aikaa taas valokuvauksen pariin sateisen kesän jälkeen ja ryhdistäydyin blogin päivityksessä; koko kesä siinä välissä hujahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppislöydöistä tulee jotenkin erityisen hyvä mieli, kun ne ovat juurikin löytöjä. Kaupasta sitä ostaa jotain, muttei samalla tavalla koe, että on tehnyt löydön.
      Ikonikuvat ovat Valamosta, kesäreissulta.
      Joskus on hyvä pitää lomaa täältä, kaikesta, milloin mistäkin, tekee sitä mitä jaksaa ja mistä nauttii.

      Poista
  18. Olet yhtä taitava kameralla nappaamaan tilannekuvia, kuin tekemään sanoilla mielikuvia. Viehätyin niin syksyn tunnelmiin kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipas ihanasti sanottu - kiitos! Tänään taas syksy sai väistyä upean kesäpäivän tieltä, ihan tuli hiki, vaikka oli liikenteessä pelkässä paidassa.

      Poista
  19. Kuinka saisi pidettyä lupauksensa kirjoittaa kortteja? Sinulla on ihanat värit mekossasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin kuumeisesti tuota samaa :) Kiitos, tuo on mun lempparikotimekko.

      Poista
  20. Lehdet tosiaan jo kahisevat jaloissa. Niin se syksy tuli taas. Tuntuu että ihan yhdessä yössä. Juuri aurinko lämmitti kovin ja seuraavaksi olikin jo keltaiset lehdet tiellä.. Rakastan kyllä jokaista vuodenaikaa. Jokaisessa on se oma juttunsa jota odottaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastan jokaista vuodenaikaa. Itse asiassa olen aina ollut eniten syksyihminen, jotain siinä syksyssä on, joka vetoaa tällaiseen melankoliseen luonteeseen. Vaan tänäänpä oli ihan kuin kesä taas.

      Poista
  21. äh, tuli ihan vimpula kommentti. älä sitä julkaise! :D siis aivan ihana kuva siskosta tuo ensimmäinen! ja voi miten kiva, kun kortti tuli näinkin nopsaa perille, kun oon jo tottunut miten niillä täältä menee ainakin kuukausi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En julkaissut :) Juu, tuo on minustakin kiva kuva. Ja tuo Madrid-kortti on ihana! Just ihan täydellinen - kiitos!

      Poista
  22. Niin kaunis tytär ensimmäisen kuvan viljapellossa.
    Myös nuo käsikorut voisin kuvitella sujauttavani omaankin ranteeseen.
    Kävittekö kesällä Itä-Suomi -tourilla Valamossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiinähän me juu Valamossa. Oli aika pikainen pyörähdys, mutta jotain sentään ehdittiin nähdä. Mieluusti menisin sinne joskus talvella vaikka, jos olisi ihmisiä vähemmän.

      Poista